tiistai 23. toukokuuta 2017

Uutisvirrassa


Muutama päivä sitten uutisvirtaa peratessani terävimmin silmään pisti Aamulehden juttu joidenkin suomalaisäitien tavasta käyttää erilaisia kiertoilmaisuja tyttäriensä pimppasista. Olen aikaisemminkin kuullut termin etupeppu, mutta olin asian jo onnellisesti unohtanut. Takakontin siirtäminen etusäleikköön on kuitenkin pientä verrattuna siihen, että joissakin perheissä tytöillä on pimpin paikalla lintu. 
Juttu ei kerro minkä lajin lirkku sinne jalkojen väliin on pesiytynyt, mutta veikkaisin jotakin pientä peukaloisten heimosta. Tyttären kasvaessa keväistä lorua käytetään ehkä teini-iän odotukseen, kun västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Varmin merkki keski-iän ylityksestä lienee se, kun Axl Smith käy vaivihkaa keräämässä pesäkameransa pois. 
Väkisinkin herää myös ikävä epäilys kerrotaanko näissä lintuperspektiiviperheissä muistakaan ihmisen anatomiaan liittyvistä luonnollisista asioista. Varhain vuotavan esiteinin paniikki lienee melkoinen, kun herää aamulla luonnonsuojelurikokseen syyllistyneenä, rauhoitettu haarahaukka veressä.

Olen kyllästynyt myös loputtomaan Trump-uutisointiin, kun tämä lirkkisilmäinen patti vedetään väkisin mukaan jokaiseen mitättömäänkin vastoinkäymiseen. Klikkiuutisissa kauhistellaan milloin mitäkin, kun pienestäkin pisarasta yritetään kuohuttaa skandaalin kokoista aaltoa. 
Viimeisin lukemani kansakuntia pöyristyttävä tilanne koski tuoreen presidentin ruoka-annosta. Majoneesia oli liikaa ja jäätelöjälkkäri oli jo överiksi ähkimistä, televisiotakin johtaja katsoo kuulemma huolestumiseen asti.
Hiljakseen otsalohkooni onkin pureutunut kyllästyneisyyden turtumus, kun Trump tuntuu olevan syyllinen aivan kaikkeen. Kukkisiko atsalea Suomessa ympärivuotisesti jokaisen lumenpudottajan kukkalaatikossa jos tämä oranssiposkinen muurarimestari vaihtaisi salaatinkastikkeensa majoneesipohjan jogurttiin? Auttaisiko Donaldin Netflix-maratonin pakkokatkaisu Kauhajokelaista hillastajaa, kyllä minäkin suolaa vähentäisin, mutta kun se Trump. 

Jostakin kumman syystä iltapäivälehtien suurimpia otsikoita kehittävät myös erilaiset laulamiseen, liikehtimiseen tai vartalon sorjuuteen fokusoituneet kilpailut. Tanssii toisten kanssa - jamboreessa jatkoon saattaa sutia kurkihirren ketteryydellä varustettu rautanivel vain, koska on luonteeltaan letkeä. Toimittajia liimalanteisen lyhtypylvään jatkoonpääsy hiertää kuin väärän jalan lenkkitossu ja otsikot kysyvätkin, voittiko väärä pari.  
Joka vuosi tanssiparien välille kehitetään myös Föhn-tuulesta temmattu romanssi, jossa treenien jälkeiset hikipisaratkin kertovat yllättävästä intohimosta ja taivutetaan kisaajien mambo vaakatasoon vaikka väkisin. Joitakin aikoja sitten yritettiin parittaa jopa Tuiskua Bergströmiin, vaikka tämän hankauksen tuloksena syntyi selvästi vain samanmerkkisesti varautuneita kappaleita. 

Naisten kasvokisoissa ei sisäinen kauneus riitä, kun etsitään uusia missejä ja samalla sopivia elämänkumppaneita jääkiekkoilijoille. Parhaiten menestyneet kaunottaret pääsevät yleensä jopa NHL:ään saakka, kun pistesijoille sipsuttaneet joutuvat etsimään tosirakkautensa SM-liigasta. 
Kisaajien ei kannata kurkistaa netin keskustelupalstoille, jossa ruoditaan iltapäivälehden juttua voittajan rumuudesta, kun parempikin olisi ollut tarjolla. Eihän tämä missi pitkälle pötki, ehkä sille löytyy joku puolustaja Ilveksestä. 


Tänään uutisissa on Manchester. Ymmärryksen loppuessa ei sanojakaan löydy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti