Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) aulassa on erikoisvalmisteinen hissi. Se ei kuljeta ennalta valittua matkustajaansa sinne minne tämä haluaa, vaan sinne minne hän ansaitsee päästä.
Se taisi olla maanantai. Avustajan työpäivä oli juuri alkamassa, mutta tällä kertaa Marimekko kutitteli yllä jotenkin eri tavalla. Eikä se johtunut siitä saunaillasta, tämä kihelmöinti oli erilaista.
Tunne oli hieman samanlainen kuin joskus lapsena kauan sitten. Juuri ennen joulua, kun kaikesta pelottelusta huolimatta tiesi, että pukki kyllä tulee, vaikka ymmärsit olleesi tuhma.
Vielä itse maksetun halpis-Avonin sävyttämille huulille levisi hymyn hitunen.
Hissin ovet avautuvat juuri sovitulla hetkellä. Avustaja on kulkenut samalla hissillä ennenkin, mutta tällä kertaa se on jotenkin erilainen. Onko se aina ollut tällainen, kuin kullalla sivelty? Sisään astuessaan avustajasta tuntuu kuin itsekin olisi kullitettu.
Ylimmässä nappulassa palaa valo, kerros on valmiiksi valittu. Ihmiset tuijottavat. Yhtäkkiä avustajasta tuntuu kuin pitäisi jotenkin jättää hyvästit alimman kerroksen väelle. Antaa heidän vielä kerran muistella kaikkia yhteisiä vuosia hänen kanssaan, sallia heidän yrittää halata ja sanoa heille vilpittömästi ”olkaa hyvä.”
Nopeasti avustaja poimiikin väkijoukosta ne kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat kasvot. Peili vastaa katseeseen välittömästi, ja ovet sulkeutuvat.
Matka pilviin on yllättävän pitkä. Hieman tylsäkin, mutta ehtiipähän ajatella syvällisiä ja muistella sitä valtavaa työn määrää ja ponnisteluita mitä pääjohtajan ystäväksi pääseminen oli vaatinut. Ylpeänä avustaja muistaa myös kuinka ylijohtajan tittelistä kisatessaan päihitti jokaisen kilpailijansa, jolla oli väärä kaveripiiri. Hakuprosessi oli rehti ja avoin kaikille, joille siitä kerrottiin.
Hissi suhisee liki äänettömästi ylöspäin. Alempiin kerroksiin unohtuvat kaikki kateelliset ja niihin perinteisiin uratikapuihin takertuneet.
Hah! Avustaja naurahtaa lempeästi, rakkaita ja pian entisiä työtovereitaan lämmöllä muistaen. Peilissä virnistävä hahmo näyttää keskisormea ovea kohti.
Perillä! Ovet avautuvat. Tavalliseen valoon tottuneen avustajan silmät häikäistyvät hetkeksi valkoisen marmorin kirkkaudesta, mutta niinhän se Jeesuskin taivaaseen tutustui. Paremmilla ihmisillä aistitkin onneksi toimivat nopeasti. ”Ovatpa silmänikin pätevät”, avustaja miettii ja ilahtuu jälleen uudesta kehon osasta, joka on valmis antautumaan tulevan johtajuuden vaatimuksille.
Avustaja tarkastelee aulaa, jonka kulmassa on valmiiksi kalustettu työhuone. Oveen on kiinnitetty arvokkaan näköisellä fontilla koristeltu kyltti, ”Ylijohtaja.”
Mahonkipöytä notkuu herkkuja maailman joka kolkasta. Sushia suoraan Japanin syvistä vesistä, injera-leipää Etiopian savuisilta ruokatoreilta. Viikunoiden väliin on aseteltu kirje ja musta Mastercard.
”Tässä on sinulle toisten rahat. Käytä omatuntosi mukaan. Matkustele sen verran kuin oikealta tuntuu. Maailma on kaunis tähän aikaan vuodesta, laitetaan sinne joku seminaari.
Lentopisteet ovat sinua varten. Hanki itsellesi tavaraa ja hyödykkeitä, korjaa ja kaunistu!
Varaudu kuitenkin kateuteen, rahvas on kamala asia. Se kadehtii ja kyttää ja syyttää lopulta sinua omista tekosistasi. Silloin älä myönnä mitään! Kierrä ja kaarra kuin Finnair kaukoidän reissuillasi.
Puhu epäselvästi Shakespearia lainaten. Sivistymättömät hämääntyvät aina siitä, että olet opetellut ulkoa lauseita.
Syytä aina muita, varsinkin alaisiasi.
Ongelmien ja käräjätuomioiden kasautuessa tärkeintä on, että itse uskot olevasi kaikkeen syytön, viaton marttyyri ja noitamaisten vainojen väärinymmärretty uhri. Sinä olet asemasi ja kaikki siihen kuulumattomat laittomuudetkin ansainnut.
Sillä totta totisesti, sinä osaat ranskaa.”
