Nuori mies puhuu paljon, mutta harkiten, yleensä asian sivusta. Olen kysellyt kesän Protu-leiristä nyt muutaman kuukauden ajan ja luulin, että kaikki tarinat olisi jo kuultu. Tänään jostakin kuitenkin kuplahti pintaan vielä yksi, ehkä ravintola Borneon mausteisten lihapatojen nostattamana.
Leiriläisille annettiin kaikille oletuseliniäksi 100 vuotta. Elinvuosistaan luopumalla sai ostettua esineitä, asioita tai vaikka maailmanlaajuista kuuluisuutta. Kuuluisuuden hintana oli vain muutama elinvuosi, maailmanrauhasta saikin sitten pulittaa jo 85 vuotta. Joku taisi senkin valita. Mielestäni poika veti kuitenkin pisimmän korren ostamalla 20 vuodella kolme asiaa: onnellisuuden, rikkauden ja lentokyvyn.
Sopisi kernaasti myös minulle. Tarina ei tosin kerro saisinko sujahdella taivaalla kuin saippuoitu suula vai leijuisinko vain Keskustorin yllä kuin karkuun päässyt kaasupallo. Ehkä liitäisin perheen kanssa Ibizalle ja katselisin naama virneessä kun kersat leikkii rauskuja Välimeressä. Voisin kuvitella huonompiakin tapoja elää 80 vuotiaaksi.
En tiedä mitä itse valitsisin, mutta kyllä muutamasta asiasta ja vuodesta voisi hyvinkin luopua, jos vaihtokauppa olisi kannattava. Yksi vuosi irtoaisi helposti, jos jostakin löytyisi vielä mukulana ostamiani irtsikoita, niitä vaaleanpunaisia sokeripäällysteisiä koiranluita. Yhdestä vuodesta luopuisin, jos olisin saanut välttyä "en se minä ollut, se oli Pirkka"-mainokselta. Tiedän, ettei se kammotus ole television syy, mutta halu iskeä se säpäleiksi tuon mainoksen jälkeen on vastustamaton.
Vuosiostoksilla käyminen kiinnostaa yhtäkkiä kovasti ja listaa kertyy. Pyyhkisin ensi töikseni pois sanat masuasukki, jaxuhali sekä someilmiö. Muuttaisin animaatioiden kimittävät ja huutavat suomidubbaukset laadukkaiksi sekä Salkkareiden puhekielen teennäisestä luonnolliseksi. Itse en sitä silti katsoisi, olkoon se palvelukseni muille.
Ostaisin naapurikseni Jessica Alban, joka aina moikkaisi postilaatikolla ja ilahduttaisi lauantaisin lettusilla. Benny Hill pyörisi jälleen töllössä ja Scarlett Johansson tarjoilisi mustaa teetä suunnattomista, hunajaisista kannuista. Don Rosa piirtäisi jälleen ja käyttämättömällä kuntosalijäsenyyydellä saavuttamani tulokset olisivat jatkuvan ihmetyksen aihe.
Tyttärelleni ostaisin suorat hampaat ilman niihin liimattuja kiristäviä, rautaisia ratakiskoja, jotka vetävät jääkaappimagneetteja puoleensa kuin Bulbasaur pikkukillejä.
En tiedä monestako vuodesta luopuisin, jos saisin vielä yhden illan istua isän kanssa mato-ongella, eikä aurinko laskisi.
No, näillä on mentävä mitä on annettu. Mainokset voi onneksi kelata ja radion voi sulkea aina kun NilleGillet räppää. Eipä noilla asioilla oikeaa merkitystä olekaan, ei rikkauksilla eikä lentotaidolla. Oikeasti istuisin veneessä, rauhoittaisin aallot ja hiljentäisin tuulen. Sanoisin mitä jäi sanomatta, kysyisin miksi asiat menivät niin kuin menivät. Halaisin niin, että varmasti muistaisin sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti