lauantai 10. elokuuta 2019

Poompiloo ja akko

Järvensivun yö ja kaksi hedelmällistä alapäätä. Kuusi minuuttia suttaista keikutusta, huokaus ja hellintä. Kipinä syttyy joskus herkästi, kun olosuhteet ovat elämälle suotuisat. Tuosta kipinöinnistä on kulunut nyt 18 vuotta. 

Aikuiseksi en poikaa vielä suostu kutsumaan, mutta täysikäisyyden olen pakotettuna myöntänyt. Liian lähellä on vielä aika, kun kädessä oli poompiloo ja akko, kieli päristi puuautoihin voiman, jonka kaulaan ripustettu kuolalappu keräsi talteen. Ruskovillan kestovaipat pyöristivät takapuolen niin, että pullava kroppa oli kuin punaisiin sukkahousuihin pörähtäneellä kimalaisella. 

Tässä iässä aika rullaa ruutia renkaissaan. Siinä vauhdissa tietyt ajanjaksot lähihistoriassa hämärtyvät, ja yksittäiset tapahtumat tuntuvat hukkuneen jonnekin, mistä nousevat vain kaivamalla ja usein hieman erilaisina. Vuosien pinoutuessa sitä pelkääkin jo unohtaneensa, mutta onneksi se on vain pintaa joka pyyhkiytyy, pölyä menneistä päivistä. Puhallus vain, ja poika pyörähtää takaisin papanaksi, joka rauhassa katsoi, ja antoi maailman hosua ympärillään. 

18-vuotias. Muistan kyllä, vaikka korvieni ylle on satanut harmaata. Se on aikaa, kun vanhemmat eivät enää kyttää tekemisiäsi, mutta ovat silti apuna kun arki kamppaa. Elämässä on tilaa ja uutta vapautta ja pilvet vielä puhdasta hopeaa, aikaa vaikka huomisen tuhlaisikin. Keho on karvansa kasvattanut, kaikki putket ja pumppaimet suurin piirtein siellä missä pitäisikin. Vehkeet omat ja tutut, lainattavissa. Ajatukset tiukasti tulevassa. Ajokortti, ylioppilaskirjoitukset, armeija. Naiset, joilla on kaulalla vaniljaa ja hiuksissa mansikkaa sekä ihmeellinen kyky sotkea tuoksuherkän aistit. 

Hetken pelkäsin, ettemme saa poikaa kasvatettua hengissä täysikäiseksi. Pää keräsi kuhmuja kuin sokeiden konttaamossa, puukkoa terästä kiinni ja silmäkulma edellä kohti hyllyn kulmaa. Jos tontilla oli kuoppa, niin pieni jalka pujahti sen perukoille yhtä varmasti kuin itse myyrä olisi tossunkärkeä ohjannut. 

Taaperosta asti poika on ollut kiltti ja päästänyt meidät siten helpolla. Kasvatuksella on tietysti ollut oma osansa, mutta ei ihmiseen ominaisuuksia istuteta. Utelias luonne on aina löytänyt taikaa tavanomaisesta. Herkät korvat kärsivät kovista äänistä, hyvä sydän kaltoin kohtelusta. 

Älä kadota näin pitkään säilynyttä leikkimielisyyttäsi, vaan hukkaa sinä vihdoinkin se pintakovuus ja Miettisen suvun miesten tekaistu tiukkuus. Murra se synkkyyden lamauttava kirous, joka kiertää perintönä veressämme ja vain odottaa mustimpia hetkiäsi. Tunne vahvasti luvan kanssa, älä piilota tai patoa, me aikaisemmat olemme sitä jo yrittäneet. Kuuntele vanhempiesi neuvoja, mutta tee niin kuin itse tekisit, sillä elämä on omasi. 
Seikkaile ja iloitse. Rakasta, sillä se on parasta mitä meillä on. 







lauantai 3. elokuuta 2019

Määräaikainen

Helle laski Näsijärven pintaan lämmön ja kankealanteisen vieraslajin. Kesäloman viimeiset päivät ja tunnit vietin mökillä. Tai siis järvessä. 

Loman loputtua päivät ovat taas sitä perusarkea. 12 tunnin työ- ja yövuorot sotkevat päivä- ja unirytmin niin rivakalla otteella, että pintakalana pyrstöily alkaa tuntua jo karkaavalta muistolta. Samalla sain jo kipeän muistutuksen siitä, mitä tulen töiden loputtua kaipaamaan. 

Keväällä päätin olla hermoilematta määräaikaisen työsopimukseni syksyisestä päätepisteestä. Tomerasti poljin siis koko huolenaiheen ajatusteni takamaille. Attendon vaippahuollon tilanneet vanhukset kuitenkin tietävät, että minkä alleen laskee, sen edestään löytää. Niinpä liian pikaisesti pintahautaan lakaistu huoli palasi heti ensimmäisenä työpäivänä. Töitä on nykyisellä sopimuksella jäljellä nyt alle kaksi kuukautta. 

Mitä sitten syksystä eteenpäin jos työt taas loppuvat? Aika on kuulemma rahaa. Hyväksyykö pankki jos annan heille maanantait ja yhden myöhäisiltapäivän? CV:n voisi tietysti taas päivittää uusilla ansioilla ja uroteoilla, mutta parin vuoden tehdastyö on nopeasti tallennettu. Kuinka kirjata ”karttava luonne” niin, että se kuulostaa hyvältä? 

Hieman huolestuneena olen seuraillut työpaikkailmoituksia, joissa hakusanoina toistuvat iloinen, reipas, ahkera ja tarvittaessa töihin kutsuttava. Aina pääsee osaksi hyvää tiimiä, jossa yhdessä tekevät ja yksin lähtevät, ripeät kädet purkittavat enemmän. Lue paperista vain, kyllä ihmiset sähköä tarvitsevat ja rajattomasti dataa. 
Kuka palkkaisi jo aavistuksen kankeaksi käyristyneen, jolla ajatus silti käy ja silmien takana palava kaipuu? Joka pärjää yksin, vaikka kaipaa toista, lomista kysyisin vielä. Hetikö alan vai omilla hanskoilla?
Uuden edessä todennäköisesti siis taas, helvetti sentään. 

Miten siis tehdä sutusta kultaa, kerätä kokemuslisää käväisemällä? 
No. Lopulta tarpeeni ovat kuitenkin hyvin perinteisiä, tarvitsenhan vain ruokaa, rikkauksia ja keksittyä osaamista. Aikuisfantasian kannattajana mieleen juolahtaa tietysti ensimmäisenä erilaiset mytologiat ja liioittelun lehtevä ilo. Menestykseeni riittää siis vain Dagdan pata, Odinin Draupnir ja al-Taeen mielikuvitus. Jos oikein kultaisesti käy, saatan olla jo yhden sepityksen päässä sopeutumisrahasta. 


Voihan olla, että huonoista ennusteista huolimatta työsopimustani jatketaan. Silti huoli painaa kuin pesty varallisuus. Olo onkin välillä kuin kahlevangilla, kasvoni niin huolesta puutuneet että hymyynkin tarvitaan pinsettiote, enkä yhtään tiedä mistä rahani tulevat. Yhtäkkiä ymmärrän Sofia Belorfia oikein hyvin

torstai 11. heinäkuuta 2019

Erakko

Palasin Facebookiin. Hetkiseksi. Onhan se ihan mukava perusidea olla mukana siellä missä kaverisikin. Festareilla. Saleissa ja areenoilla, harjuilla ja laitamilla. Miksi siis jälleen kyllästyin?

Sosiaalisessa mediassa pätee sama hikisääntö kuin sulkapallossa. Mitä parempi olet sitä raskaammaksi peli käy. Kuvia ja ilmeitä kuuluisi tallentaa palveluun tiheästi, vauhkoonnuttaa katseleva kaveriparvi sarjalla kömpelyyksiä tai pysäytettyjä nuotioita. Kauneutta niiltä, joiden kasvot sen sallivat. Yhtäläisesti pitäisi tykätä ABC:n keitinperunoista ja raukean arkisesta tuokiosta tasavärisen pellon nilkkaheinässä, tai reagoida tilanteeseen nähden liian pontevasti tuntevalla emojilla.

Sanoakin pitäisi jotakin, hiljaisuus on yhteisössä myrkkyä. Silloin olet vain mykkänä kyyläävä syylä, joka liikahtaa ainoastaan bikinikuville, mutta mukana olisi roikuttava, sillä mykkä on parempi kuin näkymätön. 
Pitäisi liittää itsensä veneisiin ja vainioille, osaksi kaikkeutta, jossa kansa on yhtä ja taustalla bändi. Sormille valuva pehmis. Ojentaja ja hauis. Lomille lompsis. Parasta olisi jos kuviin osuisi jokin täysin naurettava sattumus, esimerkiksi hiisi tai vihreiden kiukku-Iiris. No, kunnioitus sille kenelle kunnioitus kuuluu. Hiidet eivät aikanaan olleet naurun asia. 

