Kyllä kaveri voi olla karvatonkin. Tällä kertaa perheeni on vauhkoontunut lemmikeistä. Kissa, rotat ja ilmeisesti huonekasvien mukana kämppäämme teleporttautuneet miniatyyrikärpäset eivät riitä. Lisää tarvitaan. Keskusteluissa on ollut mukana kaikki kuoriaisista kilpikonniin, mutta lopulta voiton taitaa viedä karvattomat kalat.
Kaloihin voisin minäkin suostua. Hyviä puolia löytyy runsaasti ilman sen syvempiä sukelluksia alan kirjallisuuteen.
Olen ollut veden kanssa tekemisissä ennenkin, joten luonnollisen elinympäristön rakentaminen lienee helppoa. Olen kokenut kalankäsittelijä ja sujuva savustaja. Parhaimpina kesinä tyhjensin katiskasta kerralla kokonaisia parvia, enkä havainnut minkäänlaisia allergiaoireita.
Vastuullinen lemmikinomistaja ottaa silti huomioon myös huonot puolet. Terveet kalat ovat eläväisiä, kosteita ja kirkasvärisiä. Kaikki kuitenkin muuttuu liian kuivassa huoneilmassa, joten hyppijät ja taskukalat naheutuvat vaarallisen sukkelasti. Karvattomuus tietysti häiritsee myös paijaamista, koska vastasuomuun silittäminen on jo suomustamista.
Ikävä kyllä kaloilta puuttuvat myös silmäluomet. Huolettomia kun ovat, asia ei tunnu vaivaavan niitä itseään. Lemmikinomistajana haluaisin kuitenkin tietää koska ne katsovat ja koska ovat unessa.
Tytär ehdotti myös frettiä, joten etsin nopeasti hyvät perustelut ehdottomalle kieltäytymiselleni. Fretit ovat liian vilkkaita, purevaisia ja käyttävät peräreikäänsä milloin ja mihin vain. Osa saadaan ehkä opetettua sisäsiisteiksi, mutta mattopaskojen kohdalla olen ehdoton. En pidä niistä.
Frettien kouluttaminen on lukemani mukaan vaikempaa kuin kissojen, joten hommahan on täysin mahdotonta. Useamman vuoden harjoittelun jälkeen vaimoni kissa osaa jo lajityypillisesti levittää pölyä sekä vaihtaa sijaintiaan eri huoneiden välillä. Uimavesien lämmettyä voisin tehdä kenttäkokeen ja verrata lajin pinnanalaisia toimintoja kaloihin.
Lemmikkikeskustelu sai tietenkin alkunsa koirista. Mainioita otuksia, mutta vaativat paljon. Lenkitykset, koulutus, kaikki se pallojen heittely. Oppivat kyllä sisäsiisteiksi, joten kiekuroita ei tarvitsisi keräillä lattioilta kovin pitkään. Ei se ulkokakkojen keräys kuitenkaan ole sen loistokkaampaa. Pian Ransu jo niiaa apiloissa ja minä lintujen sijaan tarkkailen puserruksen tulosta. Reikäinen hedelmäpussi kourassa toivon tietysti kiinteää, mutta tiedän saavani vetisen.
Koirista pääsimme jostakin syystä kilpikonniin. Kilpinen kuulostaa helpolta lemmikiltä, jonka lasket liikkeelle huhtikuussa ja nostat juhannuksena jälleen syliin maton toisesta reunasta. Tosiasiassa kilpikonnat tarvitsevat UV-valaistusta, kuivaa, kosteaa ja lämpöä. Lattialla ne vain altistuisivat vedolle ja imurin suulakkeille.
Lintuja en hyväksy, sillä mielestäni on suurta julmuutta kahlita niitä maahan ja multaan. Linnut kuuluvat korkealle, polkujen yläpuolelle.
Hämähäkkejä en halua, koska ne voi polttaa vain kerran.
Jostakin syystä pidän kanoista. Jos asuisimme maalla, ottaisin heti selvää pitävätkö ne myös minusta. Nandut ovat jo liian isoja ja dronttien saatavuudessa on puutteita.
En välitä siileistä, joita puetaan söpöihin hepeneisiin ja valokuvataan kuin ihmislapsia tivoleissa ja paraateissa.
Kattavan tutkimustyöni perusteella kelpuutan siis akvaarion. Valitsin itselleni jo nimikkokalankin, matomaisen Siaminpiikkisilmän, jolle annan nimeksi Mauri. Uskon, että tulemme Maurin kanssa hyvin toimeen. Se on kaikkiruokainen, helppohoitoinen eikä se kiusaa muita. Maurista voisivat monet ihmisetkin ottaa mallia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti