Vaikeita ovat ajat kuolemattomille.
Laululyriikkakisaan vatkaamani viritelmä ei tuonut minulle pikamenestystä uudella alalla. Finalistit ja voittajat julkaistiin ennen viikonloppua, eikä Kuolemattomassa riittänyt elämää edes pistesijoille. Sanoituksia kisassa oli 419, mukana tietysti laulajia ja ammattimaisia lauluntekijöitä, joten menestykseen olisi tarvittu ihme ja messiaaninen ilmestys
Toiveikkuudesta on vain hylkäyksen verran nolouteen, ja nyt uusin silmin tarkasteltuna Kuolematon aiheuttaa vain näppylällisiä puistatuksia. Punaisin poskin tartuin siis lapioon ja hautasin Kuolemattoman sille soveliaaseen paikkaan takapihani varjoisimpaan nurkkaan, jonne sattumoisin myös Smirre niiaa.
Amerikoista kulkutaudin ärhäkkyydellä levinnyt krääsänaamarijuhla kiinnosti taas yhtä paljon kuin Iiris Suomelaa testosteronimessuilla. Velhokansan kulttuuriseen omimiseen syyllistyneet noita-asuiset sokeritoukat eivät onneksi päätyneet ovelleni asti keppostelemaan, sillä yleiseen jakoon tarkoitettuja makeisia minulta löytyy vain pääsiäisenä, enkä usko, että muoviluurankomukulat olisivat innostuneet Smirren riistanapeista.
Pyhäinpäivänä en vieläkään pystynyt käymään isän muistolaatalla Kalevankankaalla. Ei siellä ketään ole. Sen sijaan sytytin kynttilät kotonani, ja katosin päiväksi menneeseen aikaan.
Lähestyvä joulu tuntuu jo ohimoilla, ja litteä kukkaroni ohenee pelkästä mielikuvasta. Mitättömiä olivat murheet vielä muutama vuosi taaksepäin, kun päänvaivaa aiheuttivat vain joulukuusen korkeus ja kinkun paino.
Miten joulu tänä vuonna järjestetään? Vietänkö aaton yksin vai lasteni kanssa? Kaadanko kuusen nurkkiini huojumaan vai aloitanko täysin uuden koristeluperinteen mehikasvien kanssa? Kiedon tyräkin kultaan, upotan sukkulentin mirhamiin. Perinteiden turvalliseen joukkoon olisi keksittävä jotakin uutta ja tuoretta, sillä entinen on väistämättä poissa.
En ole kiinnostunut toisten tuloista tai veroista, mutta yksi otsikko kipeytti silmäni. Kohuissa useaan otteeseen raadellun Attendo Suomen toimitusjohtajan miljoonatienestit paljastivat sen, että kyllä kaltoin kohtelu kannattaa. Uutiset aiheesta ovat kuin jostakin toisesta maasta ja ajasta. Aliravitsemusta, vääriä ja salaa syötettyjä lääkkeitä, osa vanhuksista näki ulkoilmaa kerran vuodessa.
Ilmeisesti tämä loispistiäisen moraalikäsityksen omaava johtaja on haudannut omantuntonsa sinne takapihan juoksuhautaan niin syvälle ja kauan aikaa sitten, ettei kumpikaan muista enää toista.
Tule vanha luokseni, mätäne ja kuihdu. Midaan kosketus tekee kärsimyksestäkin kultaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti