Turussa on kultaa. Tai oikeastaan oli, sillä nyt se on Tampereella. Muutama viikko sitten lumiraja kulki jossakin Tampereen leveysasteilla, joten latasimme pojan kanssa metallinpaljastimen tuoreilla paristoilla, varasimme hotellin Turun keskustasta ja suuntasimme Museoviraston suojelualuekartta takataskussa etsimään aarteita luvallisille vyöhykkeille.
Nopeasti pimenevässä illassa Turku sai sekavan kaupungin tuomion, jossa hetken kiersimme kehää hotelliamme etsien ja ylitimme samalla kohmeana lorisevan Aurajoen useammankin kerran. Testasimme kuuluisan Dennisin kiekot, jotka olivatkin lähes yhtä maistuvia kuin Tampereen Napolissa. Palvelu tosin oli kuin hienommassakin ravintolassa. Dennisissä jopa maistatettiin alkupaloja ennen niiden mahdollista tilausta. Napolissa muistaakseni sanottiin ”siittä sitten”, kun pääruoka saapui.
Saimme kuitenkin mainion reissun vanhassa kaupungissa, jota talvi ei vielä silloin ollut saavuttanut, sekä ensimmäiset Museoviraston pölysilmäisille kuraattoreille lähetettävät löydöksemme.
Perhematkan suunnittelu etenee, vaikka erilaiset toiveet ja kuvitelmat hidastavatkin asioita. Tyttärelle riittäisi Kroatia, lämpimät uimavedet ja viidakko. Lyhyt vilkaisu kasvillisuusvyöhykkeistä kertovaan karttaan kuitenkin aiheuttaa lyhyen pettymyksen, kun mainitsen budjettimme riittävän vain nahkeille lehdille saakka. Toiveet kesyistä apinoista ja kirkasotsaisista kakaduista tyhjenivätkin vikkelämmin kuin Siltsun nesteytyspussit, mutta onneksi uusi nousu oli vain muutaman henkosen päässä. Mikä tahansa metsä kuulemma riittää, mutta aasit voisivat olla hauskoja.
Poika haluaa pehmeää rantahiekkaa, turkoosin meriveden ja kaloja aaltojen alle. Pelkkä pigmentintuotannon kiihdytys ei kuitenkaan kelpaa eikä rauskujen seassa äyskäröinnissä ole seikkailua riittävävästi. Mukaan tarvitaan siis retki, jossa mennään johonkin jollakin ja tehdään jotakin. Etsin siis sellaisen jostakin.
Jälkiviisaana lisähuomautuksena itselleni totean, että reissusuunnitelmaa ei olisi kannattanut aloittaa eksoottisista paikannimistä kuten Seychellit, Malediivit tai Mauritius. Hellettä ja trooppista hurmosta uhkuvien valokuvien ja ylellisten adjektiivien sanakirjasta kasattujen matkaesittelyiden jälkeen pakitus Kanarialle tuntuu karummalta kuin Hua Baon ja Jin Baobaon kohtalo. Kotoisasta Kiinasta kohti kuuraa, yksiväristen karhujen maahan.
Tampereella päivä pitenee. Näin sydäntalvella on vaikea kuvitella missä kaukana kevät tällä hetkellä henkäilee, mutta kesään on 58 päivää. Miamin kielessä ei ole omaa sanaansa lumirajalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti