perjantai 4. lokakuuta 2019

Syksy

Syksy on täällä ja henkitoreiset lehdet. Kesä riutuu pois, palaa kirkuen loppuun räikeissä väreissä. Vasten tahtoaan luopuvat lehdistään, eivät tahtoisi antaa, mutta tyhjä on lehmuksen tahto. 
Lauhkeimmat meistä kiertyisivät kiinni runkoon, halaisivat koppisiemenelliselle jaksut, mutta modernina ihmisenä minä suosittelen koivikolle Maria Nordinin puupää-kurssia, josta monet ovat löytäneet avun latva-alueen ongelmiinsa. 

Kuulas on kaunista, värikäs silmien sokeria. Harmi vain, että syksy ei taaskaan saapunut kirkkain mielin. Tällä kertaa vihmoo räntää, ruska samenee ja hukkuu suttuun. Lehtipesäksi naamioitunut lätäkkö on kiinnostunut lenkkaristani, nikkailee, kuiskii, astu minuun kuin mureaan tammaan. 
Sataa räntää, sataa syvälle. Ei taas tätä, ei vielä. 

Smirren lempireitti kulkee nurmialueita myötäillen Näsijärven rantaan. Hellään kesään tottunut pumpuliluoti vain on ihmeissään, kun huuraan kiristynyt nurmi nipistelee anturoita. 
Sorsia majoittanut laituri on nyt autio. Kurkistamme veteen, jossa särki jäähtyy. Mieli ei tee pidemmälle, ajatukseni tekevät lohduttavan mutkan Sardiniaan. 
Puhuri raatelee, kulkee lävitsemme kuin hyinen kulkutauti. Koiran joululahjalistaan kirjataan töppöset ja lämmin takki. Itse tyytyisin matkalahjakorttiin, joku seuraksi ja sylissäni mereen. Lasipohjamökki, lämpöä ja leijuvat rauskut. Ei ole liikoja pyydetty, mutta sukkia saan ja suklaata omiin tarpeisiin. 

Kesä meni ilman suuria päiväkirjamerkintöjä. Loppukesälle suunnittelemani Kreikka vaihtui irtisanomisen myötä haaveeksi toisten joukkoon. Messuilta hankkimani saaristolomaesitteet lensivät aurassa paperinkeräykseen, mökkeily typistyi muutamaan käyntiin ja helteiden toivottomaan odotteluun. 
Aina oli muka jotakin, kiire jostakin, jonnekin. Ensi viikolla tehdään, mennään niin että muistetaan kun lokakuu painaa ja valot sammuvat. 

Enpäs valita, ainakaan enempää. Sateenkin on kai joskus loputtava, valosta otan irti sen vähän mitä jakoon tulee. Tiedossa on mukava retki hieman etelämpään ja lasten syysloman leppoisat päivät. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti