keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Rannalla


Mökkien ja maakolojen suuaukoilla käy innokas tohke. Ovikivet vyörytetään syrjään, pimeään tottuneet silmät vuotavat hetken vettä. Lämpö heilahtaa kerralla kalpeille kasvoille. Valo yltää talvipesien taaimmaisiin nurkkiin, saa pölyn kimmeltämään kultaisena, kun vanhat pehkut lakaistaan ulos. Tuulikin on muuttunut. Yhtäkkiä se käy hellästi, ei pure eikä pistele. 

Miehet viimeistelevät Björn Ironside-kampauksensa, etsivät footbagit ja frisbeet ja ahtavat kaiken Bemarin takakonttiin. Naiset raapivat sammaleet sääristään, nappaavat hyllystä Diana Gabaldonin kirjan ja toivovat takakonttinsa mahtuvan viimevuotisiin bikineihin. 

Kaupunkilaiset ovat huomanneet kesän tulleen. 

Värittömiä ovat rintafileet näin pitkän ja kylmän kevään jälkeen. Ilmassa tuoksuu aurinkorasva, hiessä väljähtäneet hajuvedet ja palava maalarinvalkoinen iho. Miehet esittelevät osaamistaan palloilla ja toivovat taitavien liikesarjojen painuvan unohtumattomasti peliä seuraavien naisten mieliin ja herättävän lisäkysymyksiä muista kyvyistä. 
Naiset kikattavat ja kuvaavat toisiaan jokaisesta mahdollisesta kulmasta. Suosituin näyttäisi olevan selällään napattu otos omista varpaista, taustalla sininen järvi. Huolellisesta sommittelusta päätellen kuvaan mahdutettiin mukaan vesipullo, kyljelleen aseteltu rasvaputkilo, jonkinlainen hedelmä ja kirja. 

Pehmoinen hiekkaosuus on varattu rusketusta hakeville. Keskellä rantaa pötköttää yksinäinen mies, joka on koteloitunut maha kohti mannerlaattoja. Vaaleakuorisen lihasuikaleen selkäkarvat keinahtelevat tuulessa kuin ruskea niitty. Muuta liikettä en tässä takkuturkkisessa ihmistoukassa havaitse. Ehkä tavoitteena on tasainen uni ja rapumainen värisävy. 

Ilma seisoo, mutta niin taitaa tehdä joku muukin. Rannan ja siinä kauniisti kypsyvien naisten välissä puikkelehtii luontokuvauksesta kiinnostunut partahai, jonka kännykkäkamera surraa koko pitkän matkan hiekkaosuuden päästä toiseen, kallistuen aina sopivasti kohti uneliaina lepääviä neitosia. Miehen väljissä shortseissa muljahteleva häntä heiluu kuin noutajalla.
Lopulta jokaisen naisen ympärillä pyörähdettyään miehen biologinen kompassineula löytää todellisen pohjoisen. Kuvanvakaimella varustettu lihamestari ottaa vielä liian teatraalisesti kuvan Pyhäjärvestä ja sukeltaa metsän suojiin. 
Voin toki olla väärässäkin. Ehkä Ahjolan kuvataidekurssin läpikäynyt mies oli vain aidosti kiinnostunut kesäisen päivän tarjoamista suloista, kaipasi kiihkeästi edes silmäystä vesirajasta tai tuntumaa kumpareista ja oli tavoitteen täyttyessä ilosta jäykkänä. 

Seuraamme pojan kanssa Pyynikin uimarannan vilskettä muutaman tunnin. Tarkoitus oli alun perin tulla pikaisesti kolikkojahtiin, mutta lopulta emme kehdanneet heilua laitteinemme kuin pienen hetken hieman syrjemmässä. 
Pikatutkimus kuitenkin rikastuttaa meitä melkein neljällä eurolla ja viidellä markalla, joten luonnollisesti päätämme palkita vaivannäkömme kahdeksalla eurolla jäätelöä. Hommahan oli taas selvää säästöä. 

Viereemme äheltää vanhempi herrasmies, jolla on kourassaan neljällä eurolla vaniljaa. Nopeasti vanhus kysäisee metallinpaljastimesta ja mainitsee isänsä etsineen myös metallia. Isä toimi kuulemma lääkärinä sodassa, mutta ei tarvinnut etsimiseen laitteita. Riitti, kun riisui miehen ja etsi lihasta verta vuotavan reiän. 
Vanhus nuolee vaniljaa ja huokailee pikkuruisille kangaskappaleille, jotka eivät millään riitä kahlitsemaan ohi tytisevän ladyn vapaaksi kaipaavia rintoja.

- Tykkäätkös jo katsella kauniita naisia? vanhus kysyy ja suuntaa tietysti kysymyksensä pojalleni.
Kyllähän minä, vastaan poikani puolesta, ja yritän olla vitsikäs. Kuulen miehen rattaiden kuoriutuvan ruosteesta, kun tämä yrittää päättää olenko hauska vai ainoastaan tyhmä.
- Pojaltahan minä, yrittää vanhus varovaisesti oikaista, pääsee tötterössään vohveliin saakka ja poistuu. Pojaltahan minä, kuulen vielä kaukaa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti