On satanut niin paljon, että salakat harkitsevat sadevaatteita. Muistan joskus syksyllä päättäneeni, että pesen auton sitten seuraavalla pidemmällä poutajaksolla. Sade muutti kuukausien mittaan muotoaan pisaroista räntäriekaleiksi, hiutaleiksi ja edelleen takaisin pisaroiksi. Taukoa ei kuitenkaan koskaan tullut, joten nyt Skodan Rio Red - pinnoite on saanut ylleen niin tuhdin mutanaamion, että tekisi mieli heittää kurkunsiivut lyhdyille ja kuoria nuorentunut menopeli taas keväällä esiin.
Metallinetsintäreissutkin ovat olleet melkoista mutapainia. Pehmeä nurmi tirsuu jalan alla ja pian kenkien pohjat ovat enemmän mömmöissä kuin Mikael Gabriel autonsa ratissa. Parin viikon takainen saldo oli muutama 1800-luvun kolikko, vanhoja luoteja ja vaivihkaa talvikenkien syviin uriin piiloutunut, mutapuristeeksi naamioitunut annos koiran ruuansulatusjärjestelmän läpikäynyttä Hau Hau Championia.
Täytän kuukauden päästä vuosia enkä voi sille yhtään mitään. Kirota aion ja jurottaa kuin pahka varjossa, mutta karkuun en pääse. Aika ei tarvitse minua kuluakseen ja minä kulun sen mukana vaikka kuinka piilottelisin. Juhlia kai pitäisi, mutta aina tähän aikaan vuodesta ajatuksiani synkistävä pimeys kehottaa vain keräämään riittävän määrän rasvakerrosta ja asettumaan pitkille unille.
Ehkä laitan Aamulehteen ilmoituksen: En juhli, vaan horrostan. Herättäkää minut kun aurinko taas näyttäytyy ja kaamos on kauaksi ajettu. Avatkaa parvekkeeni ovi vasta, kun kylmän sateen tilalla keinuu lämmin tuuli, kun valo on palannut ja laulu oksille.
Unta se vain onneksi oli, harmaata utua sinisen taivaan tilalla, mustalta taivaalta putoava ikuinen sade. Pahaa unta, jossa minä täytin 40 vuotta.
Perhana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti