Luvattu työpaikkojen massaluonti epäonnistui. Luvut ja puheet olivat kyllä komeita, mutta kun komeus vuosien mittaan rapistui todellisuudeksi, tarvitaan nyt syyllinen. Samasta paikasta se jälleen löytyi kuin ennenkin, köyhien joukosta.
Mitenköhän minun ja perheeni olisi käynyt, jos aktiivimalli olisi lanseerattu yli kolmen vuoden työttömyysputkeni aikana, tilanteessa, johon minulla ei ollut vaikutusmahdollisuuksia? Pienikin rahallinen rankaisu äärimmäisen tiukassa taloudellisessa ja henkisesti musertavassa elämänvaiheessa olisi ollut se viimeinen vastoinkäyminen. Veikkaan, että pelottavan monelle käy juurikin niin, että pian suo on jo liian syvä ylös nousemiseen, kun tuhdiksi paisuneet luottokorttisaldotkin kiskovat syvyyksiin.
Miten pärjäävät ne tuhannet muut saman kokeneet, jotka eivät kelpaa töihin, kun siivoojan paikatkaan eivät aukea? Ne henkisesti nujerretut, jotka vuosienkin ajan hakevat mitä tahansa työtä, vaikka yhdestäkään ei vastata, ja jotka sillä kaikkein vaikeimmalla hetkellä kuulevat television pukumieheltä, että se on vain sinun oma syysi, työtön.
Ymmärrän aktiivimallin lähtökohdat, eli ne ideologisesti työttömät, jotka elävät kummallisenkin normaalia eloa. En vain ymmärrä sitä jo ala-asteelta tuttua rankaisumallia, jossa yhden häiritessä opetusta kaikki jäävät jälkkään.
Minun onkin äärimmäisen vaikea lohduttaa tytärtäni, johon tuo tyyli epäreilusti iskee, että kyllä se myöhemmin helpottaa kun siitä hieman kasvat, kun samaan aikaan valtion ylin johto vetää jalkaansa niin suuret saappaat, että alle musertuu jokainen väärällä hetkellä kompastunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti