Mitä kirjoittaa, kun haluaisi kirjoittaa kaikkea? Miten valita kaikista mahdollisista aiheista vain yksi? Vai olisiko hyötyä kirjoittaa kahta erilaista tarinaa kerralla? Mieli halajaisi kirjoittaa vakava-aiheista elämänmittaista aikuisten kirjaa, jossa on mukana surua ja rosoa ja rinnakkain eteneviä tarinoita. Sydän haluaisi luoda lasten ja nuorten seikkailun, jossa on mukana luontoa, eläimiä ja vanhan ajan arvoja kunnioittava kunnon tarina ystävyydestä. Johonkin väliin himoan kirjoittaa myös liiankin lennokasta mielikuvituksesta kuplivaa huumoria (omasta mielestäni), jolle ainakin itse nauran. En tiedä mikä tyylisuunnista on vaikein, mutta valinta osui keskimmäiseen.
Luin lapsena paljon ja rakastin hyviä tarinoita. Parhaita olivat tarinat, joiden taitavasti punottu juoni heitteli tasaisin väliajoin eteeni houkutusporkkanoita ja tuntui kuin pinnan alla muhisi koko ajan jotakin vieläkin suurempaa ja mielenkiintoisempaa. Ensimmäinen luku olisi hyvä, mutta seuraava olisi aina parempi, lopun niputtaessa kasaan kaikki aikaisemmat mysteerit, paljastaen yllättävän loppusalaisuuden. Sellaista kirjaa ei saa laskettua käsistänsä, ennen kuin viimeinenkin taianomainen sana on luettu. Yritän siis luoda sellaisen, hetki vain!
Lasten- ja nuortenkirja siis. Mielen vakava-aiheinen hinku puskee kuitenkin myös itsensä väkisin läpi kirjan sivuille, mutta saako nuortenkirjassa olla vakavaa asiaa ja kuinka paljon? Meneekö himoni kirjoittaa liian aikuismaisesti yli ja sotkee kerronnan tasapainon? Äh, liikaa ristiriitaisia ajatuksia ja ideoita! Tapani mukaan mietin ja puntaroin liiaksi asioita, täytyy ehkä antaa vaan sanojen tulla.
Tarinani, tai ainakin yritykseni, on suuri seikkailu. Mukaan mahdutan itselleni tärkeitä asioita, kuten metsää, eläimiä ja luontoa. Kantavana voimana on ystävyys, huumori ja lennokkaasti etenevä kaunis tarina, jossa pienestä voi kasvaa jotakin suurta. Mielessäni tarina on valmis ja mahtava, asettukoon kirjaimet paperille nyt suopeasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti