sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Haulitaukki

Taukki pilaa tavallisten maineen. 

Bemarilla liikenteessä riehuva ansaitsee kaaharin leiman kokonaiselle autoilijaryhmälle. Kampittamaan taipuvainen ostari-jonne vetää jokaisen mopopojan samaan kaatajien ryhmään. Yksi itseään suvaitsevaiseksi kutsuva suvaitsematon voi muuttaa jokaisen suvaitsevan Christoffer Strandbergiksi. 


Kaikkein vaarallisin taukki lienee kuitenkin sellainen, jolle riistakeskus on arponut metsästysluvan. 


Metsästyskauden ulkopuolella haulitaukki on kuin kuka tahansa meistä. Yleensä melko harmiton, Suomen sulka- ja kuonoharrastajien rivijäsen ja luonnonystävä. Hän tunnistaa erilaiset lemmikit ja pihapiirin äkäisen miehen, metsän puolella suhistava lienee tuikitavallinen hiihtäjä. Väärä havainto variksesta ei ole vaaraksi, kun Sako on kotona tyynyn alla. 


Kaikki muuttuu kalenterin näyttäessä tiettyä päivämäärää. Ihmisrodun alkuhämärissä kehittyneet alkukantaiset vaistot humahtavat erälehtierektiona pintaan. Moreenista pyrstönsä nostaneet pensasseireenit kuiskivat vastustamattomasti, kehottavat seivästämään mammutin ja etnisen naisen.


Tavallinen muuttuu yhtäkkiä jännittäväksi, kun saalista himoavan ihmisen vietti maalaa harakalle viherfasaanin ylväät tunnukset. Lehtosen talvisella pihalla naukuu ilves, suttuisissa asuissaan töpöttävät pulut kurraavat sepelkyyhkyjen kaiholla. 


Takapihan varpusloukut käyvätkin pian pieniksi. Metsässä on laajemmat mahdollisuudet, ja sopivasti ryteiköt täyttyvätkin juuri siitä virkamiehen kanssa sovitusta saaliseläimestä. 


Syksyllä kansallispuistot vilisevät hirviä, jotka ovat siirtyneet läskipyörien selkään kulkuaan vauhdittamaan. Hämärä täplittää metsää, ja varjot liukuvat karhun muotoon. Silloin on ruuti kuivaa ja teerellä Luhdan takki. 


Vierestä kuuluu lupaava rasahdus. Huolellinen taukki vetää povitaskustaan metsästysluvan ja varmistaa, että kyllä, tällä hetkellä ampumalupa on metsäkanalinnuille. Viereisellä polulla temmeltää siis korpimetso, tuhdiksi itsensä popsinut yksilö, jonka saappaat tursuvat suon silmäkkeissä. Pensas on ikävästi kasvattanut itsensä juuri saaliseläimen eteen, mutta näköeste ei ole haulien ongelma. 


Taukin kanssa metsään mennään pystyssä, mutta palataan makuulla. 







sunnuntai 22. elokuuta 2021

Avustajasta ylijohtajaksi

 


Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) aulassa on erikoisvalmisteinen hissi. Se ei kuljeta ennalta valittua matkustajaansa sinne minne tämä haluaa, vaan sinne minne hän ansaitsee päästä.


Se taisi olla maanantai. Avustajan työpäivä oli juuri alkamassa, mutta tällä kertaa Marimekko kutitteli yllä jotenkin eri tavalla. Eikä se johtunut siitä saunaillasta, tämä kihelmöinti oli erilaista. 


Tunne oli hieman samanlainen kuin joskus lapsena kauan sitten. Juuri ennen joulua, kun kaikesta pelottelusta huolimatta tiesi, että pukki kyllä tulee, vaikka ymmärsit olleesi tuhma. 

Vielä itse maksetun halpis-Avonin sävyttämille huulille levisi hymyn hitunen. 


Hissin ovet avautuvat juuri sovitulla hetkellä. Avustaja on kulkenut samalla hissillä ennenkin, mutta tällä kertaa se on jotenkin erilainen. Onko se aina ollut tällainen, kuin kullalla sivelty? Sisään astuessaan avustajasta tuntuu kuin itsekin olisi kullitettu. 


Ylimmässä nappulassa palaa valo, kerros on valmiiksi valittu. Ihmiset tuijottavat. Yhtäkkiä avustajasta tuntuu kuin pitäisi jotenkin jättää hyvästit alimman kerroksen väelle. Antaa heidän vielä kerran muistella kaikkia yhteisiä vuosia hänen kanssaan, sallia heidän yrittää halata ja sanoa heille vilpittömästi ”olkaa hyvä.” 

Nopeasti avustaja poimiikin väkijoukosta ne kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat kasvot. Peili vastaa katseeseen välittömästi, ja ovet sulkeutuvat. 


Matka pilviin on yllättävän pitkä. Hieman tylsäkin, mutta ehtiipähän ajatella syvällisiä ja muistella sitä valtavaa työn määrää ja ponnisteluita mitä pääjohtajan ystäväksi pääseminen oli vaatinut. Ylpeänä avustaja muistaa myös kuinka ylijohtajan tittelistä kisatessaan päihitti jokaisen kilpailijansa, jolla oli väärä kaveripiiri. Hakuprosessi oli rehti ja avoin kaikille, joille siitä kerrottiin.  

 

Hissi suhisee liki äänettömästi ylöspäin. Alempiin kerroksiin unohtuvat kaikki kateelliset ja niihin perinteisiin uratikapuihin takertuneet. 

Hah! Avustaja naurahtaa lempeästi, rakkaita ja pian entisiä työtovereitaan lämmöllä muistaen. Peilissä virnistävä hahmo näyttää keskisormea ovea kohti. 


Perillä! Ovet avautuvat. Tavalliseen valoon tottuneen avustajan silmät häikäistyvät hetkeksi valkoisen marmorin kirkkaudesta, mutta niinhän se Jeesuskin taivaaseen tutustui. Paremmilla ihmisillä aistitkin onneksi toimivat nopeasti. ”Ovatpa silmänikin pätevät”, avustaja miettii ja ilahtuu jälleen uudesta kehon osasta, joka on valmis antautumaan tulevan johtajuuden vaatimuksille. 


Avustaja tarkastelee aulaa, jonka kulmassa on valmiiksi kalustettu työhuone. Oveen on kiinnitetty arvokkaan näköisellä fontilla koristeltu kyltti, ”Ylijohtaja.”

Mahonkipöytä notkuu herkkuja maailman joka kolkasta. Sushia suoraan Japanin syvistä vesistä, injera-leipää Etiopian savuisilta ruokatoreilta. Viikunoiden väliin on aseteltu kirje ja musta Mastercard. 


”Tässä on sinulle toisten rahat. Käytä omatuntosi mukaan. Matkustele sen verran kuin oikealta tuntuu. Maailma on kaunis tähän aikaan vuodesta, laitetaan sinne joku seminaari.

Lentopisteet ovat sinua varten. Hanki itsellesi tavaraa ja hyödykkeitä, korjaa ja kaunistu!


Varaudu kuitenkin kateuteen, rahvas on kamala asia. Se kadehtii ja kyttää ja syyttää lopulta sinua omista tekosistasi. Silloin älä myönnä mitään! Kierrä ja kaarra kuin Finnair kaukoidän reissuillasi. 


Puhu epäselvästi Shakespearia lainaten. Sivistymättömät hämääntyvät aina siitä, että olet opetellut ulkoa lauseita. 


Syytä aina muita, varsinkin alaisiasi. 


Ongelmien ja käräjätuomioiden kasautuessa tärkeintä on, että itse uskot olevasi kaikkeen syytön, viaton marttyyri ja noitamaisten vainojen väärinymmärretty uhri. Sinä olet asemasi ja kaikki siihen kuulumattomat laittomuudetkin ansainnut. 


Sillä totta totisesti, sinä osaat ranskaa.”


lauantai 14. elokuuta 2021

Takakansien taikaa

Unelmien hellekesä ropisee juuri hyvästejään ikkunalaudalla. Liian pitkäksi venähtänyt kirjoitus- ja lukutaukoni päättyi helteiden kanssa samoihin aikoihin kun palasin sekä kirjaston varaushyllyille että oman yritelmäni kimppuun. Sanailuni oli niin kömpelöä rämpimistä, että varsin nopeasti päätin lähteä jälleen nollista liikkeelle ja avata omaa sanavarastoani toisten kirjoittamilla kirjoilla.

Kesän aikana minua on kuitenkin vaivannut deittimaailmasta tuttu ilmiö, kipinän puute. 


Olen testannut hirvittävän kasan erilaista kirjallisuutta, etsinyt suosituksia ja kehuja, ylistyssanoja ja laadukkaita kansia. Eikä mitään. Yhtä kirjaa (Suon villi laulu) lukuunottamatta olen tuominnut jokaisen opuksen persoonattomuuden unohdettavaan kasaan. 

Liian tylsää tai liian hienoksi yritettyä. Mitäänsanomatonta, nukuttavaa, huumorintajutonta, liian tuttua ja moneen kertaan käsiteltyä. Missä ihmeessä ne mahtavuudet lymyävät, tiedän, että niitä on hyllyt täynnään. 


Yksi ongelmani on tietysti etsiminen. Usein käytän vinkkaajina kirjabloggareita, mutta melko usein he ovat nuorehkoja naisia, enkä lopulta pidä samoista teoksista kuin he. Ylitsevuotavista kehuista huolimatta. Lisäksi olen huomannut pienen kritiikittömyysilmiön. Hyvin harva uskaltaa laittaa näytekappaleena saamastaan kirjasta mitään rohkeasti negatiivista sanottavaa, vaikka rivien välistä tulkitsemalla siihen olisikin ollut aihetta. Eräs bloggari myönsikin, että vaikka kirja olisi kuinka huono tahansa, hän kirjoittaa blogiinsa aina ne hyvät puolet. Tiukin löytämäni arvostelu lieneekin edelleen ”pidin kirjasta, mutta en aivan täysin rakastunut.”   


Sorrun myös takakansihehkutukseen, joka lieneekin yksi kirjallisuuden vaikeimmista tehtävistä. Siinähän tuntemattomaksi jäävän sanataiturin tai kustannusyhtiön neron tehtävänä on nostaa tavallinen tähtiin hyvin rajallisessa tilassa. Nämä verbaalileipurit saavat kuivankin kakkusen näyttämään vaniljaviineriltä ennen kuin kymmenet e-koodit paljastuvat maistelijalle. 


Esimerkkejä riittää:


Liian kaukaa aloitettu rikkonainen kertomus sikiöikäisenä kahlitusta puuvillaorjasta, joka kasvaa raa’assa, tupsupartaisten lasten kollektiivissa = Moniääninen kasvutarina vapauden kaipuusta ja hukatusta lapsuudesta maassa, jonka kipeä historia kaikuu meidän aikaamme saakka. 

 

Köyhän torpan koppurahousuinen tyttö löytää hameen ja voimaannuttaa koko romaanin moniääniseksi kudelmaksi. 


Kiusattu, sukupuoli-identiteettiään tunnusteleva incel-puolijumala löytää kadoksissa olleen taikasauvansa ja perustaa tukiryhmän puhaltamaan tottuneille vampyyreille. = Taianomainen fantasiatarina oman paikkansa löytämisestä maailmassa, jossa maagiset hahmot elävät keskuudessamme. 


Vapaaehtoisesti kädetön narsissi-aktiivi kirjoittaa viikottaista päiväkirjaa elämästään sipulikasvien välittömässä läheisyydessä, hulvattomista sattumuksistaan vaakaviljelyn parissa sekä haaveistaan raajarobotiiikan kehitystyössä. = Aidosti hauska ja huumorin sävyttämä tarina ihmiselämän kummallisuuksista. Lämminhenkinen ja kauniin satumainen kokonaisuus, jossa menneisyys ja nykyisyys kohtaavat kipeällä tavalla.


Kutomotyöläisten arkea harmaassa, heikosti valaistussa ja pölyisessä tehtaassa, jossa yskökset olivat jokapäiväisiä. Koneet pitivät ääniä, tilkkuja katosi. = Aikamatka menneeseen. Hämmästyttävän tarkkaa ja totuudenmukaista kuvausta työläisten elämästä ja arjen haasteista menneen ajan Suomessa. Tämä liikuttavakin tarina herättää historian eloon. 


Omaelämäkerta presidentin puolisosta, jonka päivät kuluvat todella lähellä merkittävää ihmistä. = Huikea omaelämäkerta naisesta presidentin taustalla, omaäänisestä puolisosta, joka kannusti miestään vaikeiden haasteiden yli, ja näytti rohkealla esimerkillään mallia kaikille naisille. 


Markkinointikehujen ehkä typerin muoto lienee kuitenkin kanteen tikatut ylistyssanat, jotka paljastuvatkin kirjailijan edellisen teoksen kehuiksi. Monta kertaa olen valinnut hyllystä kirjan, vaikka ilmeisesti olisi pitänyt valita se edellinen. Hommassa on hieman samaa kuin pituushyppääjä yrittäisi voittaa kisaa edellisvuoden hypyllä. 


Ymmärrän tämän toki, vaikka en siitä pidäkään. Mainostamistahan se kuitenkin vain on, totuuden kiertämistä myyntiä varten. Eihän homma rajoitu vain kirjallisuuteen. Instagramissa esineen vieressä virnistävä on influensseri, rantaan hakeutunut jo muotimalli. Liioittelemalla suitaan aukovat reaktiovideoiden kuvaajat ovat sisällöntuottajia. 


Harva asia pakottamalla paranee. Ainahan sitä voi kauhaista hieman takkahiiltä kouraan, puristaa ja puijata, että timantteja on tulossa. Jossakin vaiheessa sormet kuitenkin on avattava. 


Tommi Kinnusenkin kehuttua tuotantoa olen yrittänyt herättää henkiin, mutta se on kuin horroseläintä läpsisi. 

 


 


tiistai 24. marraskuuta 2020

Mooses ja muut

Kuntouimari Jaana Haapasalo ajautui vesiharrastuksessaan painajaismaiseen tilanteeseen, jota yksikään altaaseen antautunut ei haluaisi tapahtuvan. 

Poikkeuksellisesti ilman suu- ja sierainsuojaa liikkeellä ollut Haapasalo tunsi elastaanilakissaan pahaenteistä ropinaa. Kellumisen ilot löytänyt kaupunginvaltuutettu kastui kanssauimarin takia altaassa paikoista, joihin hydrofobinen voide ei ollut ehtinyt imeytyä.  


Empatiakyvytön ja asiakkaidensa märkyyteen turtunut uimavalvoja kuitenkin väitti vettä uintiharrastuksen pakolliseksi elementiksi. Eri mieltä oleva Haapasalo siis päätti hakea vahingonkorvauksia Salon kaupungilta, koska paha mieli ei pesemällä lähde, ja läpsytteli saunaan kieltämään muita heittämästä löylyä. 


Keskustelupalstoilla Haapasalon käytös tyrmättiin nykyajan kamalaksi ilmiöksi, jossa mitättömyyksistä pahastuvat olettavat, että oman harmistumisen tai pettymyksen kuuluisi olla vakava asia myös kaikille muille. 


Aivan suotta, ilmiöhän on vanha tuttu. Aina maailmanhistorian varhaisimmista alkulimoista lähtien joukossamme on liikahdellut valittaja, joka haluaa harrastaa lajityypilleen luontevaa laumatoimintaa, mutta vaatii silti yksilönä erityiskohtelua. 


Yksi tunnetuimmista pahan mielen patouttajista lienee Mooses. Tarinan mukaan lapsi sai nimensä, koska hänet vedettiin ylös vedestä. Mooses kuitenkin itse olisi halunnut jäädä paikoilleen, koska hänen lyhyen tähtäimen suunnitelmansa oli kasvaa pintalapsena rantamatalassa. 

Kuiva hiekka ja teräväkattoiset rakennukset hiersivät mieltä koko leluttoman lapsuuden. Takaraivoon pusertui ensimmäistä kertaa painostava huomio, että muut samassa paahteessa tarpovat eivät pitäneet Mooseksen parkua riittävän merkityksellisenä. 


Vuodet vierivät, lannevaatteet vaihtuivat, mutta mielipaha jäi. Somekanavat ja -kuplat vapauttavine valituskanavineen olivat kuitenkin vielä kaukana, joten eräänä päivänä Mooseksen vipuvarsi katkesi lopullisesti. Kiukuissaan hän tappoi miehen, antoi nimen pensaspyromanialle, hakkasi haluamiaan käyttäytymismalleja kiviin ja hautasi kokonaisen sukupolven autiomaan ikuiseen hiekkaan. 


Kukapa ei muistaisi omasta lapsuudestaan innokasta, joka halusi lumisotaa, mutta itse osuman saadessaan riensi pettymyksen parku rinnassaan kantelemaan. Työpaikoilla on aina joku, joka liittyy seisten istumalakkoon. Aina löytyy yksi, joka menee muiden mukana pihviravintolaan laskemaan kapriksia, tai piilottaa huonelämpöiseen tottuneena sekasaunan löylykauhan.  


Nämä Haapasalot ovatkin kovin suosittua seuraa kaikissa yhteistoiminnoissa ja työporukan pikkujouluissa, joissa eri mieltymykset kohtaavat, mutta vain omalla on merkitystä. Tapaus osoittaa myös, että Amerikan malli näyttäisi toimivan. Lapsuudessa haavoihin käytettiin laastaria, myöhemmällä iällä pään sisäisiä pipejä voi helpottaa seteleillä. 




 


sunnuntai 23. elokuuta 2020

Kehopositiivisuuspolkupyörä

Polkupyörä on vihreä ja ilmainen. Kuvissa vihreiden varapuheenjohtaja Fatim Diarran kasvot kiertyvät leveään hymyyn, joten ilmeisesti upouuden Helkaman hinta ja väri ovat olleet poliitikolle mieluisia. 


Tapaus ei kuitenkaan liity politiikkaan tai aseman väärinkäyttöön. Ei missään nimessä. Diarran mielestä kyseessä on vain kehopositiivisuusviesti. Kertyneseen läskiin positiivisesti suhtautuminen antaa kaikille tasavertaiset mahdollisuudet ilmaisten luksustuotteiden vastaanottamiseen. 


Diarran esimerkkillisen toiminnan ansiosta vihreiden arvot avautuvat vihdoin myös kansalaisille. 


Rakennustyömaalla työskentelevälle Karille valaistuminen tapahtui tuiki tavallisena lauantai-iltana. Vuosittainen kohtaaminen vaimon kanssa oli juuri saapunut väistämättömään määränpäähänsä, ja Karin keho nytkähteli positiivisuutensa huipussa. 


Sauna oli jo päällä, aikaa jäi vielä ajatuksille. Yhtäkkiä oluiden välissä Kari ymmärsi, Fatiman avulla, että muutos on lähellä. Helppous on enää vain asennemuutoksen päässä. Vuosikymmenten kasvatustyö on vihdoinkin kypsyttänyt riittävän kookkaan hedelmän keskivartaloon. Terve pyöreys poskissa ja pohkeiden pullevuus ovatkin hyvä asia. Iloinen lihavuus tietää lahjoja ja erilaista esineistöä arjessa selviämiseen. 


Helpolla ei ajatus muutu esineeksi. Karin kroppa on monimuotoinen ja läskiä on paikoissa joihin ei yletä raapimaan. Vaikea on tilanteesta hyvää ajatella, mutta Fatiman kehopositiivisuusviesti saa Karin kantamaan kehonsa suurella ylpeydellä. Oikein ajateltuna napatyrä saattaakin olla ensi viikon talttasarja. 


Vitun Honda. Kari ymmärtää nyt, että Helkama on saasteeton vaihtoehto. Eikä se uuden ajatusmallin jälkeen maksakaan mitään, koska tahrahaalariin vetäytynyt duunari on tavaroita jakavalle yritykselle elinehto. Pyytäminen ja saaminen tuntuvat yhtäkkiä aivan luonnollisilta asioilta. 


Pyörällä työmatkat taittuvat hitaasti, mutta maalaisromanttinen mieli säilyy vahingoittumana. 

Tavaratila on niin laaja kuin kuljettaja haluaa. Vietnamin vastuulliset tehtaat valmistavat eettiselle e-polkijalle Fjällrävenin Kånken-reppuja kaikissa sateenkaaren väreissä. Niitä voi myös pyytää ja sitoa joka lihakseen ja täyttää tavaroilla tarpeen mukaan. Mukana kulkevat työssä ja vapaa-ajalla tarvittavat vaatteet, aatteet ja hilehelyt. Suppailu on mukavaa, lauta on leveillä hartioilla kuin taideteos. Pääkaupungin Bulevardilla katseet kääntyvät, kun kaupallinen yhteistyö liukuu eteenpäin. 

  

Lopulta monimuotoisuudesta on vain aseman verran eriarvoisuuteen, ja Karin uusi todellisuus kaatuu erilaisiin varauksiin. Hiilineutraaliin pääsee kehopositiivisuudella, paitsi jos pankkitili on negatiivinen.

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Eskimoaromi


Nopeasti unohtuivat etäisyydet, kun rajoitussolmua hieman löysättiin. Kaupan käytävät käyvät ohuiksi, kun käsikynkkää vaappuva kröhä-Korhonen tuo uusioperheensä näytille. Unisex-väritteiseen Halterneck-toppiin sujahtanut Ruska tökkii kesäkurpitsalle silmät. Tuisku puristelee paistopistesämpylältä finnejä, mutta valitseekin testikierroksen jälkeen donitsin. Korhonen ei ehdi puuttua asiaan, vaan tenttaa henkilökuntaa herneproteiinin varastosaldoista. 

Ihmiset tunkevat liian lähelle, aivan kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Hevi-osastolla nuoleskellaan vuorovedoin sormia ja hedelmäpusseja kuin jotain arvokastakin herkkua. Hyllyillä toisten sekaan työnnytään mitään varoittamatta. Sanat jäävät suomalaisella syvälle. Tuupataan kärryllä, ähkäistään ehkä kuin pienessä kivussa, mutta saunapalvi on tuosta välistä saatava. 

Tai sitten olen vain liian varovainen, eikä oikeata vaaraa ole. Uudet tautiaallot pyyhkivät ainoastaan kaukomaita ja Ruotsia. Virus kyllä testasi meidätkin, mutta totesi kansan liian jäykäksi jäädäkseen. Pelkään kuitenkin taudin tekevän kulmunit. Hetken hääräsi vallan kahvassa, häikäistyi voimiensa uudesta määrästä, kaatui ja lupasi poistua, mutta oikeasti vain odottaa uutta mahdollisuutta livahtaa suomalaisten kiusaksi. 

Eskimo-tuutin nimen on vaihduttava, koska tuote ei sisällä aitoa pohjoisen kansalaista. Päätös asettaa tuuttipuolelta tulilinjalle myös erilaiset Pingviinit ja Unicornit, joiden aineosaluettelossa mainitaan arveluttavasti vain ”aromit”. Ingmanin muumisarjan julkaisun jälkeen Pikku Myystä ei ole saatu tuoreita havaintoja. 

Sofia Belórfin luonnollisen muutoksen läpikäyneet kasvot täyttävät taas iltapäivälehtien sivut. Katiskaan täysin syyttömänä räpylöinyt nainen ei millään voinut tietää rahojensa alkuperää, koska käytti käteisen sijasta korttia.
Myös tuoreet matkakuvat uuden rakkaan kanssa nostattivat kateellisten ja keinorusketukseen turvautuvien keskuudessa melkoisen älämölön. Mielestäni Belórfia on kuitenkin turha kadehtia. On varmasti haastavaa löytää uusi luottokortti noin nopeasti. 


tiistai 26. toukokuuta 2020

Rakkauden kesä


Aluksi olin vain Kuu. Nimetön ja mykkä ilman sanottavaa, sirppinä tähysin. Hetken päästä vaihdoin heinäisään maalaisidylliin, jonka rauhaan oli hylätty lato. Olin kiireisen kaupungin korkea maisema, viivoiksi pysäytettyjä valoja. Testimielessä luoduissa Tinder-profiileissani ei ollut sanoja. Kunnes törmäsin Piiaan.   

Ei typeriä kasoja emojeita, jotka mielestäni kuuluvat lasten tsättiin. Ei kahtakymmentäseitsemää otosta perseestä, eikä saliposeerauksia valkoisten kuulokkeiden kera. 
Tarvittiin vain yksi hieman kauempaa otettu sivukuva jossakin etelän auringossa, katse kohti merta, sekä upeasti kirjoitettu profiiliteksti. Omien sanojensa mukaan Piiaa oli helppo lähestyä, mutta vaikea päästä lähelle. Lyhyt esittelyteksti oli kuin novelli, jota ei halua laskea käsistään. 

Kirjoitin kaksi päivää oikeaa profiilitekstiä, Piia mielessäni. Löysin iPadin kätköistä yhden kuvan itsestäni Amsterdamilaisessa baarissa. Mukaan mahtui myös Smirre, Näsijärvi sekä jostakin syystä myös AMF:n avajaisten valoshow. 
Itsensä esittelyyn varattu luvallinen merkkimäärä osoittautui kuitenkin pirullisen rajalliseksi. Karsin tuntien ajan turhuuksia ja poistin ensin räikeimmät valheet ja kiskomalla saadut lisäsentit, kunnes jäljellä oli varsin totuudenmukainen, mutta äärimmäisen rajattu kuvaus tapauksesta nimeltä Miettinen.  

Tinderissä tykkäsin monestakin, muutama nimettömäksi jäänyt myös minusta. Yhden supertykkäykseni säästin Piialle, jonka toivoin löytävän oman profiilini ja kiinnostuvan, vaikka vain sen yhden kahvihetken verran. 
Harmikseni Tinder on kaikesta keinotekoisuudestaan ja pinnallisuudestaan huolimatta toimiva otos oikeasta elämästä. Ympärillä saattaa pyöriä paljonkin ihmisiä, mutta se lähelle haluttu ei koskaan pysähdy. Piia ei tykännyt takaisinpäin, joten mielenkiintoinen mysteerinainen jäi tuntemattomaksi. 

Olen nyt kuitenkin selvittänyt mikä herättää naisten mielenkiinnon. Ikävä kyllä se en ole minä, sillä pelkkä kuva Kuusta keräsi enemmän tykkäyksiä kuin oikea profiilini. Vastauksen täytyy olla siis tähtitiede, ehkä jopa kosmologia. 
Suotta siis masentuisin vähäisten sydänten määrästä. Sinkkuus ei nimittäin näyttäisi olevan sprintti, vaan loputon taival, ja minulla on nyt sisäpiirin tietoa. 

Jatkossa siis nauran kilpailijoilleni, jotka edelleen hikoilevat alemmalla levelillä, tasolla, jossa tarjotaan juomia ja ihmetellään käykö nainen kyseisessä paikassa useinkin. Historiaan jäävät kömpelöt vitsit, joilla yrittäisin rouhia välillämme routivaa ikijäätä daiquiri-lasiin sopiviksi kappaleiksi. 
Hei, olen Janne. Otetaanko taksi ja Ursan jäsenyys?

Päätän Tinder-testini tähän. Rakkauden kesä ei swaippailusta roihahtanut, mutta en sitä kyllä oikeasti odottanutkaan. Luotan jatkossa taas vanhoihin menetelmiin, kyllä taajamassakin voi toisen kohdata. 
Kirjaston iltapäiväruuhkassa taistelemme hyllyn viimeisestä Hotakaisesta. Ota sä vaan, mulla on kotona melkein toi sama ja hartiat kiveä. Laskeudu siis ylleni kuin sammalleimu, sillä kivi on kivenä kova.