Sardinia

Lentäminen on paskamaista hommaa. Varsinkin, jos yksikin matkustaja on ottanut mukaansa pieneen lemmikkirasiaan suljetun maukuautomaatin, jolla poksahti muutakin kuin korvat. Tauoton naukuna (miagolare) nimittäin hiljeni hetkeksi vain elikon kierrättäessä illalla nauttimansa Kitekat-annoksen takaisin valoon. Viehkeän tuoksun valloittaessa matkustamon kiitin onneani, että lento Sardiniaan taittuisi reilusti alle tunnissa. 

Maaliskuussa varaamani vuokra-auto löytyi lyhyen pyörimisleikin jälkeen. Hirvittävästi ylimääräisiä kiekuroita ei matkatavaroiden kanssa olisi mielellään ottanutkaan, sillä lämpömittari tylytti lukemat 38. Lentokentän parkkipaikalla paistuneen auton penkeille paljailla reisillä istuminen kuulosti kuin silavaa olisi pyöräytetty paistinpannussa, sormet sulivat rattiin kuin nippu Wilhelmiä.  

Olimme suunnitelleet ja kellottaneet ajomatkamme Cagliarista Algheroon tarkemmin kuin Jari-Matti Latvalan kartturi. Ensin pikaisesti Oristanoon syömään, sitten napakka keikautus Bosaan, jossa edelleen mahat tanakoina mereen keinumaan. Kylläisinä ja raikkaina olisi sitten ilo kitkutella maisemareittiä kotipesään. 

Pieleen meni kuin Weekendin avajaiset. Oristano oli siestan aikaan hylätty autiokaupunki, sulkeutunut ja luotaantyöntävä kuin Susanna Koski Työttömien yhdistyksen kahvipöydässä. TripAdvisorista keräämieni vinkkien mukaan kävelimme varpaat savuten parhaita ravintoloita vainuten, jotka tietenkin yksi toisensa perään totesimme suljetuiksi, paras raunioitui tuhansina murusina purkutyömaalla. Lopulta epätoivosta sumenevat silmät löysivät taivaanrannasta jotakin paljon parempaa kuin purkillisen rubiineja sateenkaaren päästä: kultaisena kimaltelevat kaaret. Myös Oristanossa oli siis McDonald´s. 

Maisemareitin sijaan valitsimme lopulta nopeimman väylän, joka sekin välillä kulki komeita maisemia tarjoten, ja auringon laskettua saavutimme määränpäämme. Valitsemani hotelli sijaitsi aivan Maria Pian uimarannan hiekkaisassa kupeessa, joten kannustin lapset kanssani yöuinnille sysimustaan Välimereen, jonka varjoihin mereen tottumattoman mielikuvitus piilotti hyytelömonneja ja kalmahaukia. 

Hotellihuone jatkoi merestä alkaneiden säikytysten sarjaa. Runkopatjat olivat kivikovia, aivan kuin Obelixin kantamuksia, jotka oli lattialle kellistetty ja pelkillä lakanoilla pehmukoitu. Jonkinlainen neronleimaus oli myös ollut tähdätä ilmastointilaite suoraan kohti yläpedillä nukkuvaa. Lakanat olivat kyllä puhtaita ja pestyjä, mutta pinttyneistä tahroista päätellen selvästikin vanhoja ja liian pitkään kierrätettyjä. Hetken avoimena pitämämme parvekkeen ovi oli ohjannut sisään puolet Algheron yö-ötököistä, jotka etsivät huoneestamme valoa ja munimiseen soveltuvia kosteita korvakäytäviä. 

Hätäratkaisuna raahasimme kerrossängyn sivummalle ilmastointilaitteesta, ja viritimme selkiemme alle jokaisen pyyhkeen ja kankaansuikaleen, jonka vain huoneesta irti saimme. Lopulta kaaduin varovasti hiidenkivelle etsimään unta ja uutta hotellia.  

Aamulla aurinko sulatti ärripurriksi kiertyneen mielen, valo ajoi pimeässä heränneet räyhähenget takaisin varjoihin. Respa kuljetti sänkyihin pehmeämmät patjat, lakanat vaihtuivat, lattiat luututtiin, toisen ilmastointilaitteen tehot riittivät molempiin huoneisiin, ja loma jatkui. 

Maria Pian uimaranta on pitkä ja pehmeä. Vesi oli niin puhdasta ja kristallinkirkasta, että Siltsukin kahlaisi siinä ihan pelkästä mielenkiinnosta. Lapset sukeltelivat ja tutkivat kalasia, jotka noukkivat pölisevästä pohjahiekasta varpaiden nostattamia suupaloja. 

Tämä valkoisen rantahiekan peittämä kaistale sijaitsi tosiaan vain muutaman minuutin kävelypyrähdyksen päässä hotellistamme. Metsäreitin jokainen puu ja pensas oli täynnä terävästi meuhaavia sirkkoja, joista jokainen tahtoi Tuure Boeliuksen tavoin olla oman, hennon oksansa kovin artisti. Haaveita on hyvä olla, sanoi sirkka, ja realististen tavoitteiden metsä jatkoi epävireisen sirrityksen korviavihlovaa konserttiaan. 

