Tasapainossa

Kun elämässä on liian pienet ympyrät, lopulta käy köpelösti. Sitä kiertää liian pientä kehää, maahan jää vain omat jäljet. Mietit ja pohdiskelet joka kierroksella samoja asioita. Onnistut ehkä jättämään välillä yhden ongelman taaksesi, vain kompastuaksesi siihen seuraavalla kierroksella uudelleen. Lopulta kehässä olet vain sinä ja kaikki sinne raahaamasi moska.

Tamppasin kesäkuun alun ympyrää, pää sumussa, jalat tervassa. Vaikka pääni on iso, se on sisältä pieni. Se yksinkertaisesti tuli täyteen, enkä löytänyt toimivaa kuona-aineksen poistoaukkoa.

En syytä kaikilta osin päätäni, ei se osannut odottaa tällaista. Se toimi aivan mainiosti vielä viime vuonna. Se muisti asioita ja räpäytteli silmiä juuri oikeilla hetkillä, kääntyi aina mukanani menosuuntaan.
Liian paljon kerralla siis, varmaankin. Suojasin päätä talvella pakkasilta ja kesällä hirvikärpäsiltä, mutta en osannut suojata sitä elämän liian isoilta, kerralla sisään vyöryviltä ongelmilta.

Reitti sumusta oli lopulta yksinkertainen, noidankehään piti saada joku muukin. Jonkun toisen pää ja sen tuoreet ajatukset. Perhe, puhelu enolle, reissu Helsinkiin, pakkaslokero täynnä Pure Applea. Juhannus.

Kokossa voi polttaa puutavaran lisäksi ajatuksia. Erilaiset pettymykset, huolet ja vitutukset palavat kuumasti ja pitkään. Suru ei pala, mutta kun kipinät nousivat korkealle, isälle asti, huomasin että se vähenee.

Mieli on pitkästä aikaa suurin piirtein tasapainossa. Vaikka pää tuntui täydeltä, se oli vain täynnä vääriä asioita, jotka tarttuivat kiinni kipeästi kuin lego jalkapohjaan. Oli myös vain myönnettävä, että minun hommani on tällä hetkellä kirjoittaminen, muut työt saavat nyt hetken odottaa. Asian myöntäminen avasi samalla myös uuden odottamattoman oven. Aloitin toisen kirjan, joka etenee sopuisasti Ketun kanssa. Ei kehää, vaan vierekkäin.