Harvoin on Miettisen perhe istunut niin korkealla, että sadekin lankesi alapuolellamme. Jätimme Suomen ja sen tutut neulaspolut, ja suuntasimme kohti Roomaa.
Lentokenttäseikkailu sujui tällä kertaa kuin tanssi jauhotulla parketilla. Auto jäi pariksi viikoksi etukäteen maksettuun parkkiin, turvatarkastuksesta livahdimme läpi jouheasti kuin Prisman pikakassalla, oikea porttikin löytyi ilman sen kummempia kartografisia laitteita.
Lentopelosta kärsivä tyttö tosin oli hermostunut kuin haukkaparveen soluttautunut pulu. Pienikin kahahdus oli varma merkki lopullisesta sulkasadosta, turvallisuusohjeiden seuraaminen kuin hätätestamentin tekoa. Ennakkopeloista ja varmasta kuolemasta huolimatta ainoat ongelmat olivat kuitenkin vihloen niukuvat korvat.
Fiumicinon lentokentällä kapusimme taksiin. Läksyni tehneenä osasin etsiä vain keltaisia tai valkoisia ajoneuvoja, joissa oli viralliset tunnukset ja taksamittarit.
Valitsemamme auto kyllä näytti ja kuulosti tuiki tavalliselta Citroenilta, mutta
kulki puhtaasti autourheiluun keskittyneestä kanavapaketistaan intoilevan
Waluigin käskyttämänä kuin hitsaussaumoistaan juuri irtaantuva Ferrari.
Olin toki opiskellut italialaista ajokulttuuriakin etukäteen, mutta tietyt asiat on kuitenkin koettava ennen uskomista. Nopeusrajoitus näytti lukua 50, mutta mittariin piirtyi silti sitkeästi numero 130. Kun seitsemänkympin alueella nopeutemme ylitti 150km/h niin kuski löysi puhelimestaan WhatsAppin.
Kaistanvaihdot sujuivat ongelmitta, koska kaistoilla ei ollut merkitystä. Suosituin tyyli oli savuttaa keskellä tietä ja yleensä kuskit pysyivätkin asfalttiin maalattujen viivojen sisällä yhtä kehnosti kuin viisivuotias väritysvihkonsa paloautossa. Välillä kahdelle kaistalle mahtui kolmekin ruttukylkistä Fiatia, joiden monivärisistä sivuista saattoi laskea lähikontaktien määrän. Turvaväli edellä ajavaan mitattiin niin, että puskureiden välistä mahtui villakärpänen vain imukärsä sisään hörpättynä.
Skootterit pujottelivat ja sujahtelivat löytämistään kolosista ilman suuntamerkkejä ja itsesuojeluvaistoa, luottaen täysin autoilijoiden huomiokykyyn. Punaisia päin mentiin, jos sen teki edes jollakin tapaa varovasti. Liikenneympyrässä häärättiin kuin parvi kiireisiä siittiöitä, kaikki kerrasta sisään toivoen, että joku pääsee läpi.
Kuskin kertoessa kotikaupunkinsa historiasta, ymmärsimme nopeasti, ettei viisi päivää tule riittämään. 45 minuuttia kestävän ajomatkan aikana ihastelimme helteisen kaupungin maisemia, jotka olivat täynnä erilaisia temppeleitä, patsaita ja kirkkoja, muinaisia merkkejä elämästä kauan ennen meitä.
Ensimmäisen illan varasimme vain lähialueeseen tutustumiseen. Taksimieheltä saamamme vinkin perusteella löysimme aivan vieressämme lorisevan Fontana di Trevin kyljestä mainion jäätelöbaarin, josta tilaamani banaanijäätelö helli kieltäni kuin kylmä rakastaja. Tämän jälkeen en juuri muita makuja sitten testannutkaan, vaan tilasin annokseni aina samalla tavalla. Banana, solo banana!
Tutkin ja opettelin etukäteen vähän kaikkea mitä mieleeni juolahti, yksittäisistä sanoista pieniin lauseisiin ja paikallisten tapoihin. Opin erilaiset tervehdykset, laskun tilauksen ja kuinka espresso juodaan paikalliseen tyyliin al banco. Katselin kuvia, tutkin videoita ja luin matkakertomuksia, opettelin faktoja Rooman kaupungista. Kuvittelin sandaalini Rooman kaduille, käteni aikanaan kaupunkia suojanneen muurin kylkeen.
Silti Rooma pääsi yllättämään. Ensimmäisellä iltakävelyllämme tutkimme hyvinkin tavallisen oloisia pikkukatuja, kun putkahdimme kapeilta kujilta avaralle aukiolle, ja iltavalaistuksessa lepäävä kaikkien jumalien temppeli lepäsi yhtäkkiä edessämme. Turistien valokuviin aina kutistunut Pantheon olikin jättimäinen rakennelma, jonka mahtavien pylväiden välistä katselimme Jupiterin ja Venuksen matkaa mustaksi hiipuneella yötaivaalla.
Kaikista keräämistäni faktoista ja nippelitiedoista huolimatta tuohon hetkeen en ollut osannut valmistautua. Suuren pääni mitättömiin ajatuksiin ei vain meinannut mahtua tieto siitä, että liki kahden tuhannen vuoden ajan nuo juuri katselemani tähdet ja planeetat olivat pysyneet samoina, katselijat näiden pylväiden ympärillä vain olivat vaihtuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti