Jaan tyttäreni kanssa hetkittäin saman kaipuun luontoon ja vanhaan elämäntyyliin. Hirsiseinät, narisevat lattialankut ja puuhellalla puhkuva kahvipannu. Koliseva uuninluukku, savun tuoksu ja lyhdyssä välkkyvä tuli. Tytär haluaisi asua maatalossa karhujen takapihalla, ilman nykyajan vimpaimia. Elämä olisi kuulema niin paljon helpompaa. Olin pienen hetken samaa mieltä, kunnes muutimme ja netti lakkasi toimimasta, uuden asunnon lamput olivat edelleen vanhassa asunnossa ja lokakuinen päivä oli pimeä kuin kellari keskiajalla.
Olisihan se mukavaa. Suuri metsäinen tontti, oma lampi, pelto ja käsikesy käki. Tontilla olisi monta erilaista rakennusta, lammessa kalaa ja pellolla tilliä. Kiskoisin pulleita haukia niskasta suoraan pannulle. Juoksisin kauriiden perässä päivisin ja vaimon perässä öisin. Kauriit kellistäisin rosvopaistiksi maakuoppaan ja vaimon kammariin.
Varpaat haisisivat heinälle ja hiukset savulle. Sauna olisi ulkona erillisessä rakennuksessa, talon nimi olisi pirtti ja siinä olisi huone nimeltä porstua. Uutiset maailmalta eivät käsittelisi Aleppoa tai Kardashianin perseen kokoa. Tutkisin vain eläinten ja luonnon jälkiä ja kahlaisin heinikossa tytön ratsastaessa Bambilla mansikoita poimimaan.
Kuulostaa romanttiselta ja houkuttelevalta, mutta kuka tekee lumityöt, kun tonttia on kilometri jokaiseen ilmansuuntaan ja homma tympii jo marraskuussa? Saunalle tekisin reitin, mutta muita rakennuksia käytettäisiin sitten vasta keväällä. Kädet haisee aina kalalle ja hiukset suomuille. Hauen liha on rudalle maistuvaa kumia. Kauriit nauravat ansoilleni eikä kammarissa laukea kuin vaimon migreeni päreen savusta.
Eläinten jälkiä en löydä, mutta rusakko käy säännöllisesti paskalla saunapolullani. Käki kärsii melatoniinin puutteesta ja kukkuu ainoastaan öisin porstuani yläpuolella. Heinikossa on punkkeja myös talvella. Ainoat vieraat ovat thaimaalaisia marjanpoimijoita, jotka vievät kaikki mansikat.
Paluu luontoon tuntuu nykyään onnistuvan parhaiten pienissä, hallituissa erissä. Käydään lähilaavulla makkaralla ja haistaan savulle tuona yhtenä iltana ennen napista päälle kytkettävää saunaa. Mökkeillään kesällä ja pelataan siellä korttia kynttilän valossa. Tehdään patikkaretki kansallispuistossa, mutta valitaan se helppokulkuisempi polku.
Pitäisi löytää entisen ja nykyaikaisen elämisen välille hyvä tasapaino, jossa olisi meille sopiva määrä luontoa, mutta kuitenkin huoltoyhtiön tekemät lumityöt. Kesäyö ja tähtitaivas, mutta kuitenkin oma pehmeä sänky. Avara Luonto omasta ikkunasta, mutta kuitenkin Westworld HBO Nordicilta.
Nuorempana verkkokalastimme isän kanssa myös talvella. Hakkasimme tuuralla avannot ja kairasimme kymmeniä reikiä. Joka viikonloppu vietimme lauantain Näsijärven jäällä, oli sitten pakkasta tai sohjoa. Lunta oli lopputalvella jo haaroihin asti, joten kävely oli hidasta, ja käynti kestikin monesti iltaan saakka. Sormet jäässä irrotin matikoita verkoista tammikuisessa pakkasessa ja tuulessa, kun aurinko laski jo kolmen jälkeen ja lopulta ainoa valonlähde oli kuu.
Maaliskuussa oli helpompaa, kun potkukelkalla pääsi nopeasti pilkille kauemmaksikin. Huhtikuussa aurinko jo lämmitti ja jäät paukahtelivat. Hernekeitto ei ole ikinä maistunut niin hyvälle kuin pirtin kuistilla keväisessä auringonpaisteessa, jalat väsyneinä, isän kanssa. En tiedä kaipaanko enemmän luontoon vai paluuta noihin hetkiin, ensin mainittu olisi ainakin vielä mahdollista saavuttaa.
Reissut olivat raskaita, mutta väsyneenäkin muistan eläneeni jotenkin enemmän ja aidommin, kuin osana luontoa ja sen muutoksia seuraillen. Haluan, että omatkin lapseni osaavat sytyttää nuotion ja perata kalan, etsivät katseellaan kurkien auraa ilman kännykkää ja somen keinotekoista maailmaa. Haluan, että he osaavat pysähtyä ja katsoa välillä myös taivaalle ja tuntevat itsensä pieniksi, kaiken sen suunnattoman alapuolella.
sunnuntai 30. lokakuuta 2016
sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Jätesäkkilä
Pikimusta täyteenpakattu jätesäkki on pullukkaisesta koostaan huolimatta piiloutumisen mestari. Vaatteita pursollaan oleva väijypussukka odottaa yöllistä vessakävijää varjoissa ja kampittaa takuuvarmasti rähmäsilmäisen kulkijan, joka hämääntyy rappusten yläpäässä vikasuuntaan ja kiilautuu rappujen kaiteisiin. Tytön huoneen ovi on siinä missä vessa aikaisemmin sijaitsi, joten sinne ei kannata harhautua. Lopulta vessassa kädet sutivat valonappuloita väärältä seinältä, pönttö on siellä missä suihku ennen oli ja hanan paikalla on kaappi.
Muutto oli maanantaina. Sain uuden kämpän, mutta hukkasin vaihtovaatteeni, modeemin sekä itseni kartalla. Kaukosäätimistä löytyi vain se, jonka napit toimivat satunnaisesti. Yleensä maanantaina saa äänenvoimakkuutta säädettyä ja pyhisin itse kanavia.
Lähdin etsimään uutta reittiä koululle, mutta päädyin Ruskoon. Ei kai Ruskossa mitään vikaa ole, mutta eihän se koulu siellä ollut. Leipomo oli, joten ostin lohduksi sämpylöitä ja palasin kotiin.
Mistäköhän se johtuu, että Aku Ankka ei tullut tänäänkään, mutta vakuutusyhtiön laskutuksesta vastaavat mukavat tädit ja sedät löysivät minut ja postilaatikkoni jo muuttopäivänä? Itse yritin etsiä erään operaattorin asiakaspalvelunumeroa soittaakseni peruutuksesta, mutta turhaan, olivat piilottaneet sen lamauttavan taitavasti. Samaan aikaan eräs toinen operaattori lähestyi minua jo tarjouksella ja tilauslahjalla. Liikenne on jotenkin yksisuuntaista. Minä en löydä ketään, mutta kaikki kyllä tuntuvat tietävän missä minä olen.
Hyvä suunnitelmani loppuvuoden kirjoitusaikatalusta nuukahti myös jätesäkkiin ja on edelleen hukassa ja purkamatta. Samaan pussiin taisi suikahtaa kaikki järkevät lauseet ja tokaisut, koska tuntuu kuin joutuisi taas aloittamaan täysin nollista. En edes muista mihin kohtaan Kettu jäi, toivottavasti jo huomenna pääsisin jatkamaan. Toivon vain, että sanat eivät ole yhtä hukassa kuin talvikenkäni.
Muutto oli maanantaina. Sain uuden kämpän, mutta hukkasin vaihtovaatteeni, modeemin sekä itseni kartalla. Kaukosäätimistä löytyi vain se, jonka napit toimivat satunnaisesti. Yleensä maanantaina saa äänenvoimakkuutta säädettyä ja pyhisin itse kanavia.
Lähdin etsimään uutta reittiä koululle, mutta päädyin Ruskoon. Ei kai Ruskossa mitään vikaa ole, mutta eihän se koulu siellä ollut. Leipomo oli, joten ostin lohduksi sämpylöitä ja palasin kotiin.
Mistäköhän se johtuu, että Aku Ankka ei tullut tänäänkään, mutta vakuutusyhtiön laskutuksesta vastaavat mukavat tädit ja sedät löysivät minut ja postilaatikkoni jo muuttopäivänä? Itse yritin etsiä erään operaattorin asiakaspalvelunumeroa soittaakseni peruutuksesta, mutta turhaan, olivat piilottaneet sen lamauttavan taitavasti. Samaan aikaan eräs toinen operaattori lähestyi minua jo tarjouksella ja tilauslahjalla. Liikenne on jotenkin yksisuuntaista. Minä en löydä ketään, mutta kaikki kyllä tuntuvat tietävän missä minä olen.
Hyvä suunnitelmani loppuvuoden kirjoitusaikatalusta nuukahti myös jätesäkkiin ja on edelleen hukassa ja purkamatta. Samaan pussiin taisi suikahtaa kaikki järkevät lauseet ja tokaisut, koska tuntuu kuin joutuisi taas aloittamaan täysin nollista. En edes muista mihin kohtaan Kettu jäi, toivottavasti jo huomenna pääsisin jatkamaan. Toivon vain, että sanat eivät ole yhtä hukassa kuin talvikenkäni.
torstai 6. lokakuuta 2016
Laulajien jäljillä
Päivä on kaunis, mutta tunnelma apea. Tyttö nukkui koko automatkan, ilmeisesti tulossa kipeäksi. Poika voi pahoin ja päätä särkee. Käännän auton rannassa ja pysäköin tutulle paikalle kapean hiekkatien sivuun, märälle ja mutaiselle nurmelle. Rengas sutii mudassa kuin jäällä, joten lähtiessä tarvitaan taas havuja renkaiden alle, kun Skoda saa lipsumaasta tehoja.
Rannan tuuheista puista on jäljellä vain luurangot, jotka nitisevät alastomina kylmässä itätuulessa. Takki olisi ollut mukava, mutta olen jo pakannut sen liian hyvin kymmenien muiden banaanilaatikoiden sekaan. Tuuli tunkeutuu hupparin vatsapuolelta sisään, kiertää kerran ympäri ja jatkaa hidastamatta selästä ulos muistuttaen, että turkittomien pitäisi osata pukeutua. Jästinä en voi nähdä ankeuttajia, mutta tunnen yhden piiloutuneen hupparini alle ja väristävän kylmästi selkärankani vieressä.
Vesi on taas matalalla, paitsi veneessä, joka on kuin mutapohjaan painunut amme harmaantuneen kaislikon reunassa. Tajuan jälleen, kuinka lyhyt kesä onkaan. Alle kaksi kuukautta sitten uimme tässä samassa paikassa ja niitimme villiksi kasvaneita kaisloja veneväylältä. Aurinko poltti hartiani punaisiksi ja saunan lämpö muistutti asiasta vielä viikonkin jälkeen. Nyt lapon veneestä pienen järven verran jääkylmää vettä ja sormet ovat kuin pakkaslokeroon unohtuneet nakit.
Muistan pakanneeni pipon ja hanskat takin kanssa samaan paikkaan. Jossakin kaupungissa on banaanilaatikko, jolla on kuuma.
Saari on hiljainen ja autio. Kävimme täällä viimeksi elokuussa, kun puissa oli lehdet ja linnut sanoivat tööt ja kluu. Kuukausi siitä taaksepäin oli hankala nukkua aamulla, kun jokaisella oksalla kuukutti joku ja lokit tuittuilivat toisilleen särkien riittävyydestä. Nyt lehdet ovat maassa, mutta kukaan ei puussa. Lokitkin siirsivät räpylänsä lämpimämpiin vesiin ja napsivat jo tokkoja jossakin päin Eurooppaa.
Toinen ankeuttaja luikahti saappaani sisään sauman halkeamasta ja riehakoi nyt pikkuvarpaani kanssa märässä sukassa. Toivottavasti se ei ole altis varvassienelle.
Lähdimme syysretkelle puolikuolleeseen saareen hautaamaan kokonaan kuollutta rottaa, mutta unohdimme itse juhlakalun kotiin. Sankari makaa takapihalla ruskeassa pahvilaatikossa, jossa on ilmeisesti säilytetty eläinlääkäriaseman tyhjiä ruiskuja. Vaimo kaivaa Napille kuopan valmiiksi Vilistäjän, Hopeanuolen, Turkinpippurin, Saippuan ja Pähkinän viereen. Uusintakäyntiä suunnitellaan heti seuraavaksi päiväksi.
Rotanmyrkyt saaressa ovat kuulema tepsineet. Tytön on kuitenkin vaikea hahmottaa villirottaa haitalliseksi, kun kesyt serkut ovat niin mukavia. Viholliset elävät ojissa ja maatuvat pirtin alle, ystävät kulkevat sylissä ja haudataan puun juurelle. Lopputulos on tietysti sama, mutta matka ratkaisee.
Inhoan näitä viimeisiä mökkikäyntejä, kun kaikki puretaan ja pakataan pois talvea varten. Laitetaan kesä pahvilaatikkoon ja unohdetaan puoleksi vuodeksi takapihalle. Luonto on liian hiljainen, joku on taittanut kaisloilta niskat. Aikaisemmin niin vireät aallot käyvät raskaasti, jähmeästi, eivätkä jaksa nousta enää saunakallion reunoille asti.
Pirttikin näyttää jotenkin väsyneeltä ja harmaalta. Puran trampoliinin ja muistelen niitä harvoja hellepäiviä, kun pihvi tirisi grillissä ja minä kalliolla, lämmöstä onnellinen ihmispötkö luonnonsuolessa.
Mädäntyneet lötkölehdet ovat täynnä sojokoipisia lukkeja, jotka varmasti purisivat jos vain pystyisivät, mutta tyytyvät nyt vain kohmeisina huojumaan ja tuijottamaan. Yksi vittuilee niin selvästi, että harjaan sen vattupuskan raatoon ja haaveilen palmupuista.
Syksyn ja tulevan talven kammo iskee näköjään tänä vuonna poikkeuksellisen lujaa ja aikaisin. En halua taas horrostaa kaamoksen lamauttavassa pimeydessä vain odottaen, että puolen vuoden päästä toivottavasti herään ja jään alta pilkistää maa. Viime talvi oli raskas ja sen lyhyet päivät liian pitkiä, enkä ole vielä valmis uuteen.
Vaimo grillaa kanaa sekä jotakin vihreää ja punaista, tiedossa on monivärinen ateria neljälle. Ajatus etelänreissusta jämähti mieleeni kuin silmät tissivakoon. Päätän laittaa illalla rivin Eurojackpottia, päävoitolla matkustaisi jo mukavasti. Rahalla lokiksi ja kerrasta niin pitkälle, että loska ei saa kiinni, kuura on kirosana ja vesi kiertää lavuaarissa väärään suuntaan.
Ensimmäisenä perillä etsin karkuutetun kesän, jota on jo nyt ikävä. Ei se kauaksi ole ennättänyt, muistan vielä miltä se tuntui. Survaisen varpaat rantahiekan lämpimään syliin, pään pelargoniin ja imaisen ahnaasti kuonollisen kukkaa.
Etsin hukassa olleet lokit ja laulajat, tintit ja tuitut ja kysyn: Muistatteko minut vielä, sieltä mökiltä? Kun te olitte puussa ja minä maassa ja kärpäset surrasivat siinä välissä, ja lokit huusivat pelkästä ilosta ja minä uin ja elin ja nautin kesästä kuin lapsi. Kun istuin saunan kuistilla ja katsoimme samaa järveä, jonka ilta oli muuttanut punaiseksi ja valo piti meidät elossa eikä yöllä ollut merkitystä. Muistatteko? Ei päästetä sitä enää karkuun, ollaan valossa, eikä mennä laatikkoon.
Rannan tuuheista puista on jäljellä vain luurangot, jotka nitisevät alastomina kylmässä itätuulessa. Takki olisi ollut mukava, mutta olen jo pakannut sen liian hyvin kymmenien muiden banaanilaatikoiden sekaan. Tuuli tunkeutuu hupparin vatsapuolelta sisään, kiertää kerran ympäri ja jatkaa hidastamatta selästä ulos muistuttaen, että turkittomien pitäisi osata pukeutua. Jästinä en voi nähdä ankeuttajia, mutta tunnen yhden piiloutuneen hupparini alle ja väristävän kylmästi selkärankani vieressä.
Vesi on taas matalalla, paitsi veneessä, joka on kuin mutapohjaan painunut amme harmaantuneen kaislikon reunassa. Tajuan jälleen, kuinka lyhyt kesä onkaan. Alle kaksi kuukautta sitten uimme tässä samassa paikassa ja niitimme villiksi kasvaneita kaisloja veneväylältä. Aurinko poltti hartiani punaisiksi ja saunan lämpö muistutti asiasta vielä viikonkin jälkeen. Nyt lapon veneestä pienen järven verran jääkylmää vettä ja sormet ovat kuin pakkaslokeroon unohtuneet nakit.
Muistan pakanneeni pipon ja hanskat takin kanssa samaan paikkaan. Jossakin kaupungissa on banaanilaatikko, jolla on kuuma.
Saari on hiljainen ja autio. Kävimme täällä viimeksi elokuussa, kun puissa oli lehdet ja linnut sanoivat tööt ja kluu. Kuukausi siitä taaksepäin oli hankala nukkua aamulla, kun jokaisella oksalla kuukutti joku ja lokit tuittuilivat toisilleen särkien riittävyydestä. Nyt lehdet ovat maassa, mutta kukaan ei puussa. Lokitkin siirsivät räpylänsä lämpimämpiin vesiin ja napsivat jo tokkoja jossakin päin Eurooppaa.
Toinen ankeuttaja luikahti saappaani sisään sauman halkeamasta ja riehakoi nyt pikkuvarpaani kanssa märässä sukassa. Toivottavasti se ei ole altis varvassienelle.
Lähdimme syysretkelle puolikuolleeseen saareen hautaamaan kokonaan kuollutta rottaa, mutta unohdimme itse juhlakalun kotiin. Sankari makaa takapihalla ruskeassa pahvilaatikossa, jossa on ilmeisesti säilytetty eläinlääkäriaseman tyhjiä ruiskuja. Vaimo kaivaa Napille kuopan valmiiksi Vilistäjän, Hopeanuolen, Turkinpippurin, Saippuan ja Pähkinän viereen. Uusintakäyntiä suunnitellaan heti seuraavaksi päiväksi.
Rotanmyrkyt saaressa ovat kuulema tepsineet. Tytön on kuitenkin vaikea hahmottaa villirottaa haitalliseksi, kun kesyt serkut ovat niin mukavia. Viholliset elävät ojissa ja maatuvat pirtin alle, ystävät kulkevat sylissä ja haudataan puun juurelle. Lopputulos on tietysti sama, mutta matka ratkaisee.
Inhoan näitä viimeisiä mökkikäyntejä, kun kaikki puretaan ja pakataan pois talvea varten. Laitetaan kesä pahvilaatikkoon ja unohdetaan puoleksi vuodeksi takapihalle. Luonto on liian hiljainen, joku on taittanut kaisloilta niskat. Aikaisemmin niin vireät aallot käyvät raskaasti, jähmeästi, eivätkä jaksa nousta enää saunakallion reunoille asti.
Pirttikin näyttää jotenkin väsyneeltä ja harmaalta. Puran trampoliinin ja muistelen niitä harvoja hellepäiviä, kun pihvi tirisi grillissä ja minä kalliolla, lämmöstä onnellinen ihmispötkö luonnonsuolessa.
Mädäntyneet lötkölehdet ovat täynnä sojokoipisia lukkeja, jotka varmasti purisivat jos vain pystyisivät, mutta tyytyvät nyt vain kohmeisina huojumaan ja tuijottamaan. Yksi vittuilee niin selvästi, että harjaan sen vattupuskan raatoon ja haaveilen palmupuista.
Syksyn ja tulevan talven kammo iskee näköjään tänä vuonna poikkeuksellisen lujaa ja aikaisin. En halua taas horrostaa kaamoksen lamauttavassa pimeydessä vain odottaen, että puolen vuoden päästä toivottavasti herään ja jään alta pilkistää maa. Viime talvi oli raskas ja sen lyhyet päivät liian pitkiä, enkä ole vielä valmis uuteen.
Vaimo grillaa kanaa sekä jotakin vihreää ja punaista, tiedossa on monivärinen ateria neljälle. Ajatus etelänreissusta jämähti mieleeni kuin silmät tissivakoon. Päätän laittaa illalla rivin Eurojackpottia, päävoitolla matkustaisi jo mukavasti. Rahalla lokiksi ja kerrasta niin pitkälle, että loska ei saa kiinni, kuura on kirosana ja vesi kiertää lavuaarissa väärään suuntaan.
Ensimmäisenä perillä etsin karkuutetun kesän, jota on jo nyt ikävä. Ei se kauaksi ole ennättänyt, muistan vielä miltä se tuntui. Survaisen varpaat rantahiekan lämpimään syliin, pään pelargoniin ja imaisen ahnaasti kuonollisen kukkaa.
Etsin hukassa olleet lokit ja laulajat, tintit ja tuitut ja kysyn: Muistatteko minut vielä, sieltä mökiltä? Kun te olitte puussa ja minä maassa ja kärpäset surrasivat siinä välissä, ja lokit huusivat pelkästä ilosta ja minä uin ja elin ja nautin kesästä kuin lapsi. Kun istuin saunan kuistilla ja katsoimme samaa järveä, jonka ilta oli muuttanut punaiseksi ja valo piti meidät elossa eikä yöllä ollut merkitystä. Muistatteko? Ei päästetä sitä enää karkuun, ollaan valossa, eikä mennä laatikkoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)