Aluksi olin vain Kuu. Nimetön ja mykkä ilman sanottavaa, sirppinä tähysin. Hetken päästä vaihdoin heinäisään maalaisidylliin, jonka rauhaan oli hylätty lato. Olin kiireisen kaupungin korkea maisema, viivoiksi pysäytettyjä valoja. Testimielessä luoduissa Tinder-profiileissani ei ollut sanoja. Kunnes törmäsin Piiaan.
Ei typeriä kasoja emojeita, jotka mielestäni kuuluvat lasten tsättiin. Ei kahtakymmentäseitsemää otosta perseestä, eikä saliposeerauksia valkoisten kuulokkeiden kera.
Tarvittiin vain yksi hieman kauempaa otettu sivukuva jossakin etelän auringossa, katse kohti merta, sekä upeasti kirjoitettu profiiliteksti. Omien sanojensa mukaan Piiaa oli helppo lähestyä, mutta vaikea päästä lähelle. Lyhyt esittelyteksti oli kuin novelli, jota ei halua laskea käsistään.
Kirjoitin kaksi päivää oikeaa profiilitekstiä, Piia mielessäni. Löysin iPadin kätköistä yhden kuvan itsestäni Amsterdamilaisessa baarissa. Mukaan mahtui myös Smirre, Näsijärvi sekä jostakin syystä myös AMF:n avajaisten valoshow.
Itsensä esittelyyn varattu luvallinen merkkimäärä osoittautui kuitenkin pirullisen rajalliseksi. Karsin tuntien ajan turhuuksia ja poistin ensin räikeimmät valheet ja kiskomalla saadut lisäsentit, kunnes jäljellä oli varsin totuudenmukainen, mutta äärimmäisen rajattu kuvaus tapauksesta nimeltä Miettinen.
Tinderissä tykkäsin monestakin, muutama nimettömäksi jäänyt myös minusta. Yhden supertykkäykseni säästin Piialle, jonka toivoin löytävän oman profiilini ja kiinnostuvan, vaikka vain sen yhden kahvihetken verran.
Harmikseni Tinder on kaikesta keinotekoisuudestaan ja pinnallisuudestaan huolimatta toimiva otos oikeasta elämästä. Ympärillä saattaa pyöriä paljonkin ihmisiä, mutta se lähelle haluttu ei koskaan pysähdy. Piia ei tykännyt takaisinpäin, joten mielenkiintoinen mysteerinainen jäi tuntemattomaksi.
Olen nyt kuitenkin selvittänyt mikä herättää naisten mielenkiinnon. Ikävä kyllä se en ole minä, sillä pelkkä kuva Kuusta keräsi enemmän tykkäyksiä kuin oikea profiilini. Vastauksen täytyy olla siis tähtitiede, ehkä jopa kosmologia.
Suotta siis masentuisin vähäisten sydänten määrästä. Sinkkuus ei nimittäin näyttäisi olevan sprintti, vaan loputon taival, ja minulla on nyt sisäpiirin tietoa.
Jatkossa siis nauran kilpailijoilleni, jotka edelleen hikoilevat alemmalla levelillä, tasolla, jossa tarjotaan juomia ja ihmetellään käykö nainen kyseisessä paikassa useinkin. Historiaan jäävät kömpelöt vitsit, joilla yrittäisin rouhia välillämme routivaa ikijäätä daiquiri-lasiin sopiviksi kappaleiksi.
Hei, olen Janne. Otetaanko taksi ja Ursan jäsenyys?
Päätän Tinder-testini tähän. Rakkauden kesä ei swaippailusta roihahtanut, mutta en sitä kyllä oikeasti odottanutkaan. Luotan jatkossa taas vanhoihin menetelmiin, kyllä taajamassakin voi toisen kohdata.
Kirjaston iltapäiväruuhkassa taistelemme hyllyn viimeisestä Hotakaisesta. Ota sä vaan, mulla on kotona melkein toi sama ja hartiat kiveä. Laskeudu siis ylleni kuin sammalleimu, sillä kivi on kivenä kova.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti