Kaksilla rattailla

Hyveelliset periaatteet kiinnostavat, kunnes ne hankaloittavat oman elämän nautintoja. Ristiriita käynnistää neuvottelun, jossa kamppailua käyvät ajattelevat aivot vs. tuntevat aivot. Tuntevat aivot voittavat, koska ne sallivat mielihyvälle reitin, jonka ajattelevat aivot tulkitsevat oikeaksi. 

Muilta kiellettyjen asioiden salliminen itselleen onkin aina vain yhden tekosyyn päässä. 

Matkustaminen on haram, paitsi Fatim Diarralle, jonka matkalaukkua on kierrätetty enemmän kuin Susanna Penttilää pakettiautossa. 

Pakokaasu tappaa Suomessa, mutta Euroopan valloituksella Sofia Virta valutti pakoputkestaan vain vihreitä arvoja sinisilmäiselle äänestäjälle. 

Ämpärijonossa värjöttelevä suomalainen muumimuki-entusiasti kuitenkin hämmentyy nopeammin kuin Petteri Orpo pyllistää ulos duìbuqǐa, joten ristiriidalle tarvittiin selitys.

Kaksikko löi viisaat päänsä yhteen ja vielä samana iltana ChatGPT kertoi vastauksen: tarvitaan tiedotustilaisuus. 

Mutta mistä löytyisi sopivan puolueellinen ja yksinkertainen taho, joka suostuisi kertomaan vain heidän tarinansa mitään kyseenalaistamatta ja suodattamatta sekä onnistuisi vielä samalla jotenkin syyllistämään tavalliset suomalaiset omista valinnoistaan?

Yle viittoi tiedotustilaisuuden suomeksi ja arabiaksi. 

Tapaamispaikaksi valikoitui lopulta Manila, kaupunki, jonka nimi muistutti Virtaa onnistuneista metsähakkuista. 

Kumusta! Kumusta ka? Tervehdimme sinua, suomalainen! Juurikin sinä! Vahingossa siitetty, tähkä-äpäräksi kyntökerrokseen syntynyt tärkkelyspohjainen otus. Vaatimattomuudesta voimaa repivä lokakuun kasvo. 

Unohda jo se Kanaria! Ei se palmu ole lopulta katajaa kummoisempi. Haaveile pienesti, pysy kotona. Pelasta maailma, älä saastuta. Hyvitä meidän elämiemme jäljet. 

Katso uljaana Urjalan yöhön! Sinne sinä kuulut. Matalaan ojaan kumisilla jalkineilla. Työnnä kiveä, jonka taivas on reitillesi heittänyt. 

Siellä sinulla on rehti elämä ja pettua niin paljon kuin nilasta irtoaa. Koti, jonka arvoa Toikka nostaa. 

Tartu siis hanakasti juurikkaan naattiin. Suomi tarvitsee lähiruokaa, jota me voimme täällä kaukana kehua. 

Ei se maailma sinua tarvitse, kyllä taajamassa on tarpeeksi. Rehti työ yhteiskunnan hyväksi, hiki ja haalarit. Karjan tuoksu hiuksissa, ”Navetta”, by Calvin Klein. 

Lopulta olemme hyvin samanlaisia, vain valtameri välissämme. Sinulle latomaisema näkyy ehkä pirttisi ikkunasta, minulla se riippuu takkahuoneessa. Öljy kankaalle, 1984. 

Aurat löytyvät meiltä sormista, lihamylly on vain ilkeä lempinimi. 

Minä, Fatim, en ole mökki-ihminen. Pölyä ja epämääräisiä narinoita, vitriinissä kolonialistisia lautapelejä. Lattialankut piilottelevat elämää ilman kaupallisen yhteistyön mahdollisuutta. Mikä edes on porstua? Sopiiko se Laurent-Perrierin kanssa? 

Metsässä liikkuu sumu, jonka sisään ei näe. Saalistajat vaanivat syvällä varjoissa ja iskevät juuri kun Chambagnessa alkaisi satokausi. 

Sudet on kaikki kaadettu, ja karhua jopa toivomme, mutta vastaantulevista pedoista pahin on valkoinen mies. Aseenaan perusteltu mielipide kaksoisstandardeista.

Anna sinä silti metsäsi kasvaa. Ei sinun avohakkuusi Sofiaa hyödytä.  

Minä olen Suomessa liian tunnettu, teillä tavallisten elämä. Ilokseni en matkusta, taksikortti on täällä täysin hyödytön. 

Taiwanissakin kävin vain, koska muut maksoivat. Pakon edessä suostuin ja taivuin, aivan kuin palmu, jolla istun. 

Muista, että sinun matkailuautosi ei ole Sofian unelma. 

Ursus opinionis

 En ole eilisen teeren poika, sanoi therian kun itsensä näki. 

Ilta-Sanomien haastattelema Karoliina (nimi muutettu sekoittamaan muut saman reviirin suurpedot), nappasi käpälänsä hunajapurkista ja tunsi sisällään kosketuksen. Tällä kertaa se oli erilainen. Raaka ja eläimellinen, vastustamaton voima kynttä ja karvaa. Kuono, josta ei kieltäydytä. 

Sieluun oli asettunut otso. 

Dualismiin kastautumisesta seurasi välitön loikka modernin ajan mielenterveysongelmaan, jossa liian vahvaksi sallittu tunnetila saa kuvitellun tuntumaan todelta, ja ajatuksesta muodostuu fakta. 

Ulospäin Karoliina näyttää tuiki tavalliselta ihmiseltä, joka päästää reseptit vanhoiksi. Karoliina nostaa kuitenkin heti kissan pöydälle ja sanoo, ettei tämä ole leikkiä. Eläimellisyytensä todistaakseen naaras pyrkii asettumaan karhumaiseen poseeraukseen, kunnes hankala vääntäytyminen luonnottomaan nelinkonttiasentoon puristaa ilmoille pienen narahduksen, joka tässä taloudessa tulee tulkita murinaksi.

Therian on valinta, jonka tekee eläin. Ilman sielunisäkkäitä elävä saattaisi miettiä missä se valinnan tekevä eläin on ihmistä etsiessään? 

Vaaditaanko henkiseen penetraatioon aito kohtaaminen vai onko esimerkiksi karhulla sittenkin tuo uskonnon eläimiltä kieltämä sielu, vapaasti matkustava henki, joka leijuu kuin Karoliinan murahdus huoneilmassa? 

Voisi myös kysyä mitä tämä kansanperinteen totemistinen jumalhahmo hyötyisi ihmiskotelosta, jolla on naamari vapputorilta ja tappihäntä Kaalimadosta? 

Miksi muuten tuon koko elämän muuttavan valinnan tekee pääsääntöisesti komeaturkkinen eläin? Suomalaiseen kansanperinteeseen vahvasti pureutunut karhu tai uljas susi? Minkä takia siihen Grumhilden peiliin ei koskaan ilmesty mato, lisko tai alamittainen kuha? Nilviäinen sielussa, syksy Hukkajoessa. 

Karhun näkeminen aiheuttaa Karoliinassa kihelmöintiä, mutta kyllä sopivaan paikkaan asettunut bakteeri polttelisi vielä enemmän. 

Citykarhuna (Ursus opinionis) eläminen on leppoisaa. Lämmin asunto, Wolt-lähetillä reppu täynnä kuulasta sushia, Nalle-hiutaleita syntisiin iltoihin.

On kuitenkin epäreilua poimia tuntemattoman elämästä vain ne mukavat osa-alueet. Kuukausi haaskalla pitkospuiden tuolla puolen kirkastaisi ullakkovalon nopeammin kuin ehtii tavata sanan haloperidoli. 

Entäpä karhun näkökulma? Näin kulttuurisen omimisen kulta-aikana olisi kohtuullista kysyä onko sallittua varastaa pyöreät korvat ja kaipaus tassumustikoihin. Eikö olisi kohtuullista antaa ääni myös eläimelle, jonka päähänsä pakottaa? 

Käy sisään, luolani olkoon kotisi, kiveni sinunkin kivesi. 

Jätä naamarisi ovelle, fyysiset ja henkiset. 

Olen aito, enkä vain mielesi tuote. Sisällesi en halua, vaikka keväästä en mene takuuseen. 

Täällä elämä on kovaa, ei keksittyä. Käy pahnaksi pitkään yöhön, ikuisen talven iloksi. 

Täällä olet vapaa, mutta vältä poronhoitoalueita syyskuun alusta lokakuun loppuun

Tiedän, ettet viivy. Keksittyä ei jaksa, jos se muuttuu epämukavaksi. Kuunnellaan siis hetki tähtiä, yhdessä yökin soi pehmeämmin.  

Yksin ei Suomessa tarvitse sairastaa. Ystäviä Karoliinallakin on kokonainen parvi. Pienessä asunnossa toverukset istuvat tiukassa kuin sillit suolassa. Muutama juo, paitsi selvä pyy. Poikaystävästä jutussa ei kerrota. Ovatkohan lajien väliset suhteet edes sallittuja? Riittääkö rusakosta runsaaseen eläimeen, se rakkauden kesä kun meni pupu pöksyyn? Onko se etäsuhde, jos talven nukkuu? Taloudellisesti ajateltuna Ähtäri on kalliimpi kuin Tinder. 

Paljon turhia sanoja ja kysymyksiä. Loppujen lopuksi totuus mahtuu yhteen ukrainalaiseen sananlaskuun: korpin munasta voi kuoriutua vain korppi. 

DEI-monimuoto

 Ylen rekryteltta pullistelee, kun Talent Suomesta hylätty massa opetteli lukemaan ja perehtyi DEI-kriteerien sanomaan. Työhaastatteluissa onkin nähty enemmän fantasiahahmoja kuin Comic Con Finland pystyy keräämään.

Vihdoinkin työhaastattelu, jossa ilkeämieliset kysymykset osaamisesta loistavat poissaolollaan. Ei täysiä katseita tyhjällä ansioluettelolla. Ei ahdasta tunnelmaa onttojen päiden kohdatessa. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä? Miksi olisit hyvä lisä meidän tiimiimme? Ei sillä ole väliä, olen ehkä monimuotoinen!

Olisiko tässä nyt viimeinkin työpaikka, johon elämänkoulu on minua valmistellut? 

Voisiko haastattelijan säkkituoli oikeasti olla se turvallinen tila istahtaa Länsiväylän kovan asfaltin jälkeen? 

Voisimme vain jutella mukavia ja vaihtaa kokemuksia oikeasta elämästä, kuten meemeistä ja Sanna Marinin käsilaukuista. Kaltoin kohdeltu oli hänkin, liian kauniina tavallisten maailmassa. Edelleen sinun puolellasi, Cartier vain vähän kallistaa. 

Haastattelijan kanssa voisi synkatakin. Tutustuisimme, ystävystyisimme. Olisimme yhdessä erilaisia. Kaksi miestä munasarjoilla muodostaa jo kuplan, jota ilman pronomineja elävä ei helpolla puhkaise.

Yhtäkkiä epäilyksen siemen itää kuin polyamorisen kohtu. 

Riitänkö sittenkään? Jotakin he kuitenkin etsivät, enkä minä ole kuin täpärästi olemassa. Onko monimuotoisuuskoulutus yhdyssana? Täytänkö erilaisuuden kriteerit?

Heterona en kelpaa. Se oli sitä vanhaa Yleä kun vielä kaikki hyväksyttiin. 

Valkoinen mies on vaarallinen kaupungissa ja lähimetsissä.

En keksi yhtäkään uutta kasvia tai hyönteistä, jonka syöminen tai lähikasvatus pelastaisi kaukaisen mantereen. 

En ole millään tavalla uniikki. Se on se perätilassa pysyneen näköinen räppäri, jolla roikkuu aina upea nainen käsivarressaan. 

Eloni on melko tylsähköä. Istun miekkarissa leveästi, mutta silti muutama työläinen pääsee aina läpi. Kaksi tahrittua monumenttia ja TikTok-haaste, se on sitä aktivistin tylsää perusarkea. Onneksi toimeentulotuen maksupäivä on aina täynnä elämää. Dalgona ilman sokeria ja vaahtoa, kiitos! 

 

Myönnettävä se on, tarvitsen etulyöntiaseman. Jotakin ihan uutta. Mielipiteen, jota Paleface ei olisi vielä keksinyt. 

Ehkä päätän kehostani ulokkeen, jota en tunnista omakseni. Vieraana heiluu, vaikka vuosia ollut. 

Olisiko maailmassa vielä vähemmistö, johon samaistua? Sorretun tarvitsisin. En tietenkään voi pukeutua samalla tavalla, perinnekorun esittelystä puhumattakaan. Rukouksia ja ajatuksia lähettäisin, kertalahjoituksen jos vain viikkorahasta jäisi. 

Voih, kunpa maailmalla olisi enemmän terroristeja, joiden huivit trendaisivat!

Olisinpa tummaihoinen, bussipysäkille jätetty kuohittu lesbo, mulkku reiteen teipattuna, Vuokkonen pakosarjassa. Väärinymmärretty ja syrjitty them/they, joka majoittaa Itiksestä peräänsä lähtenyttä kuutta muslimimiestä.

Se olisi jo näky, jolle Li Anderssonkin laukeaisi kuin Vornanen asfaltille.

Ehkä panikoin turhaan. Minulla on hyvä mielikuvitus ja osaan keksiä asioita. Riittihän se Sonya Lindforsillekin, joka laskeutui Bulevardille hellyyttä etsien, koki turvattomuutta ja keksi termin katseväkivalta. Istuu nyt juontajan oikealla puolella selittämässä miksei mikään ole vieläkään hänellä hyvin, ja on sieltä tuleva suomalaisia tuomitsemaan, niin kauan kuin uhriutumisesta palkkaa maksetaan. 

Petra Laiti

Saamelaisten oikeustaistelijana aloittanut Petra Laiti kuplii kuin nuorentuva viini. Happamuudesta kotinsa löytänyt Laiti on haistanut ikioman kieltolakinsa laajentamismahdollisuudet vaatetuksesta ainakin lastenohjelmiin ja taiteeseen. 

Ennen somea maailman Laitit eivät löytäneet toisiaan. Nurisivat vain omilla tahoillaan autuaan tietämättöminä, että jollakin toisellakin on elämän vinyylissä naarmu. 

Ravasivat talonmiehen perässä suu täynnä sättimistä, säleverhon rakosesta voi tarkka silmä löytää useita epäkohtia. 

Säpikkäissä tunturi on liukas ja näkymätön sepeli rouhii ajatuksen rattaita.

Lamavuosina Helibor näytti lukemaa 20, työttömyys vei tulot ja ulosotto talon, mutta luojan kiitos kukaan ei maalannut gáktia tunturimaisemaan. 

Ei ketään kiinnostanut aikuisen ihmisen teatraaliset purkaukset, arki oli tuhtina oikeistakin ongelmista. Känkkäränkkä se vain kävi kylässä, todettiin. 

Halaus herkälle ihmiselle, Nessu turhasta nyyhkivälle. Kyllä se siitä, huomenna on jo parempi päivä.

Sen ajan Laitia ei olisi kuunneltu päivääkään. Lähetä untuvissa kylvetetty parfyymilammas kuraan hukkuvien karsinaan määkimään ruusuveden mietoudesta ja katso montako tykkäystä saat.

Jossakin vaiheessa nämä kerrostalokyttärit ja yleisnyreät heippalappuilijat päivittivät itsensä moderniin aikaan ja löysivät digistä elämästään puuttuvan äänitorven.

Känkkäränkkä karkasi satukirjan sivuilta ja tanssahteli vuosikymmeniä laulajan huulilla, kunnes lopulta löysi sopivan kehon ja astui hengeksi vähemmistön vaatteisiin.

Tässä vihdoin vaikutan, katsokaa mitä saan aikaan! Narisen kuin vanha ovi, ja heikot öljyävät saranoita perässäni. Estän ja valitan, suljen ja siirrän, kuvittelen sen vaikutusvallaksi. 

Minun tunteeni voittaa muiden järjen, ja yritykset huonon tilipäivän pelossa myötäilevät.

Kuunnelkaa joku, olen mielestäni tärkeä! Ylpeänä puin Linnaan sarvilakin, vaikka kaikki näkivät, että otsakyrpää siinä vain piilotettiin.

Laiti luulee nostavansa saamelaisuutta uuteen kukoistukseen, mutta äreä kiima ruostuttaa sanomalta terän. Alkuperäinen asia onkin aikoja sitten peittynyt yhden huomionkipeän valemarttyyrin huutoon, joka kaikuu tuntureilla vain niin kauan kuin joku jaksaa reagoida.

Lopulta Laitin voitot ovat vain silmänlumetta. Pelokkaiden mahdollistamia tekopyhiä erävoittoja, mutta ei se inkkaripäähineen sensurointi lasten leikkejä estä. Taidetta luodaan edelleen, kirjoja kirjoitetaan, matkamuistoja ostetaan. Ihmiset poimivat eri kulttuureista ihailemiaan osia, eikä saamelaisuus, tai Laiti, ole tässä suhteessa pyhä. 

PiiP

Ei riittänyt Frederikin poljento overtyyriä pidemmälle. 

Liian happamaksi jäi Sofia Kazakovin itsensä hämmentämä borssi. 

Maria Ohisalo etsii yhä syyllistä peilistä, johon on liimannut Purran kasvokuvan. 

Iiris Suomela on vaihtanut kotinsa peilin maalaukseen, jossa hän on edelleen eduskunnan nuorin kansanedustaja

Li Anderssonia vitutti omien sanojensa mukaan kuin pientä eläintä. Ajattelemattomalla kommentillaan poliitikko heitti kuitenkin mullat monen pikkueläimen silmille.

Kiukkuisena vastavetona jyrsijöistä koostuva Suomen Tikkujalkaisten liitto perusti uuden alaosaston Pienet ilman Puoluerajoja (PiiP), jonka ensimmäisessä kokouksessa vaadittiin Anderssonin eroa, anteeksipyyntöä sekä määrätietoista talviruokintaa. 

Järjestäytynyt pieneläintoiminta herätti välittömästi kiinnostusta ja kommentteja sekä puolesta että vastaan. 

Paavo Väyrynen nimesi osaston presidentiksi itsensä. 

Ehdokkaana käväissyt Amanda Harkimo kysyi, onko jyrsijöiden joukossa jääkiekkoilijoita. 

Mikko Kärnä ehdotti hiiriä ammuttavaksi.

Päivi Räsänen ilmoitti olevansa huolissaan kanien aviottomista jälkeläisistä.

Sanna Marinia ei tavoitettu kommentoimaan, sillä entinen pääministeri on kadonnut kuin maan nielemänä. Arkadianmäen myyräyhteisö ilmoitti, ettei liity tapaukseen millään tavalla. 

Paavo Arhinmäki tarjoutui sovinnon eleenä ikuistamaan jyrsijät Vuosaarelaiseen betoniin, kunhan saa penaalinsa takaisin poliisin takavarikosta. 

Riikka Purra halusi poistaa piisamit kokouksesta, sillä kyseessä on vieraslaji. 

Mari Rantasen takapihalta katosivat myyrien mukana juurikkaat, joten hänen parhaan arvionsa mukaan kyseessä on väestönvaihto. 

Vilhelm Junnila olisi vapaa ministeritason tehtäviin, vaikkakin ongelmia aiheuttaa jyrsijöiden korkeahko elinajanodote. Rotatkin elävät nimittäin muutaman vuoden, eikä Junnilalla ole kokemusta niin pitkäaikaisista työtehtävistä. 

  

Anna-Maja Henriksson ilmoitti, että RKP tavoittelee paikkaa jyrsijöiden hallituksesta kaikista mielipide-, laji-, ja kielieroista huolimatta. Kosta vad det kosta vill.

Suomi on Natossa. Haista Putin vittu.

Menneen ajan olento

Ajan kulku riippuu havaitsijasta. 

Ysikymppisten asiakkaideni mielestä olen juuri kuoriutunut. Tuorein jaloin horjuva untuvikko, jolle tämä aamu oli se ensimmäinen. 

Teinit näkevät kankeailmeisen Ykän. Helpon kohteen rääväsuille, jotka yksilöinä ovat hädin tuskin olemassa, mutta nousevat joukkorohkeuden avulla maankuoresta, piinaavat boomerista reaktion tuorepuristetulla finnivaahdolla ja räppäreille varatuilla sormieleillä, ja kuvaavat viimein ärsytetyn lopputuotteen someen omaa näkymättömyydentunnettaan helpottaakseen. 

Omasta mielestäni olen jotakin tuolta väliltä. En nuori, mutta en ikäloppu. Toistaiseksi omaraajainen, nurin mennessä kertanotkea. 

Jos boomeri on nuorison trendeistä tietämätön, mikä on sellainen, jota ei kiinnosta?

Kadulla olin vielä 45-vuotias. 

Hetken päästä arvuuttelin foropterin sumentamia aakkosia. Hoota etsin, ässä katsoi takaisin. 

Optikko hoki ikänäöstä ja tulevista tarkastuksista. 

- Laitetaanko kaksi ohennusta linsseihin? Ei se näkö enää tuosta parane kun ikää kertyy. 

- Ei varmaan kannata sitä viimeistä riviä yrittää, harva enää tuossa iässä saa siitä selvää. 

- Onko suvussa kaihia? Noin vanhana se voi alkaa jo näkyä. 

Optikko pääsi ihon alle ja nosti siihen rypyn. 

Suostuin antamaan ajastani puoli tuntia, mokoma vei vuosikymmenen. 

Harmaa päivä laskeutui iltana parralle. 

- Karismaa se vain on, lohdutti parturini. -Sitä se väri merkkaa. Elämänkokemusta. 

- Juu, aivan, vastasin.  -Äidiltäni leikattiin juuri karisma molemmista silmistä. 

Päätin marssia Ysäri-näyttelyyn Werstaalle. Mikään ei piristä ikäkriisissä horjuvaa mieltä niin kuin omasta nuoruudesta tuttujen esineiden luokittelu museotavaraksi.

Nopean kierroksen päätteeksi ajattelin asettua itsekin näytille. Lihaksi tyhjille silmille, ääneksi mykän tavaran ylle. 

Menneen ajan olento, ajalta, jolloin netti aukesi äänen kanssa, ja tissi latautui teinin silmille vartissa. Don Rosa sai piirtää ankkoja ilman sensuurisukupolven tuhoavaa vaikutusta, Garagessa sai nauttia Asterixin pienellä rahalla. 

Kato iskä, mikä toi o? 

Se on jäänne, happamoitunut puriste paremmilta ajoilta. Lihaisa ja veltto. Tökkäse sitä, ei siihen satu. 

Miks se on tollane? 

Ei se oo aina ollu. 

Onks se elossa?

Oli se joskus. 

Miks se on niin synkee?

Se on vain varjo entisestä. 

Miks se on täällä?

Tänne se kuuluu.