keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Tuli, meni, on

Loma meni.
Arvoisan työnantajani määräämät pakkolomat puraisivat tilipussia ensimmäisen kerran muutama viikko sitten. Pontevaa voittoa osoittanut tuloslaskelma ei kuulemma riittänyt, joten laihuuteen syylliset työntekijät päätettiin marssittaa koteihinsa seuraamaan leskenlehtien kasvua. 

Loma on.
Lyhyen työjakson jälkeen nautin jälleen uudesta vapaasta. Kun lomautuksiin yhdistää jo ansaitut kesälomajaksot, niin kevät ja tuleva kesä näyttää tällä hetkellä oikein miellyttävältä.  
Ylimääräisten vapaiden ansiosta viimeinenkin banaanilaatikko on nyt purettu, jätesäkeistä löytyi vaatehuoneeni vähäinen sisältö ja ulkovaraston työkaluhyllytkin täytetty erilaisilla nirkistimillä. Asunto näyttää siis jo asumiskelpoiselta. 

Loma on tulossa. 
Varsinainen kesäloma alkaa juhannuksesta. Lomaa vauhditetaan vielä ylimääräisellä lomautusviikolla, joten kaikkien aikojen kesäloma on jo aivan nurkan ja Jäämereltä varmuudella saapuvan rintaman takana. 

Koira tuli. 
Smirreksi kutsuttu vauhtipallo on oppinut jo elämiseen vaadittavat perustaidot. Suulla tutustutaan kiviin, kukkiin ja kuoriaisiin sekä nipsitään varpaat pikkuruisille rei'ille. Myöhemmin, kun kaikki paitsi rahalla hankitut makupalat on nielaistu, lyhyen suolituksen päätteeksi lopputulema lirutetaan matoille ja laminaatin rakosiin. 
Motoriset taidot ovat vielä kenoon huovutetun karvanopan tasolla. Nopan kylkiin luontoäidin tökkäämät tikut toimivat vain ajoittain tassujen tavoin, joten keinahteleva kulku näyttää kuin lainelaudalla kävelisi. Samalla rypäleen kokoinen suu valuttaa nurmen ja kukkasten värikästä sekamelskaa, silmät pyörivät kuin teinillä tissibaarissa ja takapää haluaisi jo jatkaa matkaa kesken istumisen. Uni saattaa myös tulla täysin kesken liikesarjan, joten levolle käydään vaikka vuokko suussa. 

Kilot meni. 
Hieman yli vuosi sitten päätin lopettaa pullistelun. Vehnän, sokerin ja rasvan hedelmällisestä liitosta kehittynyt vatsakumpu ympärysihroineen pieneni niin, että puntarista puuttuu nyt yli 40kg. Joskus menneestä on vaikea luopua, mutta ihraa ei ole vielä tullut ikävä.  
Lääkärikin innostui muodonmuutoksestani ja kesken kolesteroliylistyksen päätti napata pilkkeen silmäkulmaansa. Kuulemma miehellä laihtuminen näkyy myös alakerrassa siten, että jokaista hukattua kymppikiloa kohden aisa pitenee yhdellä sentillä. Voiko työterveyslääkäriä reklamoida?

Jotakin on tulossa. 
Tällä hetkellä tiedän tulevaisuudesta vain sen, että juhannuksena mökillä sataa. Asuntoni kaipaa mattoja, tauluja, torkkupeiton sekä lasteni tuomaa ääntä ja elämää. Ehkä sitä sitten ajan kanssa oppii kutsumaan myös kodiksi. 

Muuton yhteydessä hävitin vaatekaapistani jokaisen teltan ja toripeiton, joita vielä hetki sitten kutsuin paidoiksi. Jäljelle jäi kasa nukkaisia sukkia sekä lähinnä Obelixille sopivia kalsareita. Lääkärin lupaus lisäsenteistä mielessäni päätin toiveikkaana uusia ensimmäisenä alusvaatteet. Kalsarit kokoa S, sepalus XL. 





keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Ostoksilla

Rautakaupan perinteiseen palvelualttiuteen perehtynyt myyjä on varustettu tietyillä ominaisuuksilla. Hyllymäinen olemus on hyvä. Saumavaahtoa ja mutteripusseja imitoiva iho jo alalle kuuluvaa evoluutiota. 
Mikäli putkia tahi muuta mutkaista tuotetta etsivä asiakas naamioitumisestasi huolimatta erottaa sinut, vikkelät jalat ja varjoja löytävä luonne voi vielä pelastaa liian avoimeen maastoon ajautuneen asiakaspalvelijan. Terhakka loikka hyllytysjakkaralta, tarkastusluukkujen kohdalta tonttikaivoille, lyhyt lymy savupeltien alla ja kiukaiden välistä vapauteen. 
Rassitulpan lisäksi tarvitsin vuodesohvan. Suosituimmat syntyvät ruotsalaisilla nimillä, mutta tällä kertaa en halunnut tarttua Bråthultia kylkipaloista. Niinpä astelin sorsalla mainostavaan liikkeeseen, jossa suureksi hämmästyksekseni olikin jättimäiset alennuskampanjat aivan kaikesta. Liian pitkään ostopäätöstä pantattuani myyjä kehotti pikaiseen päätökseen, ettei vain tarjoukset ehtisi loppumaan. Yhdessä nauroimme hauskalle tokaisulle. 

Viikonloppuna ystäväpiirini tuplaantuu, kun taloon astelee Smirre. Neljällä töppöjalalla varustettu mini-Ransu on tyttären ikiaikainen haave, joka sopii tähän uuteen elämäntilanteeseen kuin viiksirivi kuonon kylkeen. 
Hoitovastuu painaa, mutta helpolla muistisäännöllä pääsen turvalliseen alkuun. Pidä koira aina ulkona kytkettynä, älä syötä sille Suffeleita, äläkä tilaa trimmausta Näkkäläjärveltä. 

Ikääntyvän koneistoni kokonaisvaltainen huoltonollaus on lauantaina. Tavoitteena kiristyneiden hermoratojen pehmeytys sekä huolten ja murheiden hetkellinen hukutus. Välineet tähän löytyivät lähimmästä Alkosta, jossa henkilökunta kyllä hyllytti, mutta ei kameleontoitunut pullojen sekaan. 
Ehkä se on se kilinä, joka piristää. Yritetään. 







perjantai 3. toukokuuta 2019

Luopumisten kevät


Inhoan talvea. Edelleen. Kylmässä on aina pimeää ja pimeässä liian hiljaista, eikä siinä hiljaisuudessa kukaan sano titi, ei tyy. Pakkanen jättää meille vain mustan ja harmaan sekä tuohon haaleaan värikarttaan sopivat paksut linnut, vaikka niidenkin siivet kantaisivat helposti lämpimän lähelle.    

Kevät tuo aina uuden alun. Väkisinkin, mikäli entinen ei ymmärrä väistyä. Silloin vanha ja uusi ajautuvat hetkeksi päällekkäin, kuten aitoa rakkautta esittelevässä Temptation Island-Suomessakin on tapana. Tällä hetkellä tosin kaikki tietävät, ettei sellainen väkisin puskettu liitos kestä kuin muutaman minuutin. Pian jäljellä onkin vain nolouden terhakka puna ja tahmeat sormet. 

Uusi alku ei aina pörähdä käyntiin halutusti. Susanna Kosken vaalimariskoolissa kolisivat vain vanhat Mariannet, kun tämä Game of Thronesista tutun Yön Kuninkaan astetta viileämpi sisar hukkasi empatiakykynsä ja heti perään kannattajansa. 
Siniset taas kalpenivat ja kutistuivat kuin roudan kuristamat kivekset, eikä sellaisesta käsittelystä jää jäljelle kuin räkäpäitä ja tyhjiä laukauksia. 

Vanhasta saattaa olla vaikea luopua, mutta milläs roikut, kun sormilla ei saa ajasta otetta. Sen oppi kipeästi myös Hussein al-Taee, joka hukkasi ehkä eniten. 
Al-Taee kirjoitti ajatuksensa tekstiksi, mutta ei omaksi harmikseen tunnistanut siitä enää riittävän nopeasti itseään. Peilissäkin vastaan tiuski tuntemattomaksi jäänyt kirjailija.
Lopulta liian myöhään laukaistu ja vilpittömäksi sanailtu anteeksipyyntökin hukkui takatalven armottomaan kuritukseen. Vilpitön on nimittäin vaikea olla, kun muut näkevät enää vain haastattelujen edetessä pinokkiomaiset mittasuhteet saaneen nenän. 

Uusien asioiden kynnyksellä horjuvia lohdutetaan erilaisilla latteuksilla. Kun yhden oven sulkee takanaan, niin uusi ovi avautuu. Tuhkasta noustaan kuin Feeniks-lintu. Pohjalta ei pääse kuin ylöspäin. Uusi on aina parempi (Barney Stinson).
Phah, huutaisivat drontit! Aina pääsee myös syvemmälle sukupuuton suossa, uudet ovet avautuvat ehkä Sentolla, kun käteen on puristunut yksi Exec. 

Lopputalvella minäkin nimittäin laskin kaiken entisen käsistäni. Hangelle pudotin, ja katsoin kuinka tuuli vei. Onneksi muistojen kanssa aikakin on aseeton.