torstai 15. syyskuuta 2016

Kiireellä munittua

Sauron on tuhottu ja Keski-Maassa kaikki hyvin. Itä-Tampereella vuorostaan kiehuu, kun mietin miten Tolkien sen teki.

Miten hemmetissä Tolkien sai kaiken pysymään kasassa niin, että lukemattomat pienetkin juonenkoukerot johtavat lopulta järkevään lopputulokseen? Tarkistamalla ja testilukemalla tietysti useita kertoja, mutta kirja on paksumpi kuin mahonkilankku ja sivuja siis riittää. Miten tarkistat jotakin yksityiskohtaa, kun muistelet sen olevan ehkä sivulla 625?
Minulla on valmiita sivuja nyt 250, ja välillä en aina muista mitä viimeksi tapahtui. Unohdan jonkun pienen yksityiskohdan eikä jatkoteksti sovikaan siihen myöhemmin. Kettu sanoo toista ja tekeekin jotain muuta. Lopulta kasassa on kaksi erillistä ideaa ja juonikuviota, hyviäkin, mutta eiväthän ne toisiinsa sovi. Lukeminen on kuin yrittäisi katsoa samanaikaisesti Kummelia ja Disney-leffaa.

Oma tarinani etenee tällä hetkellä liian vauhdikkaasti. Loppu häämöttää, ja jostakin minuun on tarttunut tuskainen kiire saada kirja päätökseen. En pääse millään uppoutumaan syvälle tapahtumiin, kun pitää päästä eteenpäin. Tunne on sama kuin joskus mukulana pulkkamäessä, kun pitäisi päästä laskemaan, mutta ei malttaisi nousta mäkeä ylös asti.
Kuviteltu kiire näkyy heti tekstin laadussa. Kerronta on kuivaa ja innostavaa kuin sahanpuru silmälaseissa. Hahmojen jutustelu ei toimi luontevasti ja jos toimiikin, niin juttelu ei johda mihinkään, turisevat omiaan. Typerät elikot. Tarina on täynnä aukkoja, joista puuttuu huumoria, hahmoja ja runsaasti tapahtumia. Ruma ja hätiköity lopputulos on kuin kanan hädissään munima nahkamuna: sitä ei edes tarvitse kuoria kun kelvoton sössö näkyy läpi.

Ongelma on jo tullut tutuksi. Tiedän taas suurin piirtein mitä tarinaan pitää upotella ja mihin kohtiin, mutta en halua paneutua siihen juuri nyt. Pääjuoni tahtoo rullata eteenpäin, joten annan sen mennä. Saan sen kyllä vielä kiinni.
Olen oppinut kirjoittamisesta jo jotakin, mikä tietysti onkin ihan suotavaa. Olen ollut näissä pattitilanteissa ennenkin ja luotan, että löydän parhaimman reitin ulos motista samalla tavalla kuin sinne päädyinkin: kirjoitan vain eteenpäin.

Typerintä tässä on se, että en edes tarkalleen tiedä kuinka tarina aikanaan päättyy tai oikeastaan minkälaiset tapahtumat tuohon päätökseen johtavat. Minulla on kaksi erilaista vaihtoehtoa, mutta en osaa päättää kumpi on parempi, enkä haluaisi asiaa arpoakaan. Juonikuviot johtavat täysin erilaisiin lopputuloksiin, joten pian olisi mukava tietää kumman valitsen.
Mitenkähän ammattilaiset ratkaisevat tämänkaltaiset tilanteet? Testaavatko he kenties molempia vaihtoehtoja, luetuttavat eri versioita muilla ja ottavat mielipiteitä vastaan? Taitaisi viedä liiaksi aikaa.

Olen laskeskellut, että raakavedos olisi valmiina lokakuun lopussa, marraskuu menisi korjauksissa ja muokkauksissa. Tavoite on, että koko homma olisi valmiina joulukuun alussa. Mitähän sitten? Viedäänkö nippu jollekin ammattilaiselle vai kierrätetäänkö sitä vielä sukulaisilla ja ystävillä ja bussikuskeilla luettavana? Jaaha, taas kiirehdin. Hemmetti.

Olen tällä hetkellä jotenkin oudosti yhtä aikaa sekä kirjani kirjoittaja että sen juonta tuntematon lukija. Haluan vain tietää miten tarina päättyy.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti