tiistai 25. kesäkuuta 2019

Kesäjuhlat

Julistan kesän avatuksi!

Lomalle johdattaneista työpaikan kesäjuhlista on jo useampi päivä, ja kaikista vodkaspraiteista huolimatta jotain jäi mieleenkin. 

Vauhdikkaan mielikuvituksen omaavana miehenä onnistuin hyvissä ajoin ennen juhlia lietsomaan illalle hurjat odotukset. Aivan alkuun muutama kippis helteisellä terassilla. Kaikilla huoleton olo ja varjopaikka. Sutjakkaasti polveilevissa keskusteluissa mainittaisiin nimeni yhteydessä ainakin sanat kevytkenkäinen, todennäköisesti sekä tehdastyöstipendi. 
Siirtyminen itse juhlapaikalle tapahtuisi pitkin kunniakujaa, jossa kesämielelle vauhkoontunut tuuli aiheuttaisi höyhenenkevyisiin kukkamekkoihin pukeutuneille naisille puolivallatonta kikatusta. Baareja olisi riittävästi, juotavaa yli tarpeen. Kaikki suosikki-ihmiseni ohjattaisiin kanssani samaan pöytään, jonka heti tunnistaisimme omaksemme erilaisista lihavartaista. 

Vuosisadan bileiksi turvonnut iltama rikkoisi vähintäänkin äänivallin sekä nykyisen aikajanan. Uudessa tulevaisuudessani olisin kuuluisa kirjailija, joka olisi ihmisten keskuudessa hyvinkin pidetty ja jalo. Nykyinen työni olisi menestykseni myötä käynyt tarpeettomaksi, mutta muutamia työkavereita näkisin säännöllisesti lounailla ja maisemapaikoilla. Siellä sitten muistelisimme iltaa, joka muutti kaiken, ja söisimme siinä samalla tuhdisti, mutta kuitenkin kohtuuhintaan. 

Totuus oli mielikuvitusta tylsempää. Aluksi seurasin juoksupunkin lailla muutamaa ihmistä, jotka jostakin syystä antoivat sen tapahtua. Ruoka oli suomalaisittain maustettua, muussissa hidastustöyssyjä. Hetken päästä en enää osannut asettua oikein mihinkään, enkä kyennyt minkäänlaiseen normaaliin keskusteluun. 
Tutustuin nimittäin erääseenkin mukavaan mieheen, jonka kanssa käänsin puheen kanootteihin. Syytä en muista. Pilkkasin myös tämän herrasmiehen katkennutta sormea. 
Erään naisen kanssa juttelin lyhyesti työpisteistä, kun päätin kysäistä pitääkö hän ravuista. Ei syömämielessä, vaan ihan muuten vain, seurana. Muistan myös menestyksekkään juttuni muunsukupuolisista tiedemiehistä. Tämän jälkeen taisin jäädä yksin

En tiedä pitivätkö kanssani keskustelua yrittäneet juttujani pilkkaamisena, mutta nopeasti kävi selväksi, että suurimman osan ajasta nojailin pöytiin aivan itsekseni. Etukäteislaukkani hiipuikin oudolle tyhjäkäynnille, jossa muut tuntuivat menevän ja minä vain katsoin. En osannut asettua sinne minne olisin päässyt, enkä päässyt sinne minne olisin halunnut. 

Firma kyllä yritti kaikkensa. Juhlakansalle jaettiin muutama elektroninen drinkkilippu sekä ontot muoviputket rytmikästä yhteisleikkiä varten. Mätänä syntyneestä rytmikapulaideasta puuttui vain Ti-Ti Nalle, Riitta ja tarhaikäinen yleisö. 
Niko Kivelä huusi ja meuhkasi kuin kiputilassa, eikä sopivaa lääkettä tuntunut löytyvän. Irina lauleskeli yhteen putkeen kaikki toivotut hittinsä ja heti tämän jälkeen muitakin kappaleita. Kahdennentoista drinkin kohdalla vihdoinkin ymmärsin ennakko-odotukseni mahdottomiksi ja vaapuin taksijonoon. 

No. Lopulta en kuitenkaan palannut kotiin tyhjin käsin. Alkuillasta minulle lausuttiin kauneimmat sanat, jotka olen vähään aikaan kuullut. Siinä minulle toivottiin potkuja, jotta saisin jälleen tehdä sitä ainoaa asiaa, jonka jotenkin osaan. Sanoista nolosti liikuttuneena leikkasin kotona televisiolaatikon takakannen irti, piirsin siihen vuoren, sekä sen haljenneesta sydämestä astuvan pojan. Uusi kirja ja sen liian moninaisiksi paisuneet koukerot selventykööt mindmapin avulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti