Unelmien hellekesä ropisee juuri hyvästejään ikkunalaudalla. Liian pitkäksi venähtänyt kirjoitus- ja lukutaukoni päättyi helteiden kanssa samoihin aikoihin kun palasin sekä kirjaston varaushyllyille että oman yritelmäni kimppuun. Sanailuni oli niin kömpelöä rämpimistä, että varsin nopeasti päätin lähteä jälleen nollista liikkeelle ja avata omaa sanavarastoani toisten kirjoittamilla kirjoilla.
Kesän aikana minua on kuitenkin vaivannut deittimaailmasta tuttu ilmiö, kipinän puute.
Olen testannut hirvittävän kasan erilaista kirjallisuutta, etsinyt suosituksia ja kehuja, ylistyssanoja ja laadukkaita kansia. Eikä mitään. Yhtä kirjaa (Suon villi laulu) lukuunottamatta olen tuominnut jokaisen opuksen persoonattomuuden unohdettavaan kasaan.
Liian tylsää tai liian hienoksi yritettyä. Mitäänsanomatonta, nukuttavaa, huumorintajutonta, liian tuttua ja moneen kertaan käsiteltyä. Missä ihmeessä ne mahtavuudet lymyävät, tiedän, että niitä on hyllyt täynnään.
Yksi ongelmani on tietysti etsiminen. Usein käytän vinkkaajina kirjabloggareita, mutta melko usein he ovat nuorehkoja naisia, enkä lopulta pidä samoista teoksista kuin he. Ylitsevuotavista kehuista huolimatta. Lisäksi olen huomannut pienen kritiikittömyysilmiön. Hyvin harva uskaltaa laittaa näytekappaleena saamastaan kirjasta mitään rohkeasti negatiivista sanottavaa, vaikka rivien välistä tulkitsemalla siihen olisikin ollut aihetta. Eräs bloggari myönsikin, että vaikka kirja olisi kuinka huono tahansa, hän kirjoittaa blogiinsa aina ne hyvät puolet. Tiukin löytämäni arvostelu lieneekin edelleen ”pidin kirjasta, mutta en aivan täysin rakastunut.”
Sorrun myös takakansihehkutukseen, joka lieneekin yksi kirjallisuuden vaikeimmista tehtävistä. Siinähän tuntemattomaksi jäävän sanataiturin tai kustannusyhtiön neron tehtävänä on nostaa tavallinen tähtiin hyvin rajallisessa tilassa. Nämä verbaalileipurit saavat kuivankin kakkusen näyttämään vaniljaviineriltä ennen kuin kymmenet e-koodit paljastuvat maistelijalle.
Esimerkkejä riittää:
Liian kaukaa aloitettu rikkonainen kertomus sikiöikäisenä kahlitusta puuvillaorjasta, joka kasvaa raa’assa, tupsupartaisten lasten kollektiivissa = Moniääninen kasvutarina vapauden kaipuusta ja hukatusta lapsuudesta maassa, jonka kipeä historia kaikuu meidän aikaamme saakka.
Köyhän torpan koppurahousuinen tyttö löytää hameen ja voimaannuttaa koko romaanin moniääniseksi kudelmaksi.
Kiusattu, sukupuoli-identiteettiään tunnusteleva incel-puolijumala löytää kadoksissa olleen taikasauvansa ja perustaa tukiryhmän puhaltamaan tottuneille vampyyreille. = Taianomainen fantasiatarina oman paikkansa löytämisestä maailmassa, jossa maagiset hahmot elävät keskuudessamme.
Vapaaehtoisesti kädetön narsissi-aktiivi kirjoittaa viikottaista päiväkirjaa elämästään sipulikasvien välittömässä läheisyydessä, hulvattomista sattumuksistaan vaakaviljelyn parissa sekä haaveistaan raajarobotiiikan kehitystyössä. = Aidosti hauska ja huumorin sävyttämä tarina ihmiselämän kummallisuuksista. Lämminhenkinen ja kauniin satumainen kokonaisuus, jossa menneisyys ja nykyisyys kohtaavat kipeällä tavalla.
Kutomotyöläisten arkea harmaassa, heikosti valaistussa ja pölyisessä tehtaassa, jossa yskökset olivat jokapäiväisiä. Koneet pitivät ääniä, tilkkuja katosi. = Aikamatka menneeseen. Hämmästyttävän tarkkaa ja totuudenmukaista kuvausta työläisten elämästä ja arjen haasteista menneen ajan Suomessa. Tämä liikuttavakin tarina herättää historian eloon.
Omaelämäkerta presidentin puolisosta, jonka päivät kuluvat todella lähellä merkittävää ihmistä. = Huikea omaelämäkerta naisesta presidentin taustalla, omaäänisestä puolisosta, joka kannusti miestään vaikeiden haasteiden yli, ja näytti rohkealla esimerkillään mallia kaikille naisille.
Markkinointikehujen ehkä typerin muoto lienee kuitenkin kanteen tikatut ylistyssanat, jotka paljastuvatkin kirjailijan edellisen teoksen kehuiksi. Monta kertaa olen valinnut hyllystä kirjan, vaikka ilmeisesti olisi pitänyt valita se edellinen. Hommassa on hieman samaa kuin pituushyppääjä yrittäisi voittaa kisaa edellisvuoden hypyllä.
Ymmärrän tämän toki, vaikka en siitä pidäkään. Mainostamistahan se kuitenkin vain on, totuuden kiertämistä myyntiä varten. Eihän homma rajoitu vain kirjallisuuteen. Instagramissa esineen vieressä virnistävä on influensseri, rantaan hakeutunut jo muotimalli. Liioittelemalla suitaan aukovat reaktiovideoiden kuvaajat ovat sisällöntuottajia.
Harva asia pakottamalla paranee. Ainahan sitä voi kauhaista hieman takkahiiltä kouraan, puristaa ja puijata, että timantteja on tulossa. Jossakin vaiheessa sormet kuitenkin on avattava.
Tommi Kinnusenkin kehuttua tuotantoa olen yrittänyt herättää henkiin, mutta se on kuin horroseläintä läpsisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti