Menneen ajan olento

Ajan kulku riippuu havaitsijasta. 

Ysikymppisten asiakkaideni mielestä olen juuri kuoriutunut. Tuorein jaloin horjuva untuvikko, jolle tämä aamu oli se ensimmäinen. 

Teinit näkevät kankeailmeisen Ykän. Helpon kohteen rääväsuille, jotka yksilöinä ovat hädin tuskin olemassa, mutta nousevat joukkorohkeuden avulla maankuoresta, piinaavat boomerista reaktion tuorepuristetulla finnivaahdolla ja räppäreille varatuilla sormieleillä, ja kuvaavat viimein ärsytetyn lopputuotteen someen omaa näkymättömyydentunnettaan helpottaakseen. 

Omasta mielestäni olen jotakin tuolta väliltä. En nuori, mutta en ikäloppu. Toistaiseksi omaraajainen, nurin mennessä kertanotkea. 

Jos boomeri on nuorison trendeistä tietämätön, mikä on sellainen, jota ei kiinnosta?

Kadulla olin vielä 45-vuotias. 

Hetken päästä arvuuttelin foropterin sumentamia aakkosia. Hoota etsin, ässä katsoi takaisin. 

Optikko hoki ikänäöstä ja tulevista tarkastuksista. 

- Laitetaanko kaksi ohennusta linsseihin? Ei se näkö enää tuosta parane kun ikää kertyy. 

- Ei varmaan kannata sitä viimeistä riviä yrittää, harva enää tuossa iässä saa siitä selvää. 

- Onko suvussa kaihia? Noin vanhana se voi alkaa jo näkyä. 

Optikko pääsi ihon alle ja nosti siihen rypyn. 

Suostuin antamaan ajastani puoli tuntia, mokoma vei vuosikymmenen. 

Harmaa päivä laskeutui iltana parralle. 

- Karismaa se vain on, lohdutti parturini. -Sitä se väri merkkaa. Elämänkokemusta. 

- Juu, aivan, vastasin.  -Äidiltäni leikattiin juuri karisma molemmista silmistä. 

Päätin marssia Ysäri-näyttelyyn Werstaalle. Mikään ei piristä ikäkriisissä horjuvaa mieltä niin kuin omasta nuoruudesta tuttujen esineiden luokittelu museotavaraksi.

Nopean kierroksen päätteeksi ajattelin asettua itsekin näytille. Lihaksi tyhjille silmille, ääneksi mykän tavaran ylle. 

Menneen ajan olento, ajalta, jolloin netti aukesi äänen kanssa, ja tissi latautui teinin silmille vartissa. Don Rosa sai piirtää ankkoja ilman sensuurisukupolven tuhoavaa vaikutusta, Garagessa sai nauttia Asterixin pienellä rahalla. 

Kato iskä, mikä toi o? 

Se on jäänne, happamoitunut puriste paremmilta ajoilta. Lihaisa ja veltto. Tökkäse sitä, ei siihen satu. 

Miks se on tollane? 

Ei se oo aina ollu. 

Onks se elossa?

Oli se joskus. 

Miks se on niin synkee?

Se on vain varjo entisestä. 

Miks se on täällä?

Tänne se kuuluu.