Jos emme uineet meressä, niin kelluimme hotellin uima-altaalla. Suurta ruuhkaa ei altaalle onneksi päässyt kertymään, joten minäkin uskaltauduin näytille. Isoin allas keräsi vanhempia uimareita, pienimmät lapset ja katoliset papit kerääntyivät lastenaltaalle. Huolellisesta rasvauksesta huolimatta aurinko jäi selkään kiinni.

Teimme myös päiväretken luoteisrannikolle Stintinoon, La Pelosan kuuluisalle uimarannalle, jossa tuntien likoamisen seurauksena ymmärsin vihdoin muuttuneeni ystävälleni hankkimani tuliaiskirjan hahmoksi. Il vecchio e il mare, Vanhus ja meri. 

Megane kulki retkillämme tasaisen varmasti, jopa lämpömittarin kiihdyttäessä uuteen ennätykseen 43. Hertzin pojat olivat unohtaneet vain yhden asian, tuulilasinpesunesteen, jota kaipailin kovasti varsinkin aurinkoa kohti ajettaessa. Tuulilasi nimittäin täyttyi itsetuhoisten sirkkojen ja koppavien kuoriaisten banzai-iskuista niin tahraiseksi, etten välillä erottanut kuin kitiinikuorisista tahroista sojottavia koipia ja tuntosarvia.  

Kotimaisten kivien ja kantojen jumalat ovat jo tuttuja, joten päätimme tervehtiä paikallista. Grotte di Nettunoon pääsee kahdella tavalla. Capo Caccian kiviseen kylkeen hakattujen rappusten sijaan valitsimme laivakuljetuksen. Laivalta luolaan pääsi nimittäin kuudella askeleella, kiviportaita olisi pitänyt astua 656.

Valokuvauskielto tippukiviluolassa hieman hämmästytti, mutta en antanut sen häiritä. Tippuvat kivet, La Marmora-järvi sekä sopivan varovaisesti valaistut avarat kivisalit päätyivät kymmeniin valokuviin. Myöhemmin tytär nimesikin Neptunuksen kotiluolan yhdeksi reissumme kohokohdista. 

Italialainen kokki ei kunnioita suomalaisten aineenvaihduntaa. Olimme edelleenkin nälkäisiä aina sopivasti siestan aikaan, joka kesti piinaavasti useamman tunnin. Ajauduimmekin ikävän useasti hotellin pizzeriaan, jossa lopulta liikaa juustoa ja pizzan pullavaa pohjaa nielleenä onnistuin kehittämään itselleni omituisen fiksaatioon mustaanmakkaraan. 

Ruoka ei parantunut Sardiniassa. Poika testasi jopa hummeria, jonka jostakin syystä oletimme saapuvan spagetin sekaan tai sen liepeille palasittuna. Kokonaisenahan se rontti tietenkin tarjoiltiin, pastalle pesän tehneenä. Tytär taas tilasi pizzalistalta herkun, joka yllätykseksemme olikin maultaan ja muodoltaan kuin nahkealla salamilla sisustettu pyton. 

Makumaailma perustui avaamattomiin maustepusseihin, pippuriin, joka ei koskaan päässyt myllyänsä pidemmälle. Kuuluisa italialainen keittiö, jossa rakkaudella valmistettu todella tarkoitti sen ainoaa maustetta.

Viimeiseksi päiväksi suunniteltu pojan 17-vuotissynttärilahja sukellusreissulle peruuntui huonon sään takia, ja Algheron sataman veneet pysyivät ankkuroituina. Poika tosin kehitti myös jonkinlaisen trooppisen flunssan, joten viimeisenä päivänä menemisen sijaan vain olimme. Seuraavana aamuna käänsimme kärsät kohti Olbiaa, Tukholmaa, Helsinkiä ja lopulta Tamperetta. Pojan matkalaukku jäi jonnekin matkan varrelle, mutta palasi lopulta kotiin muutaman päivän reissua jatkettuaan

Matkamme oli kyselyideni perusteella onnistunut, mahtavaksikin kehuttu kokonaisuus. Pienestä koti- ja lemmikki-ikävästä päätellen myös matkapäiviä oli riittävästi. Selvisimme myös ilman suuria kommelluksia ja taskuvarkauksia, autokin säilyi naarmuttomana kapeista kujista ja katuformulointia harrastavista paikallisista huolimatta. 

Budjetti kyllä ylittyi lopulta moninkertaisesti, mutta jotenkin se hintalappu aina unohtuu, kun kyselen jälkikasvulta mietteitä matkastamme. Köyhyyteen turtuneelle porukalle parin viikon matka Ikuiseen kaupunkiin ja Sardinian paratiisisaarelle oli toivottavasti unohtumaton kokemus, ja muisto, joka jää.