Raskaita ovat siis laiskalle pallopelit sekä somekansan peukkumereen heittäytyminen. Ehkäpä Facebook oli pitkän tauon jälkeen myös jonkinlainen yritys olla siellä missä on paljon porukkaa. 

Tämä uudenlainen hiljaisuus ja tyhjiötäkin tyhjemmät hetket ovat pelottavan nopeasti muuttamassa minua erakoksi. Tai palauttamassa minua sellaiseksi, finni-ikäisenä olin ujo ja yksin. Omasta ja partani mielestä olen muutosprosessissa ehkä puolivälissä. Lasten ja Smirren vierailut onneksi pysäyttävät muodonmuutokseni hetkeksi.
Tulisipa talkoot ja yhteinen moi, sillä mikään ei yhdistä niinkuin jaetut haravat ja makkaran grillattu pinta. 

Mitä tapahtuu vastavalmistuneelle erakolle? Ollaanko sitä sitten loppuun saakka, ärrinä pehmeän keskellä? Entä voiko erakko elpyä? Laudat ikkunoista ja ulos, ihan rannalle asti missä ihmiset tanssivat vesirajassa ja kampittavat lapsia. Missä valo pilkkoo parran ja vesi liottaa laastarit varpaista. Sitä kai kaikki kuitenkin lopulta haluavat. Päästä sinne missä joku tykkää.  

Kotona katselen uuden taloyhtiöni vaimeata elämää, ja mietin Iiris Suomelaa, jonka sukunimen loppuosa on harmillisesti sukupuolittunut. 
Mitähän tuumii naapurin veteraani, joka vaahdottaa peltiä kosketuksella jonka vain uusi tyttöystävä tai Primera on ansainnut. Mitä niin merkittävää tai salarakkaita on haudattu nuorekkaan rouvan kukkapenkkiin, että sinne pitää päivittäin kurkistaa. Ei kuopsuta, ei kaiva, mutta katseella möyhää, ja sama kotiin palatessa. 

Minkälainen merkintä minusta olisi kirjattu viranomaisten mustiin kansioihin, jos olisin napannut kodin turvajärjestelmiä ovellani kaupitellutta neitokaista poninhännästä ja taluttanut kahviseuraksi. Raottanut sälkkäreistä valoa sen verran, että toisemme näemme ja siniset silmät, ja aurinko kultaa pullasta sokerin. En osta, mutta puhu. Leikitään, että seuraksi tulit. Sano sinä jotain, sillä minä olen sanat jo unohtanut. 

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Jäätelö ja avain

Suomen kesä. Se koleahko aika vuodesta, kun lämpötila kohoaa pysyvästi yli 15:een asteeseen, ja Rosanna Kulju kihnuttaa rakennustyömaiden ympärillä. Lämpötilasääntö ei tosin päde iltaisin, öisin tai keskipäivän molemmin puolin. Ikävä kyllä myös uusi käristyskupoli ja erilaiset ennusteet Eurooppaa tuhkaksi korventavan superhelteen lipaisuista hyytyivät siihen povaamaani Jäämeren jähmeään röyhyyn. 

Keho ei tykkää kylmästä eikä kihti kosteasta, joten halu matkata lipaisun luokse kasvaa. Rahahan ei huhujen mukaan tee onnelliseksi, mutta kernaasti kyyristelisin elooni pettyneenä bungalowissa paikassa, jossa hameet ovat kaislaa ja jää on tuttua vain drinkkien sekaan puristettuna. Pitkän ja epätoisen tutkinnan jälkeen oli kuitenkin pakko todeta, että raha ei tule riittämään kuin Näsijärven kylmään kieleen. 

Vesi liukastuttaa rantakivet ja pesee pennusta liian uhon. Mökin avaralla nurmella hallitsemattomista energiapurkauksista nauttinut Smirre töhötti liian lähelle järven pintaa ja totesi, että söpöydellä on varjopuolensa. Emoltaan perittyjen karvatöppösten pitokyky on nimittäin märällä kivellä olematon, joten villapallo liukui vesikuplaan kuin saippuaan astuneena. Pörheän pehmoinen turkki menetti vedessä pehmeytensä, ja pian rannalle nyppäistiinkin surkea ruoto, jonka uusi ulkomuoto muistutti enemmänkin rapua. 
No, huolehtivaisen emännän lämmin syli ja sitkopullan lähimuisti auttoivat nopeasti, ja pian elukka juoksikin taas lempipuuhaansa kalliolle nuolemaan vesilintujen jätöksiä. 

Ohuempi olemukseni johdattaa minua joskus myös paikkoihin, joissa olen käynyt viimeksi 10-15 vuotta sitten. Tällä kertaa suuntasin jälkikasvun kanssa Särkänniemeen, jonne päätin ostaa myös itselleni rannekkeen. Mahtuisinhan taas satavarmasti ja ilman noloja tilanteita jokaiseen tontille pystytettyyn hyrrään ja propelliin. 
Jälkiviisauden hehkussa on helppo lämmitellä, mutta ehkä mahani muljahtaessa ensimmäisen kerran olisi myllytys ollut syytä lopettaa. Sen sijaan täytin itseni noutopöydän glutamaattipullilla, pippuripossulla sekä yllättävän mausteisilla öljyä liruvilla kasviksilla, huuhdoin sekasotkun sisääni kuplavedellä, ja sekoitin kaiken laitteessa, joka liikkuu moottoritienopeuksilla ylösalaisin. 
Kyydin jälkeen vatsa turposi neitseellisesti kuin Marialla muinoin. Oudosti tunsinkin välillemme muodostuvan hauraan, mutta historiallisen siteen. Aivan kuin kaksi ajan erottamaa lääketieteellistä ihmettä, jotka molemmat tekivät vääriä päätöksiä ja paisuivat erilaisista syistä. Toinen raotti viinipäissään lannevaatettaan väärälle beduiinille, toinen kieppui ja söi. 

Tässä vaiheessa kesää ja lomaa pää on täynnä ideoita erilaisista puuhista lasten kanssa, ja ajatus laukkaa ilmeisesti jopa öisin. Aamulla sain kännykkään unissani asettamani muistutuksen, jossa luki vain ytimekkäästi ”jäätelö ja avain”. Aion noudattaa omaa neuvoani läpi kesän. 









tiistai 25. kesäkuuta 2019

Kesäjuhlat

Julistan kesän avatuksi!

Lomalle johdattaneista työpaikan kesäjuhlista on jo useampi päivä, ja kaikista vodkaspraiteista huolimatta jotain jäi mieleenkin. 

Vauhdikkaan mielikuvituksen omaavana miehenä onnistuin hyvissä ajoin ennen juhlia lietsomaan illalle hurjat odotukset. Aivan alkuun muutama kippis helteisellä terassilla. Kaikilla huoleton olo ja varjopaikka. Sutjakkaasti polveilevissa keskusteluissa mainittaisiin nimeni yhteydessä ainakin sanat kevytkenkäinen, todennäköisesti sekä tehdastyöstipendi. 
Siirtyminen itse juhlapaikalle tapahtuisi pitkin kunniakujaa, jossa kesämielelle vauhkoontunut tuuli aiheuttaisi höyhenenkevyisiin kukkamekkoihin pukeutuneille naisille puolivallatonta kikatusta. Baareja olisi riittävästi, juotavaa yli tarpeen. Kaikki suosikki-ihmiseni ohjattaisiin kanssani samaan pöytään, jonka heti tunnistaisimme omaksemme erilaisista lihavartaista. 

Vuosisadan bileiksi turvonnut iltama rikkoisi vähintäänkin äänivallin sekä nykyisen aikajanan. Uudessa tulevaisuudessani olisin kuuluisa kirjailija, joka olisi ihmisten keskuudessa hyvinkin pidetty ja jalo. Nykyinen työni olisi menestykseni myötä käynyt tarpeettomaksi, mutta muutamia työkavereita näkisin säännöllisesti lounailla ja maisemapaikoilla. Siellä sitten muistelisimme iltaa, joka muutti kaiken, ja söisimme siinä samalla tuhdisti, mutta kuitenkin kohtuuhintaan. 

Totuus oli mielikuvitusta tylsempää. Aluksi seurasin juoksupunkin lailla muutamaa ihmistä, jotka jostakin syystä antoivat sen tapahtua. Ruoka oli suomalaisittain maustettua, muussissa hidastustöyssyjä. Hetken päästä en enää osannut asettua oikein mihinkään, enkä kyennyt minkäänlaiseen normaaliin keskusteluun. 
Tutustuin nimittäin erääseenkin mukavaan mieheen, jonka kanssa käänsin puheen kanootteihin. Syytä en muista. Pilkkasin myös tämän herrasmiehen katkennutta sormea. 
Erään naisen kanssa juttelin lyhyesti työpisteistä, kun päätin kysäistä pitääkö hän ravuista. Ei syömämielessä, vaan ihan muuten vain, seurana. Muistan myös menestyksekkään juttuni muunsukupuolisista tiedemiehistä. Tämän jälkeen taisin jäädä yksin

En tiedä pitivätkö kanssani keskustelua yrittäneet juttujani pilkkaamisena, mutta nopeasti kävi selväksi, että suurimman osan ajasta nojailin pöytiin aivan itsekseni. Etukäteislaukkani hiipuikin oudolle tyhjäkäynnille, jossa muut tuntuivat menevän ja minä vain katsoin. En osannut asettua sinne minne olisin päässyt, enkä päässyt sinne minne olisin halunnut. 

Firma kyllä yritti kaikkensa. Juhlakansalle jaettiin muutama elektroninen drinkkilippu sekä ontot muoviputket rytmikästä yhteisleikkiä varten. Mätänä syntyneestä rytmikapulaideasta puuttui vain Ti-Ti Nalle, Riitta ja tarhaikäinen yleisö. 
Niko Kivelä huusi ja meuhkasi kuin kiputilassa, eikä sopivaa lääkettä tuntunut löytyvän. Irina lauleskeli yhteen putkeen kaikki toivotut hittinsä ja heti tämän jälkeen muitakin kappaleita. Kahdennentoista drinkin kohdalla vihdoinkin ymmärsin ennakko-odotukseni mahdottomiksi ja vaapuin taksijonoon. 

No. Lopulta en kuitenkaan palannut kotiin tyhjin käsin. Alkuillasta minulle lausuttiin kauneimmat sanat, jotka olen vähään aikaan kuullut. Siinä minulle toivottiin potkuja, jotta saisin jälleen tehdä sitä ainoaa asiaa, jonka jotenkin osaan. Sanoista nolosti liikuttuneena leikkasin kotona televisiolaatikon takakannen irti, piirsin siihen vuoren, sekä sen haljenneesta sydämestä astuvan pojan. Uusi kirja ja sen liian moninaisiksi paisuneet koukerot selventykööt mindmapin avulla

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Tuli, meni, on

Loma meni.
Arvoisan työnantajani määräämät pakkolomat puraisivat tilipussia ensimmäisen kerran muutama viikko sitten. Pontevaa voittoa osoittanut tuloslaskelma ei kuulemma riittänyt, joten laihuuteen syylliset työntekijät päätettiin marssittaa koteihinsa seuraamaan leskenlehtien kasvua. 

Loma on.
Lyhyen työjakson jälkeen nautin jälleen uudesta vapaasta. Kun lomautuksiin yhdistää jo ansaitut kesälomajaksot, niin kevät ja tuleva kesä näyttää tällä hetkellä oikein miellyttävältä.  
Ylimääräisten vapaiden ansiosta viimeinenkin banaanilaatikko on nyt purettu, jätesäkeistä löytyi vaatehuoneeni vähäinen sisältö ja ulkovaraston työkaluhyllytkin täytetty erilaisilla nirkistimillä. Asunto näyttää siis jo asumiskelpoiselta. 

Loma on tulossa. 
Varsinainen kesäloma alkaa juhannuksesta. Lomaa vauhditetaan vielä ylimääräisellä lomautusviikolla, joten kaikkien aikojen kesäloma on jo aivan nurkan ja Jäämereltä varmuudella saapuvan rintaman takana. 

Koira tuli. 
Smirreksi kutsuttu vauhtipallo on oppinut jo elämiseen vaadittavat perustaidot. Suulla tutustutaan kiviin, kukkiin ja kuoriaisiin sekä nipsitään varpaat pikkuruisille rei'ille. Myöhemmin, kun kaikki paitsi rahalla hankitut makupalat on nielaistu, lyhyen suolituksen päätteeksi lopputulema lirutetaan matoille ja laminaatin rakosiin. 
Motoriset taidot ovat vielä kenoon huovutetun karvanopan tasolla. Nopan kylkiin luontoäidin tökkäämät tikut toimivat vain ajoittain tassujen tavoin, joten keinahteleva kulku näyttää kuin lainelaudalla kävelisi. Samalla rypäleen kokoinen suu valuttaa nurmen ja kukkasten värikästä sekamelskaa, silmät pyörivät kuin teinillä tissibaarissa ja takapää haluaisi jo jatkaa matkaa kesken istumisen. Uni saattaa myös tulla täysin kesken liikesarjan, joten levolle käydään vaikka vuokko suussa. 

Kilot meni. 
Hieman yli vuosi sitten päätin lopettaa pullistelun. Vehnän, sokerin ja rasvan hedelmällisestä liitosta kehittynyt vatsakumpu ympärysihroineen pieneni niin, että puntarista puuttuu nyt yli 40kg. Joskus menneestä on vaikea luopua, mutta ihraa ei ole vielä tullut ikävä.  
Lääkärikin innostui muodonmuutoksestani ja kesken kolesteroliylistyksen päätti napata pilkkeen silmäkulmaansa. Kuulemma miehellä laihtuminen näkyy myös alakerrassa siten, että jokaista hukattua kymppikiloa kohden aisa pitenee yhdellä sentillä. Voiko työterveyslääkäriä reklamoida?

Jotakin on tulossa. 
Tällä hetkellä tiedän tulevaisuudesta vain sen, että juhannuksena mökillä sataa. Asuntoni kaipaa mattoja, tauluja, torkkupeiton sekä lasteni tuomaa ääntä ja elämää. Ehkä sitä sitten ajan kanssa oppii kutsumaan myös kodiksi. 

Muuton yhteydessä hävitin vaatekaapistani jokaisen teltan ja toripeiton, joita vielä hetki sitten kutsuin paidoiksi. Jäljelle jäi kasa nukkaisia sukkia sekä lähinnä Obelixille sopivia kalsareita. Lääkärin lupaus lisäsenteistä mielessäni päätin toiveikkaana uusia ensimmäisenä alusvaatteet. Kalsarit kokoa S, sepalus XL. 





keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Ostoksilla

Rautakaupan perinteiseen palvelualttiuteen perehtynyt myyjä on varustettu tietyillä ominaisuuksilla. Hyllymäinen olemus on hyvä. Saumavaahtoa ja mutteripusseja imitoiva iho jo alalle kuuluvaa evoluutiota. 
Mikäli putkia tahi muuta mutkaista tuotetta etsivä asiakas naamioitumisestasi huolimatta erottaa sinut, vikkelät jalat ja varjoja löytävä luonne voi vielä pelastaa liian avoimeen maastoon ajautuneen asiakaspalvelijan. Terhakka loikka hyllytysjakkaralta, tarkastusluukkujen kohdalta tonttikaivoille, lyhyt lymy savupeltien alla ja kiukaiden välistä vapauteen. 
Rassitulpan lisäksi tarvitsin vuodesohvan. Suosituimmat syntyvät ruotsalaisilla nimillä, mutta tällä kertaa en halunnut tarttua Bråthultia kylkipaloista. Niinpä astelin sorsalla mainostavaan liikkeeseen, jossa suureksi hämmästyksekseni olikin jättimäiset alennuskampanjat aivan kaikesta. Liian pitkään ostopäätöstä pantattuani myyjä kehotti pikaiseen päätökseen, ettei vain tarjoukset ehtisi loppumaan. Yhdessä nauroimme hauskalle tokaisulle. 

Viikonloppuna ystäväpiirini tuplaantuu, kun taloon astelee Smirre. Neljällä töppöjalalla varustettu mini-Ransu on tyttären ikiaikainen haave, joka sopii tähän uuteen elämäntilanteeseen kuin viiksirivi kuonon kylkeen. 
Hoitovastuu painaa, mutta helpolla muistisäännöllä pääsen turvalliseen alkuun. Pidä koira aina ulkona kytkettynä, älä syötä sille Suffeleita, äläkä tilaa trimmausta Näkkäläjärveltä. 

Ikääntyvän koneistoni kokonaisvaltainen huoltonollaus on lauantaina. Tavoitteena kiristyneiden hermoratojen pehmeytys sekä huolten ja murheiden hetkellinen hukutus. Välineet tähän löytyivät lähimmästä Alkosta, jossa henkilökunta kyllä hyllytti, mutta ei kameleontoitunut pullojen sekaan. 
Ehkä se on se kilinä, joka piristää. Yritetään.