Näpsä-Rullava keinahtelee allani pehmeästi. Kuuntelen tuulta, joka on kääntynyt puhaltamaan etelästä. Hetki tuulen kääntyessä on aina tyyni eikä yöksi povattu myrsky vielä näy aalloilla.
Muistelen, kuinka melkein kymmenen vuotta sitten päätin perustaa blogin. Isä oli juuri kuollut ja kaipasin paikkaa johon purkaa ajatuksiani. Isä ei koskaan tunteistaan puhunut, luuli olevansa liian vahva sellaiseen. Hyräili muka huolettomasti, vaikka tuon mutinan alla kiehui. Isä yritti näyttää vain tekaisemansa pinnan, mutta ei ymmärtänyt omaa ohuuttaan.
Me muut kyllä näimme syvemmälle. Näimme rakkauden, jonka rikkinäinen mies tulkitsi vihaksi, surun, joka muuttui tuskaksi ja kaipauksen jostakin paremmasta, jonka vuodet tappoivat epätoivoksi. Lopulta krematorion tulessa paloivat ensin viha ja tuska, sitten vasta isäni. Suru ja kaipaus eivät palaneet, ne siirtyivät seuraaville.
Olen paljon velkaa tuolle tuntemattomalle, joka aikoinaan löysi blogini ja päätti vinkata siitä tuntemalleen kustannustoimittajalle. Hän näki mitättömissä kirjoituksissani jotakin suurempaa, lauseita, jotka kuulemma sopisivat kirjan sivuille.
En vieläkään tiedä kuka tuo tuntematon oli, mutta käymäni puhelinkeskustelun muistan ikuisesti. Se muutti kaiken.
Hetken yritin kirjoittaa muiden töiden ohella, mutta Kotiinpaluun ja Ukkovuorten kuninkaan jälkeen ymmärsin, että kirjoittaminen häiritsee liikaa oikeiden töiden tekoa ja sama toisinpäin. Pomo oli ihmeen ymmärtäväinen. Olin kuulemma jälleen höpissyt jotakin Verisilmästä, eivätkä lupaavasti Cappuccino Beige-väristä innostuneet Octavia-asiakkaat päässeet enää takaisin kaupanteon hurmokseen. Pomo sanoi vain, ettei kauppa ole minun paikkani, palaa hyvä mies Tuulenpesään, niin saamme vihdoinkin kuulla myös emon tarinan.
Numerot eivät valehtele, mutta silti minun on vaikea uskoa kustantajaani. Elätän perheeni kirjoittamisella. Moni kuulemma löysi Ketun vasta sen kolmannessa osassa, mutta vuonna 2017 julkaistusta ensimmäisestä kirjasta on jouduttu ottamaan jälleen uusi painos. En muista kuinka mones on tällä hetkellä menossa, minulle riitti vain tieto, että saisin vihdoinkin ostettua tämän laiturin.
En tiedä miksi aikuisetkin ostavat lapsille kirjoittamaani teosta, tai miksi sen eri osat keikkuvat edelleen kirjaston varatuimpien kärkipaikoilla. Aamulehden toimittaja kyllä mainitsi, että lapset löytävät Ketusta mukavan seikkailun eläinten matkassa, nuoret saavat siitä rohkaisua oman itsensä etsimiseen ja aikuiset näkevät myös rivien välit.
Jussi myy edelleen hyvin. Aloitin sen kirjoittamisen samoihin aikoihin Ketun kanssa, mutta kypsyminen valmiiksi romaaniksi vei lopulta liki kuusi vuotta. Julkaisuvuosi 2021 oli hektisyydessään jotenkin sekava, mutta en koskaan unohda Hotakaisen puhetta palkitsemistilaisuudessani, tai kuinka Rytisalo minua halatessaan kuiskasi itkeneensä sanoilleni.
En yleensä pidä puhelinta mukanani mökillä, varsinkaan sen jälkeen, kun Tervo alkoi tykittää tekstiviesteillä. Tyytyköön vain odottamaan muiden mukana, Tammioven takana valmistuu vasta loppuvuodesta.
Järvenselän yli vastatuuleen puskeva ukkospilvi saavuttaa hiljakseen tyvenen rajan, eikä Näsijärvi hetkeen tiedä mihin suuntaan aaltoilisi. Minä olen kuitenkin vihdoin valon puolella, siellä missä minä määrään tuulen suunnan.
- Hei, herätys. Kysyn vielä uudelleen, koska näytit jotenkin nukahtaneen. Kysyin, että missä näet itsesi viiden vuoden päästä? Sinulla ei ole koulutusta oikein mihinkään. Trukkikortti vuodelta 2005, luovan kirjoittamisen kurssi 2017, sekalaisia keikkoja myyjänä. Ei tuolla vielä kuuhun mennä, noin Kummelia lainatakseni.
- Juu, sori. Nukuin huonosti ja näin outoa unta. Se tuntuu edelleen jatkuvan.
- Aivan. Niinkuin sanoin, tällä hetkellä tilanne on huono. Virontörmänkadulla olisi tuuraajan paikka, kahtena päivänä viikossa. Sinullahan on jo kokemusta rappusiivouksesta, vuodesta 2018 lähtien lyhyitä sijaisuuksia. Tesoma on vähän villimpi paikka, mutta kyllä nistienkin kanssa pärjää. Sinähän olet tuollainen supliikkimies, sellaiset menestyy kyllä aina. Mutta ei nappeja korville työaikana, äläkä pysähdy haaveilemaan, ei se sinua minnekään johdata. Mitäs sanot? Kyllä tämäkin työ aina karenssia parempi vaihtoehto on. Vai onko sinulla jotakin muuta mielessäsi?
Talvikenkäni ovat valuttaneet lattialle mutaisan lammikon, jossa kengännauhat makaavat kuin hukkuneena. Annan niiden olla. Ikkunan alla humisee Hatanpään valtatie, joka peittyy hiljakseen loskaan.
- Ei, ei ole muuta. Otan sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti