perjantai 19. toukokuuta 2017

Pieleenporaajan päiväkirjasta

- Ala-arvoista ja rumaa. Ei tuollainen ällöttävyys ole hauskaa. En aio edes katsoa pidemmälle, hyi. 

Nämä kannustavat sanat vaimoltani eivät onneksi käsitelleet iltapeseytymistäni. Erehdyin vain luetuttamaan blogikirjoitukseni, jossa emäntä ei halunnut edetä Mette-vitsiä pidemmälle. Yritin puolustautua sillä, että olin todella harmissani luvatun lämpöaallon lumivyörystä, ja että Mette-parka ajautui syntipukiksi vain sattumalta

- Et sinä noin voi sanoa Jylhästä, kritiikki kuitenkin jatkui.
- Mutta sillähän on lava-auto huulissa, eikä se sinne ole vahingossa mennyt. 
- Siitä huolimatta. Ja jos Tauski suuttuu niin se lyö sua. 
- Täytyy olla kyllä todella päissään, jos luulee mua naiseksi. 
- Hah hah, ei nää ole hyviä vitsejä. 
- En onneksi ikinä niin luvannutkaan. 

Oikeasti hauska vitsi on kykyni rakentaa ja remontoida. Minun ja työkalujen välinen liitto on pyhä ja toimimaton, aivan niin kuin paavi punaisten lyhtyjen alla. 
En koe vasaraa omakseni, ei rälläkkä minua tahdo. Silti meitä silloin tällöin naitetaan, väkisin kuin eri lajien koiraita. Parittelu on väkinäistä, kömpelö toimitus, jossa kumpikin osapuoli tietää, että nyt on jotakin pielessä. Mahdollinen jälkeläinen on sekoitus verta, hikeä ja vinoon sahattua vaneria. Ensimmäinen reaktio onkin isyyden kieltäminen. 

Sisustamisen ulkoistaisin. Ensin pitäisi valua Kuortaneen kokoisen hallin läpi etsien haluamaansa laatikostoa, joka ei olekaan siellä missä se on. Paikalla on vain väärän värinen mallikappale, kun haluamasi on sijoitettu toiseen sokkelikkoon, tämän sekasotkun alapuolelle. 
Kellariin pääsee kulkemalla uuden kilometrin alaspäin, väistämällä hevosennahkalihapullien uutteran tuoksun liukuportailla ja lopulta kahlaamalla kattiloiden ja kapustojen välistä uuteen suurhalliin. Sitten etsit vain oikean koodin varastohyllyistä sekä myymälän puolelle unohtamastasi muistilapusta, ostat eurolla hodarin ja poljet Skodan kotiin ennätysvauhtia. Helppoa. 

Okei, pikkuesineistä selviän, kun jaksaa vain kävellä ja repiä kynttilöitä vaimon käsistä. Jotenkin ne reagoivat steariiniin magneetinomaisesti. Mutta kuka kokoaa sen seinänlevyisen kirjahyllyn, joka saapuu lopulta keksipakettiin ahdettuna ja atomeiksi halkaistuna? Kuka kumma laittaa kasaan Mårtenssonin, tuhatosaisen vaatekaappijärjestelmän, jonka jokaisella syylänkokoisella osasellakin on ruotsalainen nimi? Ohjeet ovat kyllä kattavat ja kaikeksi varmuudeksi kahdella kielellä, ruotsiksi ja riikinruotsiksi. 
Katso sitä räjäytyskuvaa, neuvotaan. Minkä ihmeen takia? Sellainenko minun pitäisi luoda, murenoiksi pommitettu hylly? Hauskana jekkuna Foppa-nimisessä mutteripussissa on yksi ylimääräinen kierula sekä tunnistamaton musta muovilutku, joten ikinä et tiedä varmasti, että meniköhän se nyt oikein. Lopulta nimeän valmiin huterikon selvällä, suomalaisella nimellä - sekajäte. 

Asensimme eteiseen kenkiä syövän hyllykön, nimeä en muista. Liikkuvia osia taisi olla kolme, joten kokoaminen sujui helposti. En ehtinyt kolmatta voikkoleipää kinkuttaa, kun vaimo oli jo valmis. 
Kenkäloukku kiinnitetään kiviseinään, joten reikien poraamiseen tarvitaan taitoa ja voimaa. Kaikkien yhteiseksi harmiksi appiukko ei kuitenkaan päässyt paikalle, joten homma jäi minulle. Kaksi suoraa reikää, kaksi kaakkoon kulkevaa, yksi seinää myöten juokseva ura ja vain piirun verran notkuva loukku. Eivät kengät kenoudesta välitä, ihokin uusiutuu itsestään. Tämä oli selvä voitto. 

Kyvyttömyyteni rakentaa syö miehekkyyttä, varsinkin äijäporukassa, jossa jokainen on valmistanut vähintäänkin kierreportaat suorasta tavarasta tai pyökkisen jollan pihlajasta. Itse mietin mihin suuntaan se jakarin rulla pyörii levetäkseen, kivahan se on jos Kinderistä tulee jotakin kokonaista. 
Osaan näitä nolouden huippuhetkiä jo vältellä, mutta silloin tällöin joku ei edelleenkään usko ja pyytää mukaan. Kaikki tuntuvat aina tietävän mitä tehdä seuraavaksi ja olettavat, että osaan seurata ohjeita. Laitahan tuonne pattinkia niin saadaan bitumiemulsio vielä illaksi. Ojentaisitko nirkistäjän? Ei sun tarvitse takoa niitä nauloja kulmikkaiksi, hilppuja käytetään vasta vaahdon kovettuessa. Älä itke sinne myllyyn, tiilistä tulee pisaraisia. 
Oloni on kuin aikamatkaajalla, joka on repäisty keskeltä luolakarhun klaania koodaamaan, eikä karkuun pääse ennen kuin Honkanen on saanut oven valmiiksi. Olen CERNiin viskattu Australopithecus, jolta pyydetään paljain silmin tehtyjä bosonihavaintoja kirjattuna Kelan lomakkeisiin. 
Yleensä oppivat onneksi kerrasta eikä minua pyydetä kuin korkeintaan muuttoavuksi. 

Huippuhetkeni timpurina oli edelliseen kotiimme rakentamani juustohöyläteline, kun nakutin seinään ruuvin, hain lääkekaapista laastarin ja ripustin onnesta ylpeänä höylän roikkumaan. Lankusta osaan luoda vain pitkospuut, viskattavaa mallia. 
Olisimme edelleen lapsettomia, mikäli vaimon pikkarit putoaisivat pulttiavaimella. 




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti