Armas aika joutui, vaikka kyyti oli kylmää ja legginsit liian ohuita. Juhlan päättävässä laulussa toivotettiin tervetulleeksi suloinen suvi, eikä samaan aikaan ikkunapeltejä hakkaava raekuurokaan onnistunut jäätämään toiveikasta tunnelmaa. Auton lämpömittari osoitti hellekesän alkaneen lukemista 4,8.
Tulikin heti varsin juhannuksinen olo.
Selailin todistusten ohessa myös koulun vuosikertomusvihkosta. "Yksilönä yhteisössä, yhteisessä maailmassa, yhteisen auringon alla olennot tuhannet, jotka kaikki saavat elää arvokkaana ja omaa polkuaan taivaltavana."
Toivottavasti lapset jaksavat vielä uskoa, itselläni on uutisten jälkeen taas hieman hankaluuksia.
Omassa kierossa mielessäni näen vihkosessa mainitun kulttuurimatkan Amsterdamiin tyystin erilaisena, kuin mitä lehdykkään oli kehdattu painaa. Hutikutina ohitseni surahti myös hieno kertomus "Ystävyyden puutarha", joka mielestäni sopisi uuden tositelevisio-ohjelman nimeksi.
Sarjaan kerättäisiin tietenkin liuta vanhoja konkareita, jotka jo aikaisempina vuosina ovat antaneet kaikkensa erilaisissa kartanoissa ja kiimasaarilla. Tuottaja ei tietenkään halua astua rantahiekan vanhoihin perseenpainaumiin, vaan pystypäin etsii bungaloweihin uusia jäljenjättäjiä.
Onneksi pääkaupunkiseutu tursuaakin näitä rakkaudennälkäisiä lifestyle-lumoojia, joiden selfietikku sojottaa aina kohti belfietä ja nilkkojen vaistonvarainen suunta on kohti taivasta. Tulevaisuudenhaaveet ovatkin korkealla, aina siellä lehtihyllyn ylärivissä asti, jossa omat kasvot koristavat Seiskan tahmaista kantta, ohjelman nimi bikinien alaosaa.
Tässä vaiheessa vaimo kehottaa taas hakeutumaan hoitoon. Otan kehotuksen vakavasti.
Kersat ovat siis kesälomalla. Olen edelleenkin niin onneton sanantuottaja, että tarvitsen hiljaisuutta elävän tekstin luomiseen. Kämppä on aivan liian vähäneliöinen hiljaisen sopen löytämiseksi, kun ylienergiset mukulat nuuhostavat perässäni kuin vihikoirat ja vinkuvat ruokaa.
Jussi siis jumittaa, mutta onneksi juonikuviot etenevät edes ajatuksissani.
Taas niityt vihannoivat, ja me elämme kuin pellossa. Ainakin osan päivästä, koska saimme siihen luvan paikalliselta maanviljelijältä. Sunnuntaina pääsimme tutkimaan itä-Tamperelaista peltoa metallinpaljastimella, toiveenamme tietenkin vanhat kolikot. Vanhin oli kuitenkin vain 1940-luvulta, joten tavotteisiin ei kolikoiden osalta päästy.
Musketin ammukseksi epäileväni pallero paljastui tarkemmalla tutkimuksella sisällisodan aikaiseksi shrapnellikranaatin kuulaksi, joten vanhin löytömme pyörii edelleen siinä sadan vuoden hujakoilla. Katsotaan muuttuuko asia tulevana viikonloppuna Kurussa, jossa puut metsän huminoivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti