Ketusta

Ajatus lämpeni lopulta samanaikaisesti ulkoilman kanssa, kun marraskuinen vesisade huuhtoi lumet ja pahasti huolestuttaneen sanajumini katuojaan. Molemmat saavat minun puolestani pysyä poissa lopputalven.
Lataamani aseet tehosivat myös. Siilikirja oli lopulta liian pehmeäpiikkinen, eikä nostattanut vielä sen kummempia ajatuksia. Muukalainen sai jo jotakin liikkeelle, vaikka juoni nyykähti napakan alun jälkeen kalsean linnan käytäville. Lopullisesti sanavarasto löytyi jälleen uudelleen luetun Kantajan sekä Juoksuhaudantien jälkeen.
Tavallisenkin asian voi näköjään sanoa epätavallisesti, Hotakaisen kynänjälki on sopivasti herkkää ja hauskaa. Olenkin yrittänyt löytää muita samantyylisiä kotimaisia kirjailijoita, mutta vielä ei ole onnistanut. Kaikki testaamani tuntuvat sortuvan liialliseen yrittämiseen. Hienoja sanoja puserretaan kuin ummetuksessa, ja lopputulos on väkisin väännetty ja teennäinen. Siinä missä Hotakaisen siirappi on piilossa rivien sisällä, muilla yli-imelä sanahillo pursuilee liioitellusti jo pinnalla, sotkee suupielet ja suttaa kauluspaidan.
Jatkan etsintöjä. Ei kai voi olla niin, että Hotakainen on ainoa ummetuksesta kärsimätön.

En tiedä miksi toisten kirjoittamat tekstit avaavat myös omia lukkotiloja. Kaikki kirjoittamisen oppaat puhuvat samasta asiasta, lukeminen auttaa kirjoittamaan. Kannustushuuto Kurusta saapui myös täsmälleen oikealla hetkellä ja Kettu pääsi jatkamaan matkaa.
Lisäsin rohkeasti uuden erän pojan toitottamaa fantasiaa, testataanpa jälleen toimiiko. Toivottavasti tasapaino ei keikahda liiankin mielikuvitukselliseksi, en halua eläimistäni taikasauvan heiluttajia.  Onnistuin kuitenkin mielestäni yhdistämään jo aivan kirjan alkusivuilla vihjaamani asian loppusivujen suurempien juonenkäänteiden kanssa ihan mainiosti. Korjausten jälkeen siitä saattaa tulla sitten jo hyväkin. Toivottavasti en liioitellut, testilukijat aikanaan päättäköön.

Nyt saa jo hieman makustella tulevaa. Mieli tekisi lähettää tekstini suoraan eri kirjakustantamoille, jostakin syystä sukulaisille ja ystäville vienti nostaa ihon näppylöille, joihin ei hydrokortisoni tehoa. Ehkä syynä on se, että en usko kustantamoiden kirjastani kiinnostuvan, seula on hurjan tiheä. Ammattilaisten kieltäytyminen ei siis kammota, kun odotuksiakaan ei ole.
Sukulaiset ovatkin sitten eri asia. Siloteltuja kehuja varmasti riittäisi, kun oikeasti miettivät, että tätäkö se on nyt vuoden kirjoittanut?
Tämä marraskuu on kuitenkin totisesti erikoinen. Kävin onnistuneesti kenkäkaupassa enkä tapojeni vastaisesti murehdi mahdollista epäonnistumistani tällä kertaa enempää.  

Kuukauden kirjoitustauko muutti aikatauluja niin, että raakavedoksen pitäisi olla valmiina joulukuun lopussa, toivottavasti hieman aikaisemminkin. Koko kirja on tällä hetkellä ajatuksissani tietynmittaisina rykelminä, enkä malta odottaa, että pääsen itsekin lukemaan sitä aivan alusta asti. Kokonaisuuden on oltava ehyt ja tasaisesti eteenpäin rullaava paketti, hiottavaa riittää. Muistan kuitenkin osan olleen ihan mallikastakin tekstiä, saa nähdä kelpuutanko sitä enää uusintakierroksella. Poikkeuksellisen marraskuun kunniaksi annoin itselleni jopa yhden kehun, pidin tietystä osasta kovastikin.

Tarkistuskierros vienee kuukauden, joten ehkäpä tammikuun lopulla Kettu olisi testilukijoita vailla. Vapaaehtoisia ilmottautujia odotellessa keitän kupillisen teetä.