tiistai 2. elokuuta 2016

Liian lyhyt kesä

Arki tuli, vaikka en pyytänyt. Vähän niin kuin anoppi, tai joku muu viheliäinen mörri. Anopista tosin pääsee eroon, kun hakee takapihan luudan etuovelle, siihen sen kumisten kenkien viereen vihjeeksi. En tiedä liisikö kotiin, mutta niin lujaa lähti, että kutimetkin jäi.  

Elokuukin tuli ja vei vaimon töihin. Ilmeisen vastentahtoisesti meni, murisi mennessään jotakin, joka ei sovi neidon suuhun. Kesäinen mekko keinahteli somasti, mutta suu päästeli sopimattomia. En nähnyt uskalsiko bussikuski ottaa kyytiin. Ilmeisesti, koska tyytymätön ärinä pikku hiljaa vaimeni.

Lapsetkin alkavat panikoida. Ensimmäinen koulupäivä ilmestyi näkyviin kalenterin lehdykän käännähtäessä. Käänsivät pari kertaa takaisin heinäkuulle, kuin väijyvää syksyä huijatakseen. Mainospostit tarjoavat penaaleita ja kyniä, reppuja ja viivaimia, ei sitä pakoon pääse yhdellä kalenteritempulla. Mainosten lapset tosin eivät näytä pitävän koulun alkua pahana asiana. Hymyilevät ja nauravat harpit kourassa, kun kohta pääsee tussaamaan.

Eihän nyt vielä syksy ole, mutta miksi sitten tuntuu siltä? Ehkä liian moni asia loppuu elokuussa, pudotus arkeen on kova. Viikko sitten uitiin mökillä ja nyt mietitään lukujärjestyksiä ja työvuorolistoja. No, ainakaan sade ei loppunut, täytyy repiä iloa siitä.

Tekisi mieli valittaa jollekin kesän lyhyydestä. Kaikki perheen yhteiset suunnitelmat on tehtävä lomakaudelle, muutaman viikon jaksolle. Mikään ei vaan mene yhtä varmasti pieleen kuin tarkat suunnitelmat.
Särkänniemessä oltiin kun satoi. Siellähän lennät Troikassa keskellä monsuunipilveä ja nielet sadevettä niin että koko ajan kusettaa. Ei tosin ollut äkäisiä ampiaisia häiritsemässä ilmatilaa, kun minä ja sadepilvi olimme hetken aikaa yhtä.

Patikkareissulle valittiin mahdollisimman ahdistava helle, josta varsinkin paarmat pitivät. Metsälampi kutsui uimaan, mutta vesirajassa muljahteleva, käpykakun kokoinen koiranpaska kehotti jatkamaan matkaa. Pelkäsin, että pienen lammen hennot aallot eivät jaksa rikkoa tuon kokoista kinosta, sehän kuplisi siinä vielä syksylläkin. Sain puunparruilla lötjäkkeen pois pinnan alta ja kasattua kuusen juurelle. Siellä se edelleen tuijottaa kuin erittäin väärän värinen lumiukko.

Yritin mennä Tampereen yöhön musiikkifestareille, mutta tietenkin tauti tahtoi mukaan. Tarkalleen lauantaiaamuna nieluputkistoon ripustautui jonkinlainen sekamelska siiliä ja nokkosta, jotka aina nielaistessa hinasivat kurkussa edestakaisin. Yritin huuhtoa kirvelevää pirulaista irti viinaksilla, mutta se vei vain muistin. Sunnuntaiaamuna olin siis tietämätön edellisillasta, mutta onneksi kurkkutauti oli saanut yhdessä sykkivän ystävän päänsärystä.

Monet ilakoivat jo elokuun pimenevistä illoista. Itse jatkaisin valoa ja lämpöä pitkälle eteenpäin. Tuntuu vain niin hurjan lyhyeltä, jos kunnon kesää riittää vain kahdeksi kuukaudeksi. Ehkä olen kuitenkin liian ajoissa syksyisten ajatusteni kanssa, voihan elokuu vielä olla helteinenkin. Pahoittelut vielä anopille, joka on oikeasti erittäin mukava. Ensi kerralla varmistan, että lähtöhetkellä tuuli on myötäinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti