Inhoan talvea. Edelleen. Kylmässä on aina pimeää ja pimeässä liian hiljaista, eikä siinä hiljaisuudessa kukaan sano titi, ei tyy. Pakkanen jättää meille vain mustan ja harmaan sekä tuohon haaleaan värikarttaan sopivat paksut linnut, vaikka niidenkin siivet kantaisivat helposti lämpimän lähelle.
Kevät tuo aina uuden alun. Väkisinkin, mikäli entinen ei ymmärrä väistyä. Silloin vanha ja uusi ajautuvat hetkeksi päällekkäin, kuten aitoa rakkautta esittelevässä Temptation Island-Suomessakin on tapana. Tällä hetkellä tosin kaikki tietävät, ettei sellainen väkisin puskettu liitos kestä kuin muutaman minuutin. Pian jäljellä onkin vain nolouden terhakka puna ja tahmeat sormet.
Uusi alku ei aina pörähdä käyntiin halutusti. Susanna Kosken vaalimariskoolissa kolisivat vain vanhat Mariannet, kun tämä Game of Thronesista tutun Yön Kuninkaan astetta viileämpi sisar hukkasi empatiakykynsä ja heti perään kannattajansa.
Siniset taas kalpenivat ja kutistuivat kuin roudan kuristamat kivekset, eikä sellaisesta käsittelystä jää jäljelle kuin räkäpäitä ja tyhjiä laukauksia.
Vanhasta saattaa olla vaikea luopua, mutta milläs roikut, kun sormilla ei saa ajasta otetta. Sen oppi kipeästi myös Hussein al-Taee, joka hukkasi ehkä eniten.
Al-Taee kirjoitti ajatuksensa tekstiksi, mutta ei omaksi harmikseen tunnistanut siitä enää riittävän nopeasti itseään. Peilissäkin vastaan tiuski tuntemattomaksi jäänyt kirjailija.
Lopulta liian myöhään laukaistu ja vilpittömäksi sanailtu anteeksipyyntökin hukkui takatalven armottomaan kuritukseen. Vilpitön on nimittäin vaikea olla, kun muut näkevät enää vain haastattelujen edetessä pinokkiomaiset mittasuhteet saaneen nenän.
Uusien asioiden kynnyksellä horjuvia lohdutetaan erilaisilla latteuksilla. Kun yhden oven sulkee takanaan, niin uusi ovi avautuu. Tuhkasta noustaan kuin Feeniks-lintu. Pohjalta ei pääse kuin ylöspäin. Uusi on aina parempi (Barney Stinson).
Phah, huutaisivat drontit! Aina pääsee myös syvemmälle sukupuuton suossa, uudet ovet avautuvat ehkä Sentolla, kun käteen on puristunut yksi Exec.
Lopputalvella minäkin nimittäin laskin kaiken entisen käsistäni. Hangelle pudotin, ja katsoin kuinka tuuli vei. Onneksi muistojen kanssa aikakin on aseeton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti