Ruskea hahmo seisoo äänettömänä sänkyni vieressä. Se ei hengitä, ei hievahda. Tunnen sen sieluttomat silmät selässäni, johon hiestä märkä peitto on liimaantunut kiinni. Hahmo kurottaa itsensä sänkyni päälle. Tunnen sen leijuvan ylläni, vaikka se seisoo edelleen takanani. Herään, ja hahmo on poissa.
Käännän kylkeä. Lakana yrittää seurata mukana. Revin peiton ulos kuorestaan ja jatkan pelkällä pussilakanalla. Kehoni on hereillä, mutta pää unessa. Silmät jatkavat siitä mihin unessa jäivät ja ovat näkevinään paikan, jossa hahmo hetki sitten seisoi, sängyn ja seinän välissä. Asennon vaihto auttaa, hahmo ei palaa.
Jossakin vaiheessa olen kuitenkin kierähtänyt jälleen ympäri, selkä kohti seinää. Nyt näen vierailijan paremmin. Se on kuivettunut, ruskea ruumis, joka näkee minut ilman silmiä ja seisoo takanani ilman jalkoja. En erota kasvoja, mutta niissä on silti etäisesti jotakin tuttua. Yritän saada niistä selvän, mutta ääriviivat pysyvät sumussa. Jostakin ruumiin seasta kurottaa käsi, joka liukuu hentoisen udun läpi ylleni ja jää siihen. Herään juuri ennen kuin se koskettaa minua.
Tyyny on märkä ja kylmä, joten käännän sen. Huoneessa leijuu outo tunnelma, vaikka olen ilmeisestikin jälleen hereillä. Muistan asennonvaihdon auttaneen, joten testaan jälleen toista kylkeä ja toivon parempaa loppuyötä. Oikealla kyljellä uni on syvää ja mustaa, rauhallista, mutta harmikseni en pysy siinä taaskaan kovin pitkään.
Sama kuvio toistuu läpi tuskaisen yön. Kasvoton hahmo seisoo takanani aamuun asti. Sen on kuin sekoitus muumiota ja suoruumista, mutta kuitenkin vailla selkeää muotoa. Aivan kuin se olisi osittain kanssani tässä maailmassa, vaikka kuuluu jo seuraavaan. Se haluaisi paljastaa minulle kasvonsa, mutta ei pysty, siihen sillä ei ole lupaa. Näen vain sen, minkä minun sallitaan nähdä. En tunne mitään, mutta käteni ovat silti kananlihalla.
Ruumiista ilmestyy jälleen käsi, joka kulkee kuin pitkänkin matkan ajan ja avaruuden halki, kunnes pysähtyy lopulta äänettömästi päälleni. Hetken olemme samassa ajassa ja paikassa, minä ja kuollut. Aivan kun puhuisimme jotakin, mutta en tiedä mitä. Sen viesti saapuu liian kaukaa, paikasta jossa sanoilla ei ole enää merkitystä.
Herään samaan uneen, samassa unen kohdassa seitsemän kertaa ja aina vasemmalla kyljelläni. Uni toistuu täsmälleen samanlaisena, ja alkaa samasta kohdasta. Jokaisella kerralla käsi viipyy kuitenkin ylläni aina hetken pidempään, kunnes lopulta ymmärrän sen välittämää sanomaa. Tiedän kuka hahmo on ja miksi se on täällä, paikassa jonka joutui jo jättämään. Aamulla en vain enää muista sitä.
___________
Kersana näin useasti pahoja unia. Muistan unet lohikäärmeistä ja erilaisista hirviöistä, näin painajaisia jopa Muppet Shown hahmoista. Aikuisena painostavat unet ovat jääneet vähemmälle, kun tilalle ovat tulleet arkisemmat huolenaiheet.
En tiedä mistä mielikuvituksen syrjäkulmasta kyseinen uni yhtäkkiä ilmestyi, mutta olihan se mielenkiintoista vaihtelua. Harvemmin sitä kuitenkaan näkee täsmälleen samaa unta koko yön, usein pitkät unet sekoittuvat lopulta hölmöksi ja sekavaksi massaksi, jossa ainakin itselläni yhdistyy usein lapsuuden seikkailut ja nykypäivä. Usein ne myös unohtuvat nopeasti, niinkuin hölmöjen unien kuuluukin.
Jostakin syystä tämä uni kuitenkin pysyy mielessäni niin tiiviinä, että se tuntuu oikealta muistolta. Muistijälki on vain jotenkin erilainen, aivan kuin se olisi valmiina luotu päähäni joskus kauan sitten eikä sitä keskustelua käyty makuuhuoneessani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti