sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Fiinien viirujen lautanen


Tutkin nälissäni ja aikani kuluksi Tampereen ravintoloita. Lyhyen esittelytekstin perässä komeili yleensä kuva huolella valmistetusta ruoka-annoksesta. 
Pulleita hampurilaisia, tuhteja pihvejä, patonkeja, joihin oli valuvan juuston lisäksi ahtautunut kokonainen paahdettu vasikka. Kuvat eivät vieneet kieltä mennessään, mutta sylki kyllä siirtyi työpaidalle. 
Yksi oli ylitse muiden. Esittelykuvaksi oli valittu jättimäinen valkoinen lautanen, jonka kiiltävään pintaan oli tilsattu kolme erilaista suttuviivaa. Reunalle oli aseteltu koristeeksi käppyrä juuri. Keskellä laajaa tyhjyyttä komeili suullinen lihaa tikussa. 

En tiedä koska tämä tahravillitys on alkanut, mutta jostakin syystä yhtään hienommissa ravintoloissa näyttäisi olevan tapana pyyhkäistä sormet puhtaiksi lautasen reunoihin. Herutetaan nälkäisen kiusaksi lihapullalle tuoksuva liru, kuin viestiksi, että kyllä meillä ruokaakin olisi. Käytimmehän kanaa lautasellasi, mutta lintu ei tahtonut jäädä. 

Ruoka fiinien viirujen syömäpaikoissa lienee erinomaista, vaikka lautanen näyttääkin laiturin nokalta, jossa kaksi lokkia on juuri istuskellut. Olen vain ikävästi sen verran vanhanaikainen mies, että jos maksan sata euroa ravintolakäynnistä, en kotiin päästyäni haluaisi kaivaa rosvopaistia maakuopasta. 

Olen työkseni pessyt ikkunoita, valmistanut kartonkia, myynyt milloin mitäkin. Olen kohdannut ärhäköitä asiakkaita, käsitellyt puukkoja ja pyöriviä teriä. Silti en koskaan ole toiminut yhtä vaarallisessa työssä kuin laajakaistakomission erityislähettiläs. 

Ehkä liittymien kaupittelu maailmalla vain on erilaista kuin kotimaassa. Sopeutumista se ainakin vaatii, mutta onneksi sopeutumista lisätään tilille kuukausittain sopivalla summalla. 

Yksittäisinä tapahtumina päässäni muhinut fantasiakeitto on vihdoin tulilla. Muutaman sivun mittainen prologi valmistui pari päivää sitten. Raakahan sekin vielä on, mutta valaisi kypsyessään savussa piilotelleen tarinan jatkon. 

Suotta olen pelännyt uuden aloittamista, sanat eivät jääneetkään Ketun sivuille. 








perjantai 2. helmikuuta 2018

Muistipaikoista



Kyllä pään pitäisi tietää mikä on tärkeää. 

Muistan selvästi miltä kuulostaa, kun hallillinen uimareita loiskahtaa nauruun. Tirskahdukset, hohotukset ja altaalla odotelleen kaverini huutonauru, ne kaikki kuohuivat korviini aina lasten altailta saakka, vaikka läpsyttelin aivan Kalevan uimahallin toisessa päädyssä. Terve puna poskillani, uimahousut oikeassa kädessäni, oma teltanpystyttimeni kaikkien nähtävillä.
Muistan rusahduksen, kun autosta irtosi rengas kesken ajon, ja sen epäuskoisen tunteen, kun vapaudesta vauhkoontunut pyörylä ohitti minut oikealta. Tuoreena mieleni poimuissa on säilynyt myös selittämättömänä kuohuna teini-ikäisen rinnassa hakannut polte, kun sain huulirasvaa ihastukseni huulilta. 

Vain hetken höristelyllä onnistun palauttamaan mieleeni metallisten ketjujen kalkkeen keinusta hypättäessä sekä polkupyörääni asennetun moottoripyöräkahvan kurnutuksen, mutta en millään tavoita isäni puheääntä. Löydän kyllä äänen muistipaikan, mutta siellä ei ole enää mitään, tallenne toistaa pelkkää hiljaisuutta. Pelkäänkin tyhjyyden täyttyvän pian jollakin merkityksettömällä, sillä ei isä enää muuallakaan ole. 

Maassa tapahtuu kun päässä ei. Koko kansan Sale kävi käännähtämässä tulosillassa ja palasi kotiin vielä lämpimille lauteille. Pettyneitä vastustajia en samaa toistavissa haastatteluissa juurikaan nähnyt, mutta Paavo Väyrysen hymy oli hyytynyt loukkuun, johon kerran nielaistu ei koskaan palaa. Piilon sijaintia ei tunneta, mutta uhreiksi on Paavon hymyn lisäksi joutunut ainakin Axel Smithin lupaavasti alkanut valokuvausharrastus sekä Sipilän itsekritiikki.  

Samaan aikaan Sinisille povataan uutta sävyä jostakin peräkontin harmaan ja maitojunan valkoisen väliltä, kun kyydistä odotetaan hyistä. Eduskuntavaalit lähestyvätkin Sinisiä kuin Siltsu suojatietä, liian lujaa ja huterin ajolinjoin. Ehkä vinkkejä lopun alkuun kannattaa hyvissä ajoin käydä kyselemässä Lauri Törhöseltä, joka kuin puskista antoi kasvonsa käsitteille kielimies ja kouriintuntuva. 

Otsikot kertoivat myös Temptation Islandin paluusta ja varsinkin mukaan naaratusta Amanda Harkimosta. Harkimo kertoi sarjan esittelyssä olevansa kiinnostunut jääkiekkoilijoista, mikä saakin varmasti monen kiekonkuljettajan haaveilemaan ylämummon sijaan alabörsästä.