torstai 22. syyskuuta 2016

Ilmansuuntia

Pohjoinen viima on taas täällä, eikä enää yhtäkkiä olekaan liian aikaista kirota syksyä. Alakerrassa unohtui ikkuna auki yön ajaksi ja kämppä muistuttaa lämpötilaltaan iglua. Istumme kuin eskimot aamupalalle. Ei muuta kun pari ruijanpallasta pannulle, karibunnahka hartioille ja kersat koulutielle.
En ole kuitenkaan ainoa kesään jumittanut inuiitti. Ulkona on kylmyyttä vain muutaman asteen verran, mutta vastaan kävelee mies shortseissa ja lyhythihaisessa kauluspaidassa. Ruskettuneita jalkoja värjää vielä jäähtynyt muisto auringon lämmöstä, ja jostakin pystyyn nostetun kauluksen uumenista höyryää hengitys. Oletan flunssakauden alkavan tästä.

Syksystä ja ensimmäisistä yöpakkasista muistuttaa myös ärsyttävä vihreä johdonluikero, jonka kanssa saa taas kohta taistella, mikäli haluaa autoansa esilämmittää. Jääraappojen ja sisätilalämppärin hakeminen varastosta on kuin lähestyvälle talvelle luovuttamista. Sen teen vasta, kun ikkunat on jäässä ja yritän parina aamuna kynsillä raaputella jäätä lasista.

Kurjet riuhtovat itsensä etelään, mieli tekisi huiskia perässä. Siipiä ei kuitenkaan ole ja lennän yhtä huonosti kuin nahkapäällysteinen nandu. Luotan siis Skodaan ja lähden Espooseen. Etelässä se on sekin, vaikka rusketusta on ehkä turha odottaa. Odotan kuitenkin meriaamiaista ja hyvää musiikkia, laadukasta jutustelua ja pleikkarifutista.
Teimme edellisestä päänsärystä viisastuneina kaverin kanssa sopimuksen pysyä tällä kertaa erossa shottien lumosta ja hankkia vain hyvän olon miedommilla. Uskon sopimuksen pitävän yhtä huonosti kuin aikaisemminkin.

Kaakossa odottaa Kaukajärvi, ainakin nykyisestä asuinpaikastamme katsottuna. Löysimme vihdoinkin sopivan uuden asunnon ja homeiset hengitysilmat saavat jäädä Irjalaan. Viimeinen vuosi on ollut pelkkää ikuisesti kestävää flunssaa ja ylipaineesta vinkuvia poskionteloita. Mieli tekisi lähteä jo nyt, mutta kolme viikkoa pitäisi vielä malttaa.
Vuokrasopimuksessa on kuitenkin nyt allekirjoitukset. Sen kunniaksi hain Citymarketin hedelmätädeiltä 30 tyhjää banaanilaatikkoa ja pakkasin ne samoin tein täyteen kirjoja ja erihajuisia kynttilöitä vaimon jemmasta. Olen nyt muuttanut ne samat hajutuikut jo kolmeen kertaan, mutta kuulema polttaakaan niitä ei voi, kun hajusta tulee pää kipeäksi. Hankkia on kuitenkin pitänyt, eikä hävittämiseen myönnetä suosiolla lupaa. Tämä on tällainen magnoliantuoksuinen noidankehä.  

Ikävä kyllä tässä vaiheessa vuotta mieleen pyörähtää myös joulu, onneksi vielä kuitenkin vain nopeasti ja ohimennen. Kun niin moni asia on muuttunut, niin mitäpä jos muuttaisi joulun vietonkin. Jättäisi perinteiset suursiivoukset, kuivan kinkun ja stressin ja valitsisi valmiiksi katetun juhlapöydän jostakin hienosta ja mukavasta paikasta. En tiedä tuon paikan ilmansuuntaa, mutta aion ottaa selvää.

Tuuli riepottelee nyt joka ilmansuuntaan, kun ympärillä tapahtuu. Aikaa pitäisi jäädä myös kirjoittamiseen, Ketun lopputaistelutkin ovat alkaneet. En saa ajatuksia kuitenkaan käännettyä nyt metsän tapahtumiin, kun olohuone on täynnä banaanilaatikoita, joista yksi tuoksuu vinkeästi vaniljalle ja toinen viikunalle.

Lämmitysletkua en varastosta hae, mutta sen verran on annettava pohjoistuulelle periksi, että pakkaan sandaalit laatikkoon. Päälle kirjoitan tekstin: avataan toukokuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti