Piilolihaksia

Nappasin tylsyyden mukaani suihkuun, ajattelin saippuoida sen syrjään.
- Hyi helvetti, se raakaisi ja lorisi lavuaariin. Sulta puuttuu lihakset, se pauhasi vielä rööreissä, kunnes hiljeni. Vesi valui pitkin kaulaani, pirskoutui vatsan kumpareelta pitkin kaakeleita ja litisi tylsyyden perään.
Päätin todistaa tylsyyden olevan väärässä, onhan minulla lihakset oltava, kasaan taittuisin ilman, eikä kantohommat luonnistuisi. Läpsyttelin testimielessä vatsaani niin innokkaasti, että lapset tulivat katsomaan onko minulla joku hätänä.
- Ei hätänä, vastasin, tuumin vatsalihasasioita. Eikös niiden kuuluisi olla näillä seutuvilla?
Eiväthän lapset tietenkään mitään lihaksista tiedä, piirtelevät vain ja kuuruttavat verhojen takana, joten minut jätettiin jälleen yksin hyvinkin nopeasti.
Käsi ei lopulta ole kovin suuri jäsen, mutta piilottaa hauiksen yllättävänkin tehokkaasti. Tunnen jännitettäessä jonkinlaisen muljahduksen, kun käteeni pyöristyy persikan ja vanhan luumun välimuoto. Tylsyys oli oikeassa, minulla ei ole lihaksia.

Torstaina suuntasin salille. Paikka on tuttu, muutama vuosi sitten kävin täällä useamman kerran viikossa. Parissa vuodessa ehtii kuitenkin tapahtua paljon. Sali on laajentanut kulman takaa lisätilaa ja härveleitä on rutkasti enemmän.
Olo on taas kuin aloittelijalla, joka tuijottaa lihaslaitteita epätoivoisena ja yrittää ottaa niistä tolkkua kiertämällä niiden ympärillä pienenevää kehää. Liikkuvia osia näyttää olevan aivan liikaa, erilaisia naruja roikkuu tankojen, nivelien ja painojen välissä enemmän kuin Tampaxin tehtaalla.
Eräs puimurin kokoinen möhkäle tuijottaa minua vapaiden painojen vyöhykkeeltä ja kolistelee kaverinsa kanssa tuhannen kilon rautakimpaleita tieltään. Käännän selkäni tälle sulavaliikkeiselle sauropodille ja yritän keskittyä omaan tekemiseeni.

Laite näyttää aivan selälleen kellahtaneelta koppakuoriaiselta, jonka kintut sojottavat kohti taivasta. Siihen pitäisi asettua ja vatkata itselleen lihas. Punainen kuva kertoo mihin kohtaan kroppaa lihakset pian alkaisivat muodostua, mutta aivan ensimmäiseksi pitäisi löytää istumapaikka kuoriaisen vatsapuolelta. Perse alas ja kintuista kiinni, ennen kuin kukaan näkee.

Selkä- ja vatsalihaslaitteet ovat mukavan selkeitä ja yksinkertaisia, samaten kaipaamani hauiksentekojärjestelmä. Puimuri silppuaa TRX-köysiä palautuspatukoikseen ja virnistelee pahansuovasti minun ja kuoriaisten yhteensopimattomuudelle. Päätän kuitenkin rohkeasti testata mahdollisimman useaa eri laitetta, jospa seuraavalla kerralla osaisin jo niihin asettua.
Laajennetulla osuudella on pitkä tekoruohomatto, jossa piukkapohkeinen neitokainen lykkii jotakin painavaa maton päästä toiseen. Vieressä puhvelimaiset painonnostajat seuraavat pupillit pitkinä työntäjän pyllistelevää menoa ja kääntävät katseensa tämän palatessa. En tiedä, jospa vain kuvittelen kaiken, ehkä vihreä ruoho kiinnostaa pirteällä värillään ja kannustaa laiduntamaan.

Kuuntelen herra Benassin kannustushuutoja kuulokkeista ja mietin samalla Ketun kuulumisia. Se on nyt testissä uusilla lukijoilla, jotka lupasivat suoraa palautetta. Valehtelin osaavani ottaa tylytkin tuomiot vastaan, koska eihän tässä muutakaan reittiä ole. Tämän kierroksen jälkeen tiedänkin jo melko hyvin mitä tehdä seuraavaksi, tiedossa on korjauksia ja kustantamoita.
Huomenna otamme uuden yrityksen mökille. Viime viikonloppuna sorruimme liian hitaaseen lähtöön ilman riittäviä etukäteisvalmisteluja, eivätkä talven lyhyet päivät odota myöhään nukkujia. Varsinkaan jos haluaa tehdä retkensä valoisaan aikaan.

Puhelimessa säilynyt vanha salipäiväkirja ei huijaa, yhtäkään ehjää sarjaa en entisillä ennätyspainoilla saanut tehtyä. Seuraava aamu kuitenkin kertoi, että jossakin hyytelön alla on kyllä lihaksiakin. Ne vain nukkuvat näkymättömissä ja yrittävät kivulla kertoa, että joku liike on osunut oikeaankin paikkaan.
Suihkussa näytän kuitenkin edelleen samalta, kasvatan piilolihaksia. Nehän ne parhaita ovatkin, yllätän kaikki kesällä soutuvauhdillani enkä hätkähdä ylimääräistä ostoskassia. Litra maitoa sinne tai tänne, minä olen pian taas vahva.