Ketun haukahdellessa kirjainammattilaisten kypsyttämöissä en malta olla aloittamatta uutta projektia. Sehän se alkuperäinen aatos koko tämän kummallisen projektini takana olikin, kirjoittaa mahdollisimman paljon.
Olen nyt viikon verran työstänyt kahden täysin erilaisen käsikirjoituksen sommitelmaa. Toinen idea on minun, toinen äitini. Myönnettäköön, että jälkimmäinen on parempi.
Oma ideani on kesken jäänyt novellintynkä, jonka aloitin Ketun köpötellessä vielä jossakin Unien luolan liepeillä. Tekonimenä toimikoon Jussi.
Jussi on yritykseni olla täysi-ikäinen ja kirjoittaa kuin aikuinen. Jussikin sitä on, vaikka ajatukset ohieletyssä nuoruudessa viipyilevätkin. Käsi silittää vanhoja valokuvia, silmät etsivät kuvista sen yhden, joka jäi.
Jussi tuntuu luontevalta ja tilanteeseeni sopivalta. Olen vasta aloittelija tässä sanojen sekamelskassa ja ajoittain järjestyksen luominen ajatuksiini tuntuu mahdottomalta. Tässä mielessä Jussi lieneekin täydellinen harjoituspala, yritykseni kirjoittaa oikeasti.
Jussi antaa myös vapauksia. Saan huoletta syöttää sivuille omituisen huumorintajuni sylttyä, Jussi nielee kaiken luineen päivineen, eikä täyty, vaikka välillä antaisin kauhalla.
Toisaalta tämän teoksen kanssa minulla on kaikki mahdollisuudet pyrkiä paremmaksi, eikä vain pyöritellä paljussa pelkkää huoletonta hölskettä. Päähenkilön elämäntilanne ja yllättäen eteen heilahtanut menneisyys antavat Jussille mahdollisuuden etsiä jotakin kadottamaansa. Minulle hahmon mutkikas tilanne taas avaa pääsyn aivan uudelle tyylisuunnalle ja lauseille, jotka tuntuvat.
Toinen käsikirjoituksen siemen on lähtöisin äidiltäni. Ajatus on pieni, mutta huikea. Tekonimenä toimikoon Codex.
Olen nyt pyöritellyt erilaisia mahdollisuuksia useamman päivän ajan, piirustellut paperille suuntaviivoja niin tiheäksi puikkeeksi, että joku saattaisi luulla muistiinpanojani Lontoon metrokartaksi.
Mahdollisuudet ovat rajattomat, reittejä lukemattomia. Yksi kaartaa suomalaiseen mytologiaan, toinen Paholaisen Raamattuun. Ensimmäinen vaihtoehdoista johtaisi ehkä nuoremmille suunnattuun romaaniin, jälkimmäinen aikuisille. Codex voisi olla sekoitus Kalevalaa ja vakoilujännäriä, jossa esiintyvät maailmanpolitiikan jättiläiset. Ainoa ongelma tässä mahdollisuuksien mannapussissa olen minä.
Näin huiman tarinan siirto kipinäparvena ryöpsähtelevien ideoiden kautta paperille taitaa olla minulle liikaa. Aiheesta riittäisi helposti ainesta trilogiaksi asti, mutta en ehkä osaisi hallita vielä noin järkälemäisiä kokonaisuuksia. En ainakaan ilman apua.
Codex vaatisi hurjan määrän taustatyötä. Vakavasti otettavassa aikuisten romaanissa faktojen pitäisi olla kunnossa ja sanan vahva, eivätkä omani vain riitä. Eivät vielä.
Jos veisin kirjan siihen eniten haluamaani suuntaan, niin minun pitäisi opiskella historiaa, suomalaista kansantarustoa sekä lainata Codex Gigas, enkä usko, että ruotsalaiset siihen suostuisivat.
Haudutan Codexia siis hiljaisella liekillä ja annan Jussille mahdollisuuden.