lauantai 3. elokuuta 2019

Määräaikainen

Helle laski Näsijärven pintaan lämmön ja kankealanteisen vieraslajin. Kesäloman viimeiset päivät ja tunnit vietin mökillä. Tai siis järvessä. 

Loman loputtua päivät ovat taas sitä perusarkea. 12 tunnin työ- ja yövuorot sotkevat päivä- ja unirytmin niin rivakalla otteella, että pintakalana pyrstöily alkaa tuntua jo karkaavalta muistolta. Samalla sain jo kipeän muistutuksen siitä, mitä tulen töiden loputtua kaipaamaan. 

Keväällä päätin olla hermoilematta määräaikaisen työsopimukseni syksyisestä päätepisteestä. Tomerasti poljin siis koko huolenaiheen ajatusteni takamaille. Attendon vaippahuollon tilanneet vanhukset kuitenkin tietävät, että minkä alleen laskee, sen edestään löytää. Niinpä liian pikaisesti pintahautaan lakaistu huoli palasi heti ensimmäisenä työpäivänä. Töitä on nykyisellä sopimuksella jäljellä nyt alle kaksi kuukautta. 

Mitä sitten syksystä eteenpäin jos työt taas loppuvat? Aika on kuulemma rahaa. Hyväksyykö pankki jos annan heille maanantait ja yhden myöhäisiltapäivän? CV:n voisi tietysti taas päivittää uusilla ansioilla ja uroteoilla, mutta parin vuoden tehdastyö on nopeasti tallennettu. Kuinka kirjata ”karttava luonne” niin, että se kuulostaa hyvältä? 

Hieman huolestuneena olen seuraillut työpaikkailmoituksia, joissa hakusanoina toistuvat iloinen, reipas, ahkera ja tarvittaessa töihin kutsuttava. Aina pääsee osaksi hyvää tiimiä, jossa yhdessä tekevät ja yksin lähtevät, ripeät kädet purkittavat enemmän. Lue paperista vain, kyllä ihmiset sähköä tarvitsevat ja rajattomasti dataa. 
Kuka palkkaisi jo aavistuksen kankeaksi käyristyneen, jolla ajatus silti käy ja silmien takana palava kaipuu? Joka pärjää yksin, vaikka kaipaa toista, lomista kysyisin vielä. Hetikö alan vai omilla hanskoilla?
Uuden edessä todennäköisesti siis taas, helvetti sentään. 

Miten siis tehdä sutusta kultaa, kerätä kokemuslisää käväisemällä? 
No. Lopulta tarpeeni ovat kuitenkin hyvin perinteisiä, tarvitsenhan vain ruokaa, rikkauksia ja keksittyä osaamista. Aikuisfantasian kannattajana mieleen juolahtaa tietysti ensimmäisenä erilaiset mytologiat ja liioittelun lehtevä ilo. Menestykseeni riittää siis vain Dagdan pata, Odinin Draupnir ja al-Taeen mielikuvitus. Jos oikein kultaisesti käy, saatan olla jo yhden sepityksen päässä sopeutumisrahasta. 


Voihan olla, että huonoista ennusteista huolimatta työsopimustani jatketaan. Silti huoli painaa kuin pesty varallisuus. Olo onkin välillä kuin kahlevangilla, kasvoni niin huolesta puutuneet että hymyynkin tarvitaan pinsettiote, enkä yhtään tiedä mistä rahani tulevat. Yhtäkkiä ymmärrän Sofia Belorfia oikein hyvin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti